Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kierrätyskeskus on avattu Joensuun Salpakadulle

Kiertämöön voi tuoda esimerkiksi käyttökelpoisia kodintavaroita, keittiövälineitä, polkupyöriä, huonekaluja ja rakennustarvikkeita.

Taitamo-vastaava Kirsi Kärkäs-Vaittinen ja kierrätyskeskusvastaava Ismo Lamberg Kiertämön tiloissa Joensuun Salpakadulla.
Kiertämö sijaitsee Joensuun Salpakadulla. Kuvassa ovat Taitamo-vastaava Kirsi Kärkäs-Vaittinen ja kierrätyskeskusvastaava Ismo Lamberg Kuva: Tapio Laakkonen / Yle
Jouki Väinämö
Avaa Yle-sovelluksessa

Uusi kierrätyskeskus avataan virallisesti maanantaina Joensuussa. Kiertämö toimii kaupungin työllisyyspalvelujen Taitamon alaisuudessa.

Salpakadulla, kaupungin varikon entisissä tiloissa syyskuun alusta alkaen toimineen kierrätyskeskuksen tavoitteena on mahdollistaa työttömien työnhakijoiden valmennus kohti työelämää ja samalla tukea kiertotaloutta.

Kiertämöön voi tuoda esimerkiksi käyttökelpoisia kodintavaroita, keittiövälineitä, polkupyöriä, huonekaluja ja rakennustarvikkeita.

Sähkö- ja elektroniikkapuolelta otetaan vastaan valaisimia ja pienelektroniikkaa, mutta isot kodinkoneet ja muun muassa televisiot, on rajattu pois. Likaisia ja rikkinäisiä tavaroita sekä vaatteita ja kenkiä ei oteta vastaan ollenkaan.

Kiertämö on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–18 sekä perjantaisin kello 8–16. Tavaraa voi toimittaa maanantaista perjantaihin kello 10–16.

Kiertämön väki tarjoaa myös tavaroiden noutopalvelun maksutta 15 kilometrin säteellä Salpakadusta.

Suosittelemme