Helsinkiläisen Viirus-teatterin uudenkarhea teatteritila trendikkäällä Jätkäsaaren alueella näyttää kutsuvalta suurine ikkunoineen. Ovesta valuu sisään väkeä ja tervehdyksiä huudahdellaan ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi.
Stereotypian mukaan kulttuuriväki on vasemmistolaista, suvaitsevaa, elitististäkin. Viiruksen juuri ensi-iltansa saanut esitys Rocky! Return of the Loser on valmis löylyttämään heitä ja heidän asenteitaan.
Rocky! on tanskalaisen näytelmäkirjailija-ohjaaja Tue Bieringin konsepti. Hän ohjasi oman tekstinsä kööpenhaminalaiselle Husets Teaternille vuonna 2017. Esityksestä tuli jättimenestys ja se voitti useita teatterialan palkintoja.
Rocky! on kiertänyt niin Tanskaa kuin festivaalejakin. Tanskalaisella teatterifestivaalilla se iski Martin Bahneen ja ohjaaja Jussi Sorjaseen.
– Se älyllinen ja emotionaalinen ristiriita, jonka esitys sai aikaiseksi, oli juuri sitä, mitä ainakin minä teatterilta haluan, Sorjanen kertoo.
Rocky! Return of the Loser on monologi, jossa Martin Bahnen esittämä henkilö elää suomenruotsalaisen vasemmistoeliitin kulttuurikuplassa. Näytelmä käyttää Rocky-elokuvaa ja Sylvester Stallonen esittämää nyrkkeiljähahmoa allegoriana, vertauskuvana.
Rocky on se kulman kundi, joka kokee, että maahanmuuttajat ovat tulleet ja vieneet hänen työnsä ja mahdollisuutensa. Se kouluja käymätön mies, jonka mielestä maahan muuttaa tukea tarvitsevaa väkeä, vaikka omiakaan ei pystytä auttamaan. Rocky on myös se tyyppi, joka lähtee sivistämään itseään ja iskee vihervasemmistolaisia intellektuelleja heidän omilla aseillaan. Vyön alle.
Olisiko tämän päivän Pohjantähden Koskela perussuomalainen?
Ohjaaja Jussi Sorjanen kokee olevansa itse osa kulttuurivasemmistoa.
– Näen, että meillä on taipumus olla näkemättä omaa ylimielisyyttämme ja omahyväisyyttämme. Ja ylenkatsetta, joka kohdistuu tiettyihin kansanosiin.
Sorjasen mukaan se tapa, jolla kulttuurivasemmisto katsoo vaikkapa perussuomalaisten äänestäjiä, on stereotypioiden ja sumuisten olettamusten värittämää. Hänen mielestään vasemmistoälymystön ylimielisyys saattaa jopa olla osasyy oikeiston ja äärioikeiston nousuun viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.
Aiemminkin on nähty, että tietyn ryhmän ylenkatsominen voi johtaa sen voimistumiseen.
– Minusta tuntuu, että jos Väinö Linna kirjoittaisi trilogiansa Täällä pohjantähden alla nyt, niin ne, jotka kirjassa ovat punaisia olisivat nyt perussuomalaisia. Siis Koskelan Akseli olisi varmaankin perussuomalainen, Sorjanen pohtii.
Juonipaljastuksia ja yllätyksiä
Rocky Balboa on John G. Avidsenin vuonna 1976 ohjaamassa elokuvassa lihaksikas könsikäs, johdateltavissa oleva juntti. Hän on täysi vastakohta sille, mitä vaikkapa suomenruotsalainen teatterintekijä haluaa olla.
– Mielestäni vastenmielisyydessä, jota tunnemme äärioikeistoa kohtaan, on välillä kyse myös habituksesta, ulkoisesta olemuksesta. Olemme haluttomia olemaan missään tekemisissä itsestämme poikkeavien habitusten kanssa, Jussi Sorjanen sanoo.
