Jyväskylän Kirittäret voitti naisten Superpesiksen kolmannessa finaalissa Porin Pesäkarhut 2–0 (1–0, 4–0) ja kavensi otteluvoitot 1–2:een.
Finaalisarja oli katkolla Porin Pesäkarhuille, mutta porilaiset eivät löytäneet ottelun aikana tilaa Kirittärien tiiviistä ulkokentästä. Porilaisilla oli erityisesti ongelmia ykköstilanteessa, sillä joukkue sai ainoastaan yhdeksän kertaa 30:stä yrityksestä etenijän kentälle.
Kirittäret vei niukasti avausjakson, kun Ella Mäkelä kotiutti kakkosrajanäpyllä Emma Körkön ensimmäisessä vuoroparissa. Pesäkarhujen Emilia Itävalo pääsi tilanteeseen mukaan, mutta ei saanut syöksymällä kunnollista heittoa aikaisesi.
Toisella jaksolla Pesäkarhut ei saanut sisäpelistään kiinni. Kirittäret onnistui puolestaan rakentamaan riittävästi tilanteita ja voitti jakson juoksuin 4–0. Körkkö loi Kirittärille kaksi juoksua, minkä lisäksi myös Siri Eskola ja Susanne Kohonen onnistuivat mailan varressa.
– Nyt nähtiin ihan toisenlainen Kirittäret. Siellä nautittiin ja tuuletettiin. Oli mahtavannäköistä. Oli katsottu todella tarkkaan, mistä lähdetään rakentamaan peliä, asiantuntija Aino-Kaisa Mantere hehkutti.
Kirittärien Mari Mantsinen kertoi, että joukkue oli hakenut itseluottamusta noususta välieräsarjassa Manse PP.tä vastaan.
– Näytimme, minkä tasoista pesistä pystymme pelaamaan. Vähän jäi parannettaavakin, lukkari Mantsinen kertoi Yle Puheen lähetyksessä.
Pesäkarhujen Henna Jukan mukaan tappion syy oli, että joukkue "ei osunut palloon"
Sarja jatkuu ensi viikon lauantaina Porissa kello 14 alkaen.
– Aika hienoa on mennä kotiareenalle pelaamaan. Heillä on pakko voittaa. Meillä ei ole pakko voittaa, mutta pitää ladata itseään vielä kovempaa kuin tähän viikonloppuun, Juka sanoi.
– Näissä peleissä ei pääse toivomalla mihinkään. Kentälle pitää mennä väkisin mennä ja laittaa kaveria suorittamaan.
Lue myös:
Juoksuilottelusta ei ollut tietoakaan toisessa finaalissa – Pesäkarhut voiton päässä mestaruudesta