Ratikkaa odotettiin Tampereella pitkään. Ensimmäisinä liikennöintipäivinä ratikkaa ihailtiin ja some täyttyi ratikkabongauskuvista. Sitten kuvat muuttuivat kolarihavainnoiksi.
Ratikka on ollut testiajoissa jo vuoden alusta asti ja virallisessa liikenteessä elokuulta. Tähän mennessä kolareissa ei ole käynyt ihmisille kuinkaan. Sen sijaan ratikoihin on tullut kolhuja jo hieman yli kymmenen kertaa.
– Meillä on jo harmittavan paljon kokemusta pienemmistä ja isoista kolhuista, sanoo kalustopäällikkö Ali Huttunen Tampereen Raitiotie Oy:stä.
Suurin osa vioista on saatu korjattua saman päivän aikana. Pisimmillään korjaus on vienyt tähän mennessä kolme viikkoa. Vaunu on edelleen korjaamolla, sillä vaurioiden arviointi on vienyt aikaa. Liikenteeseen vaunu palaa Huttusen mukaan "kohta".
Korvaajia odottaa varikolla
Kun raitiovaunu menee korjattavaksi varikolle, on sille korvaaja jo olemassa. Liikennöinti aloitettiin 15 vaunulla, mutta omaa vuoroaan odottelee neljä paikkaajaa.
Onnettomuuksiin on varauduttu Ali Huttusen mukaan myös hankkimalla etukäteen kaikki todennäköisesti tarvittavat varaosat.
– Tilojen ja välineiden puolesta kaikki pystytään paikkaamaan. Ainoa ongelma on, että pitkiä töitä ei voi tehdä, sillä se vaikuttaa kunnossapitoon.
Pidempiä korjauksia varten Transtech Oy:n tehtaalta Kajaanista tulevat erilliset korjaajat. Vielä isompien vaurioiden kohdalla vaunu viedään tehtaalle.
Bussien kanssa testattiin hankalimmat kohdat kaupungista
Virallisen liikennöinnin alettua bussiliikenne on sujunut kaupungin joukkoliikennelogistikko Satu Marjetan mukaan hyvin. Hankalimmat kohdat tiedettiin jo etukäteen ja niitä harjoiteltiin.
Pääkirjasto Metson kulma eli tuoreimman kolarin kohta on juuri yksi hankalista paikoista. Lisäksi listalla ovat Hämeenkadun ja Pirkankadun vaihdoskohdan s-mutka, Sorsapuiston pysäkki Tammelassa ja osuus Teiskontieltä Kaupin kampuksen pysäkille.
Tampereen kaupungin bussilinjoja liikennöi useampi yritys. Liikennöitsijät ovat osaltaan kouluttaneet kuskeja. Lisäksi liikennöitsijöille on jaettu ohjeita siihen, miten ratikan kanssa kuljetaan.
– Suurin haaste oli kuitenkin rakentamisen aikana, kun reitit saattoivat muuttua yhden päivän aikana. Liikennöinnin alettua ei ole haasteita oikeastaan ollutkaan, Marjeta sanoo.
Mitä mieltä olet ratikkaliikenteen sujumisesta ? Voit keskustella aiheesta 25.9. klo 23 asti.
Lue lisää:
Bussi ja ratikka kolaroivat Tampereella – ratikassa muutamia matkustajia
Auto ja ratikka yhteen Sammonkadulla, ei henkilövahinkoja