Jyväskylän MM-ralli alkaa perjantaina. Yle Ralli Plus -palvelun löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Sen kautta voit katsoa suoraa Yle Areenan lähetystä tai kuunnella Ralliradiota. Palvelusta löydät myös lähetystiedot ja kaikki kiinnostavimmat videoklipit sekä ralliuutiset.
Esapekka Lappi palaa WRC-auton rattiin kymmenen kuukauden tauon jälkeen viikonloppuna Jyväskylän MM-rallissa. Lappi, joka viimeisimpänä suomalaisena yltänyt “Jyskälän” voittoon, on vuokrannut Toyotalta auton Suomen MM-ralliin.
Joulukuussa 2020 Lappi lopetti MM-sarjassa ja palasi WRC2-luokkaan, jossa vuosi on ollut menestyksekäs. Nyt kuitenkin on edessä paluu MM-sarjaan Toyotan virallisen tehdastiimin ulkopuolisena kuljettajana. Toyotan ratissa hän ajoi viimeksi vuonna 2018.
– Tämä on todella hieno juttu, että pääsimme mukaan tähän hommaan. Kyllä tätä on odotettu. Aloin kysellä aiheesta jo helmikuussa Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvalalta. Siinä oltiin aika monta kuukautta löysässä hirressä, kun odotimme tietoa siitä, saammeko auton, 30-vuotias Lappi sanoi Yle Urheilulle.
Lappi myöntää, että paluu WRC-auton rattiin ei ole ollut helppoa. Hänen mukaan tehoero WRC2-luokan autoon on todella suuri.
– Auto tuntuu rajulta pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen veto Toyotan WRC-autolla oli aikamoinen sokki. Se auto meni niin julmetusti, että tuntui siltä, että aivot ja silmät eivät ehdi millään mukaan. Kyllä ajotuntuma sitten sieltä selkärangasta pikkuhiljaa löytyi, Lappi kertasi.
Lapin mukaan ralliautot kulkevat keskimäärin yhtä kovaa, mutta WRC-autot ovat niin tehokkaita ja loppuun asti hiottuja paketteja, että niillä ajaminen vaatii kuljettajalta todella paljon kanttia, jos haluaa ajaa kovaa.
– Suurin ongelma tällä hetkellä ja etenkin alussa oli se, että kantti riittää ajamaan kovavauhtisia paikkoja tarpeeksi lujaa. Mutkia voi ajaa aerodynamiikan ja ominaisuuksien takia aivan älyttömän kovaa läpi. Alemman luokan autoilla ei pysty lähellekään samaan. Tähän tottuminen ottaa vähän aikaa.
Lappilla jalat maassa
Lappi on päässyt Keski-Suomen testeissä taas jyvälle WRC-auton ajamisesta. Hän on ajanut aikaisemmin Toyotan WRC-auton lisäksi myös Fordin ja Citroenin WRC-kalustolla.
– Kyllä tuota tuttua tietä ajaa, se ei ole enää ongelma. En sano, että ajaisin Kallea Rovanperää nopeammin, mutta varmaan ajan toiseksi nopeimmin suomalaisista ja muistakin, Lappi nauroi.
– Se on sitten kompastuskivi, kun mennään tuntemattomille teille. Uskon, että kisaviikonlopun aikana vauhti kehittyy huimastikin.
Kilpailun suuri ennakkosuosikki Toyotan Rovanperä nimesi Yle Urheilun haastattelussa Lapin yhdeksi kovimmista haastajistaan.
– Se oli varmaan vitsi Kallelta, Lappi kuittasi Rovanperän puheet.
Lappi on juhlinut Suomen rallin voittoa sekä WRC2-luokassa (Skodalla 2016) että WRC-autolla (Toyotalla 2017). Lappi ei usko, että hän voi tänä vuonna yltää voittoon Keski-Suomen sorateillä.
– Jos ajatellaan asiaa realistisesti, en voi tulla ajamaan voitosta kymmenen kuukauden tauon jälkeen. Se ei vain mene tällä tasolla niin. En usko, että joku seiväshyppääjäkään pystyy tekemmän maailmanennätystä, jos hän on ollut kymmenen kuukautta treenaamatta. Minulta puuttuu valitettavasti rutiini.
– Suomen rallissa erot ovat yleensä todella pienet. Vaikka häviäisimme vain 0,1 sekuntia kilometriä kohden kärjelle, mikä on ihan naurettavan vähän, niin pitkällä pätkällä se on jo paljon. Tämä on pienistä jutuista kiinni. Ei ole realistista, että me pystyisimme haastamaan Kallen tai Ott Tänakin.
Kovat paineet
Lapille Jyväskylä on ennen kaikkea näyttöpaikka ensi kautta ajatellen. Hänen tavoitteenaan on saada ensi kaudeksi kuljettajapaikka WRC-tiimistä.