Tekijöiden mukaan Rocky! -esitys ei pyri tarjoamaan vastauksia. Se ei myöskään kehota ymmärtämään rasistien tai äärioikeiston näkemyksiä. Se ei väitä, että tällaisia näkemyksiä vastaan pitäisi tulla ja päätyä johonkin kompromissiin. Sen sijaan se yrittää vakuuttaa, että kriittinen itsetarkastelu on paikallaan.
– Kulttuurivasemmiston itsereflektion puute luo äärioikeistolle tilaa kasvaa edelleen, Sorjanen sanoo.
Esityksen lopussa on käännekohta ja yllätys.
(Jos et halua juonipaljastusta, voit hypätä tekstissä seuraavaan väliotsikkoon.)
Viirus-teatterin näyttämön valokeilaan astuu ilmielävä oikeistopoliitikko, perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Vantaalta. Hän pitää lyhyen puheen. Yleisö alkaa kiemurrella.
Jussi Sorjanen kertoo, että käänne yllätti hänet Tanskassa ja se näyttää yllättävän katsojat myös Helsingissä.
Sorjasesta on kiinnostavaa, että helsinkiläisen ryhmäteatterin katsojassa herää voimakas tunnereaktio pelkästään siitä, että samassa tilassa on ihminen, joka ajattelee monesta perustavaa laatua olevasta asiasta eri tavalla kuin suurin osa katsomosta.
Hänen mielestään tuossa hetkessä tulee esiin olennainen ristiriita, jota tulisi käsitellä.
Rankka rykäisy yksin näyttämöllä
Martin Bahne tekee näytelmässä hurjan urakan. Monologi on paitsi tiukkaa suoraa puhetta yleisölle myös raakaa fyysistä teatteria. Bahnen esittämä hahmo ruoskii itseään sekä henkisesti että erilaisin fyysisin tavoin. Pahimmillaan hän roikkuu katosta alasti ja teatteriverta valuvana.
Esitysiltaan valmistautuminen vaatii tiettyjä rutiineja.
– Käyn lenkillä, syön hiilareita ja vedän energiapatukoita. Ja sitten kuvittelen, että minulla on jotenkin muka paremmat edellytykset vetää se läpi, Bahne nauraa.
Valmistautuminen on taistelua epäonnistumisen pelkoa vastaan. Rocky! -esityksessä näyttelijä puhuu melkein kaiken suoraan katsojalle. Katsomo on aika ajoin valoissa niin, että näyttelijä näkee jokaisen kasvot. Se on sekä pelottavaa että kiehtovaa.
Bahne tunnustautuu kontrollifriikiksi. Nyt kun tekstiä on kokonaisen esityksen verran yhden näyttelijän päässä, hallittavaa on valtavasti. Aivot eivät aina anna rauhaa edes yöllä.
– Olen heräillyt öisin ja alkanut replikoida päässäni. Sitten on jotenkin yritettävä meditoida se kela pois mielestä.
Esitys valmiissa paketissa – lisää vain tunne
Kun Sorjanen ja Bahne päättivät toteuttaa Rockyn Viiruksen näyttämölle, he päättivät tehdä samanlaisen esityksen, jonka olivat nähneet Tanskassa. He ostivat oikeudet koko pakettiin. Mukana ei tullut vain teksti vaan myös ohjaus, lavastus, valot ja äänet.
Tällaisia projekteja tehdään yleensä lähinnä suurissa teattereissa tai oopperataloissa. Monet Disney-musikaalit toteutetaan näin.
– Tälle onkin naurettu, että me teemme tällaisen vasemmistoa itsekriittisesti tarkastelevan teoksen täysin kapitalistisella franchising-tuotantomallilla, nauraa Sorjanen.
Sorjasen mukaan oma ohjaaja-ego oli pakko siirtää syrjään ja tehdä esitykseen vain sellaisia muutoksia, joita oli pakko tehdä ja jotka olivat sille eduksi. Lopulta suomalaiset tekijät eivät halunneet lisätä tai poistaa juurikaan mitään.
Lue myös: