Tampereella ei nähdä pelkkää punaista.
Tampereen uuden ratikan kylkeen on tulossa melkoisia taideteoksia. Yhtä ratikoista nimitetään taideratikaksi.
Yleisö pääsi valitsemaan viisi taideteosta toteutettavaksi tämän taideratikan kylkiin.
Äänestyksessä saatiin lähes 20 000 ääntä. Ensimmäinen teos nähdään Tampereen katukuvassa joulukuussa.
Tampereen ratikka on tullut muutenkin tutuksi lukuisista taideteoksista. Niitä nähtiin jo työmaa-aikana, kun aidat oli koristeltu. Myös pysäkeille on valmistunut monia erilaisia taideteoksia, lisäksi reitin varrella on useita maisemateoksia.
Jo noin 80 taiteilijaa on osallistunut Tampereen ratikan yli 20 taideprojektiin.
Yleisö valitsi voittajat
Tampereen taideratikan teosten suunnitteluun järjestettiin kesällä avoin suunnittelukilpailu, johon osallistui sata ehdokasta. Tuomaristo valitsi ehdokkaiden joukosta kymmenen teosta.
Yleisön ylivoimaiseksi suosikiksi nousi Mari Hyden The Glow -teos, joka sai melkein tuhat ääntä enemmän kuin kakkoseksi sijoittunut ehdotus.
Hyde kertoo saaneensa idean heijastavan pinnan hyödyntämisestä heti suunnittelutyön alussa. Hän odottaa näkevänsä työnsä ratikan kyljissä joulukuussa. Hyde on taiteen maisteri ja graafinen suunnittelija Nokian Renkailla.
Teokset vaihtuvat puolivuosittain kevääseen 2024 saakka. Yleisöäänestyksen voittaja saa 5 000 euron palkinnon ja muut 3 500 euron summat.
Palkittujen teosten tekijät esittelevät teokset:
1. Mari Hyde, The Glow
"The Glow on taianomainen satumaailma, joka tuo iloa ja valoa etenkin Suomen pimeisiin kuukausiin. Idea perustuu heijastavan teippaustarran käyttöön kuvituksen valkoisissa linjoissa. Teippauksen tausta on tumma ja hahmot kirkkaan sinisen ja turkoosin sävyisiä linjapiirroksia. Keskiössä kulkee heijastava linja, joka herättää hahmot henkiin valojen osuessa niihin luoden hehkua ympärilleen."
2. Milla Vuorela, 151 matkustajaa
"Kissaratikka! Koska miksei? Alkuvuodesta piirsin paljon kissojaryhmiä, jotta saisin puhelimeeni haluamani taustakuvan. Nähdessäni ilmoituksen taideratikkakilpailusta, mietin että olisihan samalla idealla toteutettu kissaratikka yksinkertaisesti hieno. Kissat ovat piirretty perinteisesti paperille, jonka jälkeen työ on tietokoneella hiottu ratikan kylkiin sopiviksi."
3. Juliana Hyrri, Paratiisiratikka
"Toteutin "Paratiisiratikan" maalausteni pohjalta digitaalisena kollaasina. Amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Olen ajatellut värimaailman palvelevan hienovaraisesti Suomen kaikkien eri vuodenaikojen luonteita. Valtaosa kuvamateriassa hyödyntämistäni maalauksista oli nähtävillä loppukesästä 2020 ensimmäisessä Tampereen taidenäyttelyssäni Galleria Rajatilassa."
4. Teemu Raudaskoski, Värivirta
"Teos on nimeltään "Värivirta" ja se on kunnioitus Tampereen ratikalle ja Tammerkoskelle. Teoksessa puolet ovat erilaiset, mutta tarvittaessa voidaan käyttää vain toista kummallakin puolen."
5. Tomi Ivalo, Matkalla järvien välissä
"Tampere syntyi Näsijärven ja Pyhäjärven väliselle kannakselle, jossa ratikkakin nyt kulkee. Järvet symboloivat Tampereen menneisyyttä ja tulevaisuutta. Niiden henkinen merkitys tamperelaisille kasvaa koko ajan."
Miltä taideratikat mielestäsi näyttävät? Voit keskustella aiheesta 29.9. klo 23 asti.