Talouskasvu on nyt nopeinta pariinkymmeneen vuoteen, ja Suomen työllisyysaste on noussut vauhdilla, jota ei osattu odottaa. Oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkee syyt hyvään kehitykseen muualla kuin hallituksen politiikassa.
– Suurin vaikutus on yleisellä talouden myötätuulella ja keskuspankkien avokätisellä rahapolitiikalla. Hallituksen päätökset eivät ole työllisyyttä kohentaneet. Näitä päätöksiä ei ole, vaan hallitus on lykännyt niitä jo kuusi kertaa. Yhtään isoa rakenteellista työllisyysuudistusta ei ole tehty, sanoo Orpo.
Orpo myöntää, että tuki yritysten ja työpaikkojen pelastamiseksi varsinkin koronakriisin alussa on auttanut elinkeinoelämää palautumaan kriisistä.
– Miljardien pumppaaminen myös julkiseen talouteen toki itsessään lisää kasvua, mutta se ei ole kestävällä pohjalla, hän varoittaa.
Ensi vuoden talousarvion käsittely alkaa eduskunnassa ensi viikolla. Budjetista Orpolla on selkeä sanoma:
– Se että hallitus ottaa talouden kasvaessa vielä ensi vuonnakin seitsemän miljardia euroa velkaa, on väärää politiikkaa.
Kokoomus kannattaa työperäistä maahanmuuttoa
Monilla aloilla on Suomessa työvoimapula. Jos joku vielä ajattelee, että ongelma pystyttäisiin ratkaisemaan ilman työperäistä maahanmuuttoa, luulo on Orpon mielestä turha.
– Ei pystytä. Ikääntyvä Suomi tarvitsee tekijöitä myös muualta.
Puolueella on tukku keinoja, joiden avulla puolue lisäisi työperäistä maahanmuuttoa.
– Kokoomus vähentäisi työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää byrokratiaa. Varmistaisimme riittävät resurssit työlupaprosesseihin, poistaisimme ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan, Orpo listaa.
Puheenjohtajan mukaan työperäisen maahanmuuton edistäminen on niin tärkeä asia, että sen pitäisi myös olla yksissä käsissä, ei hajallaan eri ministeriöissä.
– Lisäksi Suomen vahvuuksia olisi syytä markkinoida aktiivisesti, hän huomauttaa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on TV:n Ykkösaamun suorassa haastattelussa kello 10.05. Silloin aiheena on myös Saksan vaalien vaikutus Eurooppaan ja Suomeen.
Lue lisää:
Suomen talouskasvun kiihtyminen yllätti Suomen Pankin: Nopeaa kasvua odotetaan ensi vuodeksikin