La Palman saarella sijaitsevasta Cumbre Viejan tulivuoresta purkautuu jälleen laavaa. Asiasta kertovat muun muassa Espanjan geotieteen laitos ja Kanariansaarten vulkonalogian laitos Involcan Twitter-tileillään sekä sanomalehti El País ja uutistoimisto Reuters.
Involcan julkaisi Twitterissä tuoreen videon tulivuoresta iltakymmeneltä Suomen aikaa.
Aiemmin iltapäivällä tulivuoren kerrottiin syöksevän jälleen tuhkaa ilmoille.
– Aktivoituminen ja toiminnan hiipuminen on loogista ja luonnollista stromboli-tyypin tulivuorille, paikallisen hätävalmiustoimikunnan johtaja Miguel Angel Morcuende sanoo Reutersille viitaten tietynlaisiin purkauksiin.
Espanjan geotieteen laitos ilmoitti aiemmin maanantaina, että tulivuori näytti siirtyneen matalan toiminnan vaiheeseen, kun vuori ei ollut erittänyt laavaa tai suuria tuhkapilviä. Myös Kanariansaarten vulkonalogian laitos Involcan ehti ilmoittaa seismisen aktiivisuuden hiipuneen.
Involcanin tiedottaja David Calvon mukaan vuoren aktiivisuus oli alkuiltapäivästä "hiipunut edellisiin päiviin verrattuna".
Tutkijat kuitenkin varoittivat, että tilanne voi muuttua, ja että vielä on liian aikaista julistaa kahdeksan päivää sitten alkanut purkaus päättyneeksi. Illalla laavaa alkoi taas tulla.
15 prosenttia banaanisadosta saattaa kadota
Laavan päävirta on saavuttamassa meren, jolloin sitä alkaa pudota veteen jyrkältä kalliota. Viranomaiset ovat sulkeneet ranta-aluetta, koska tuolloin ilmaan purkautuu myrkyllisiä kaasuja. Viranomaiset ovat kehottaneet Palman saaren asukkaita neljällä asuinalueella pysyttelemään sisätiloissa myrkyllisten kaasujen välttämiseksi.
Tulivuorenpurkauksessa on tuhoutunut ainakin 500 rakennusta ja sen tieltä on evakuoitu yli 6 000 ihmistä. Lisäksi noin 15 prosenttia saaren banaanisadosta saattaa mennä purkauksen mukana, mikä voi aiheuttaa tuhansien työpaikkojen mentetyksi
Tulivuorenpurkauksen ei tiedetä toistaiseksi aiheuttaneen kuolonuhreja.