Pieksämäkeläinen Esapekka Lappi osallistuu lokakuussa Jyväskylän MM-ralliin Toyotan WRC-autolla. Paluu MM-sarjaan on ollut mielessä jo alkuvuodesta.
– Helmikuussa jo rupesin kyseleen, pystyisikö Toyotaa saamaan vuokralle. Sen verran oli parista viime vuodesta hampaankolossa, Lappi sanoo.
Viimeiset vuodet ovat tosiaan olleet mutkikkaat. Vuonna 2019 Lappi ajoi Citroënin tallissa, eikä kaikki mennyt niinkuin piti. Lappi kertoo, että kauden aikana tuli huonoja tuloksia ja myös omia virheitä. Loppukaudesta alkoi kuulemma mennä jo paremmin, kunnes Citroën lopetti koko WRC-toimintansa. Eikä siinä vielä kaikki.
– Viime vuonna ehdin muutaman kisan ajaa Fordilla, mutta sitten paloi auto Meksikossa. Sitten tuli koronat ja koko loppuvuosi oli vaan selviytymistä, Lappi luettelee.
Joulukuussa 2020 Lappi lopetti MM-sarjassa ja palasi WRC2-luokkaan, jossa vuosi on ollut menestyksekäs. Nyt kuitenkin on edessä paluu MM-sarjaan Toyotan autolla, virallisen tehdastiimin ulkopuolisena kuljettajana. Virallinen paluu Toyotan talliin on vielä avoinna.
– Varmaan he katsovat ja analysoivat nyt Jyväskylän perusteella, että ottaako ne vai ei. En usko, että minulla olisi muuten tällaista mahdollisuutta annettu.
Muiden odotukset omia korkeammalla
Viimeksi Lappi on ollut Toyotan ratissa vuonna 2018. Onko auto ehtinyt kovasti muuttua sen jälkeen?
– Lähes kolmen vuoden tauon jälkeen on vaikea sanoa, mitä kaikkea on muuttunut. Onhan siinä pieniä muutoksia, mutta pääasiassa auto on sama.
Ennakkospekulaatioiden mukaan Lapin odotetaan pärjäävään Jyväskylän MM-rallissa hyvin. Lappi kuitenkin itse on vaatimattomampi.
– Muiden odotukset on korkeammalla kuin itsellä. Koitan olla realisti sen suhteen, mitä voidaan saavuttaa. Ei varmaan valitettavasti taistella huippusijoituksista, mutta toivottavasti sitten best of the rest.