– Siinä mielessä sietäisi onnistua. Tässä on paljon paineita, mutta yritän sysätä ne sivuun. Koska pari viime vuotta on mennyt vähän heikommin, haluan todistaa itselleni, että osaan vielä ajaa.
Lappi on ajanut WRC-autolla 41 rallia, joissa hän on sijoittunut palkintokorokkeelle seitsemän kertaa. Raakavauhtia suomalaisella siis on, mutta Jyväskylässä hänen pitää todistaa, että vauhti ei ole hävinnyt mihinkään. Toyotan tallipäällikkö Latvala on sanonut, että Lapilla on nyt näyttöpaikka. Latvala on aika suoraan ilmaissut, että turhia virheitä ei saa tulla.
Lappi sai todella paljon itseluottamusta, kun hän voitti WRC2-luokan MM-osakisan Volkswagenin ratissa helmikuussa Rovaniemellä. Tämän jälkeen hänet on nähty vain yhdessä MM-rallissa, kun hän ajoi WRC2-luokan voittoon myös Portugalissa.
– Minulla ei ole tarpeeksi isoa sanaa sille, mitä voitto Rovaniemellä merkitsi. Se oli aika käänteentekevä hetki. Ilman sitä voittoa en olisi nyt tässä. Sen jälkeen uskalsin soittaa Latvalalle ja kysyä autoa Jyväskylään.
Latvalan mukaan auton lainakuviot lähtivät rakentumaan jo ennen Rovaniemen MM-osakilpailua.
– Esapekka oli jo alkuvuodesta yhteydessä ja kysyi, että onko mahdollisuutta vuokrata autoa Jyväskylään. Sanoin hänelle, että meillä on ollut muitakin kyselijöitä. Sanoin, että hänen pitää ajaa tänä vuonna kisoja, jos hän haluaa saada auton, Latvala kertoi Yle Urheilulle.
Latvalan mukaan hän on koko ajan tiennyt, että Lappi on hyvä kuljettaja, mutta oli tärkeää osoittaa asia myös Toyotan suuntaan.
– Rovaniemen ja Portugalin jälkeen päätös oli käytännössä selvä, kun Esapekka voitti molemmat kilpailut. Löimme kesän alussa aika lailla lukkoon, että hän pääsee ajamaan meidän viidettä autoa Jyväskylässä, Latvala jatkoi.
Latvala toimi testeissä kartturina
Lapin ja tallipäällikkö Latvalan välit näyttävät tällä erää hyviltä, sillä Latvala toimi Lapin kartturina ainakin yksissä testeissä Keski-Suomessa.
– Se oli työharjoittelua. Jari-Mattia kiinnosti olla auton kyydissä. Hän halusi saada tietoa siitä, miltä tuntuu istua tuon auton kartturin paikalla. En tiedä oliko siinä kyse mistään muusta, Lappi pyöritteli.
"Työharjoittelun" jälkeen Latvala ja Lappi istuivat hetken yhdessä Toyotan rekassa ja keskustelivat jostain.
– Tarkistin vain oliko kynässä mustetta, Lappi vitsaili viitaten ensi kauden sopimuksiin.
Latvala: "Esapekka on meidän paras vaihtoehto"
Toyotalla voisi olla Lapille ensi kaudella käyttöä, sillä Sebastien Ogier ei aja ensi kaudella kaikissa MM-osakilpailuissa.
Latvalan mukaan Lapin ensi kauden sopimus on jo melkein varma asia, vain sinetti puuttuu.
– Voin sanoa, että Esapekka on meidän paras vaihtoehto tulevaisuuden kannalta, mutta vieläkään mitään sopimuksia ei ole allekirjoitettu. Virallista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta kyllä sen pitää tulla lokakuun aikana. Esapekan osakkeet ovat korkealla, Latvala sanoi suoraan.
Lapin ei kannata ottaa turhia paineita Jyväskylässä.
– Nyt on tärkeää nähdä, miten Esapekka sopeutuu taas WRC-auton rattiin. Vauhdin on oltava riittävällä tasolla, mutta hänen ei missään, ei siis missään tapauksessa tarvitse ajaa voitosta eikä ehkä välttämättä podiumsijoituksesta. Se riittää vallan mainiosti, jos hän pystyy ajamaan kilpailussa viiden parhaan joukkoon.
Jos Lappi ajaa Jyväskylässä ulos, ei sekään ole välttämättä este sopimuksen syntymiselle.
– Tämän on vähän samanlainen juttu, kun opiskelija tekee päättötyön. Jyväskylän MM-ralli on Esapekan päättötyö, mutta tämä ei yksin ratkaise Esapekan kohtaloa. Jos hän ajaa nyt ulos, niin se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö hän voisi ajaa meillä ensi kaudella.
Jyväskylän MM-ralli alkaa perjantaina 1. lokakuuta ja päättyy sunnuntaina 3. lokakuuta.
Lue myös: