Turkulainen Saara Mälkönen on aina suhtautunut intohimoisesti opettamiseen. Hän on ollut luokanopettajana vuodesta 2006 saakka. Kunnes tammikuussa 2019 tuli äkkipysähdys.
– Kun olisi pitänyt joululoman jälkeen mennä töihin, en päässytkään. Romahdin sekä psyykkisesti että fyysisesti. Jälkeenpäin kun ajattelee, merkit olisivat olleet luettavissa jo varsin pitkään, Mälkönen muistelee.
Sairausloma jatkui kevään ja syksyllä Mälkönen yritti palata opettajan töihin. Syksy kuitenkin osoitti, että hän ei ollut vielä valmis.
– Se oli liian kuormittavaa. Vointini alkoi mennä paljon huonommaksi. Vaihtoehtoja oli kaksi: jään uudestaan sairauslomalle tai vaihdan ammattia ainakin hetkeksi.
Mälkösellä kävi tuuri ja hän sai työtarjouksen. Hän vaihtoi start up -yritykseen opettajien pedagogisen palvelun kehittäjäksi.
– Kun lähdin, oli ihan shokki, kuinka paljon paremmin aloin voida saman tien. Se jotenkin konkretisoi sitä, miten uuvuttavaa opettajan homma nykyään on ja kuinka erilaista on tehdä jotain muuta työtä.
– Päätin tuolloin, että en tee mitään päätöksiä, vaan annan itseni rauhassa elpyä ja toipua. Silloin tuntui, että en halua enää koskaan palata opettajan töihin.
Tuhannet opettajat pohtivat uranvaihtoa
Saara Mälkönen ei ole uupumisen ja uranvaihtoaikeiden kanssa yksin. Opettajien ammattijärjestön OAJ:n tänään tiistaina julkistetun kyselytutkimuksen mukaan jopa 57 prosenttia vastanneista opettajista on harkinnut uranvaihtoa tämän vuoden aikana.
Syytkin ovat tutun kuuloiset: työn kuormittavuus, työn muutos ja palkkakysymykset.
– Kyllähän tämä kertoo hurjasta työmäärän kasvusta ja työn kokonaismäärästä. Sitä kuormaa ei enää jakseta kantaa, arvioi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kyselyn tuloksia.
OAJ on todella huolestunut kyselyn tuloksista. Muutos on ollut dramaattinen viime keväästä, jolloin asiaa kysyttiin edellisen kerran. Muutos on iso, sillä vielä keväällä muutoshalukkuudestaan puhui yksi kolmesta opettajasta.
– Tämä on suorastaan hätätilanne. Jokaisen päättäjän ja työnantajan pitää nyt pysähtyä pohtimaan, miten rajuja seurauksia sillä on koko yhteiskunnalle, jos opettajat, rehtorit ja päiväkodin johtajat alkavat sankoin joukoin vaihtamaan alaa, Luukkainen muistuttaa.
Korona ei yksin selitä tilannetta, vaan syyt ovat syvemmällä. Tuloksista voi kiteyttää kolme tärkeintä asiaa.
– Osalla on palkkataso, varsinkin pienimpien lasten opettajilla se tulee keskeisenä esille. Sitten on kokonaistyömäärä, joka on koko kyselyn kaikki opettajat huomioon ottaen suurin syy alanvaihdon miettimiselle. Sitten on työmäärän jatkuva kasvaminen, Luukkainen sanoo.
Varsinkin mitä vähemmän aikaa alalla on ollut, sitä suurempina syinä korostuvat palkka ja työn kuormittavuus. Toisaalta työmäärän kasvaminen kuormittaa pidempään opettaneita.
Saara Mälkönen on omalta osaltaan nähnyt koulumaailman muutoksen. Hän on toiminut luokanopettajana vuodesta 2006 saakka. Mälkösen mukaan työ on muuttunut sellaiseksi, että sitä on vaikea tehdä omien arvojensa mukaisesti hyvin.
– Yksi syy opettajien uupumiseen on mielestäni se, että opettajat eivät useinkaan ota kovin kevyesti työtänsä. Opettajat suhtautuvat työhönsä intohimoisesti ja sitoutuvat täydellisesti, Mälkönen arvioi.
Hänen mukaansa riittämättömyyden tunne on raskas. Sama vastaus on tullut monilta muiltakin opettajilta. Riittämättömyyden kokemus.
–Olenko minä äkkiä huono työssäni, enkö osaakaan kaikkien vuosien jälkeen enää työtäni. Jokaisen työpäivän jälkeen oli sellainen olo, että taas jäi miljoona asiaa tekemättä. Taas joku oppilas jäi ilman sitä, mitä hänen olisi kuulunut saada.
– Koin, etten pystynyt tekemään työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Se uuvutti minut, Mälkönen sanoo.
Opettajat kokevat kuormittavaksi myös sen, että he näkevät, miten paljon lapsilla on erilaisia tarpeita, joita nykyinen koulu ei pysty palvelemaan.
– Tuli sellainen olo, että en ehdi kohtaamaan lapsia sillä tavalla kuin lapset ansaitsisivat heidät kohdattavan. Joudumme sanomaan lapsille, että olisi kiva kuunnella, mutta minulla ei ole nyt aikaa.
Kiirettä ja kuormitusta aiheuttava asia ovat ylhäältä alaspäin tulevat jatkuvat muutokset. Iso esimerkki on oppilaan kolmiportaisen tuen aiheuttama byrokratia. Aikaa kuluu lomakkeiden täyttämiseen, huoltajien tapaamiseen ja kaikkeen muuhun kokoustamiseen.
Lopputuloksena on, että lapsen elämässä ei koulussa silti paljon usein muutu paperitöiden jälkeen.
– Resursseja ei ole, kun niin paljon on säästetty. Aivan ihanaa olisi, jos saataisiin kaikenlaiset oppijat osaksi lähikouluja ja yleisopetuksen luokkia. Mutta ei se tapahdu niin, että sen lapsen mukana ei tulisi resursseja ja aikuiskäsiä lisää.
"Sydämeni väsyi loppuun"
Mälköselle tämä oli yksi isoja uupumisen syitä.
– Sanoinkin, että sydämeni väsyi loppuun. Katsoin niin paljon vierestä sitä, että lapsia vain säilöttiin luokissani. Ihan oikeasti psyykisesti oireilevia lapsia, jotka olisivat kuuluneet pieniin ryhmiin, jotta he olisivat oikeasti saaneet kokonaisvaltaisesti kasvun ja oppimisen tukea.
Mälkösen mukaan resursseja tarvitaan lisää – ja pikaisesti. Myös OAJ:n Luukkainen sanoo samaa.
– Tarvitaan lisää opettajia, lisää tekeviä käsiä ja keskittymistä perustehtävään.
Luukkainen vaatii, että opettajien työn kokonaismäärää on hillittävä ja perustehtävään on päästävä keskittymään.
– Siihen on annettava mahdollisuus ja siihen on myös viranomaisten ja opetushallinnon ohjattava. Sitten tarvitaan myös lisätukea koronasta johtuvien seuraamusten, oppimisvajeiden ja hyvinvointivajeen paikkaamiseen. Lisätyöhön on kerta kaikkiaan saatava pysäytys, Luukkainen korostaa.
Varsinkin varhaiskasvatuksessa kyse on myös palkasta. Samoille opettajille kuormittavuus näkyy myös kaikista eniten. Palkka voi olla porkkana, ja OAJ:n mukaan se otetaan takuulla esille seuraavalla neuvottelukierroksella. Opettajien alkupalkkaa on Luukkaisen mukaan nostettava.
Oppilaat auttavat jaksamaan
Mälkösen mukaan yksi parhaita jaksamisen syitä ovat kuitenkin oppilaat.
– Oppilaat ovat tämän työn suola edelleen. Aika harvassa ammatissa saa tulla töihin aamu niin, että on vastassa yli 20 ihmistä, jotka pitävät sinua ihan mahtavana tyyppinä! Eteenkin kun itse työskentelen pienten kanssa, saan tosi paljon ammennettua voimaa jaksamiseen. Kun näen, että oppilaat saavat minulta lohtua, turvaa ja kuuntelevan aikuisen.
Niinpä, kun Mälköselle tuli aika tehdä lopullinen päätös virkansa pitämisestä tai sen jättämisestä, hän päätti pitää sen. Mälkönen palasi opettajaksi, mutta toiseen kouluun.
Nyt menossa on yhden hengen koe: jaksaako työtä tehdä niin, ettei se kuormittaisi samalla tavalla uupumuksen partaalle.
– Onko tämä työ muuttunut sellaiseksi, että jopa ihminen, joka on aina pitänyt omasta työstään ja ajatellut aina olevansa täysin oikealla alalla, ei pystykään enää tekemään tätä työtä kuormittavuustekijöiden ja työn muutoksen takia.
Hän on suhtautunut aina intohimoisesti opetusalaan ja halunnut kehittää sitä. Mälkönen on esimerkiksi perustanut opettajille suunnatun Facebook-ryhmän Alakoulun aarreaitta, jossa on yli 40 000 jäsentä.
Hankehumppa lähti laukalle
Mälkönen haluaisi uudistaa koulua, mutta sillä tavalla, ettei pyörää keksittäisi aina uudelleen.
– Jossain vaiheessa homma lähti laukalle, alkoi tulla valtavia muutoksia niin, ettei niitä tutkittu ensin tarpeeksi. Avoimet oppimisympäristöt, oppilaiden itseohjaantuvuuden lisääntyminen... Tavoitteet ovat hienoja, mutta kun ne tulevat kertarysäyksellä, opettajia ei ehditä kouluttamaan riittävästi ja rahaa ei tule pääasiaan tarpeeksi.
Myös hankehumppa saa kritiikkinsä. Mälkösen mukaan se on kestämätöntä, koska hankkeet päättyvät.
– Kouluihin pitäisi palauttaa rauha.
Mälkönen nauraa, ettei ole dinosaurusopettaja, mutta hän vertaa kuitenkin kymmenen vuoden takaisia lapsia nykyisiin. Lapset ovat levottomampia.
– Lapset ovat ihan erilaisia nykyisin. On keskittymisvaikeuksia, ja rauhoittumisen taidot puuttuvat. Se on myös hälyyttävä merkki. Mitä ylipäänsä elämässä tai yhteiskunnassa on tapahtunut, kun kaikilla on koko ajan rauhaton ja levoton olo?
Levottomuus heijastuu opettamiseen
– Jos yrittää opettaa vaikka kertolaskuja lapsiryhmälle, jossa puolet ei pysty keskittymään, kun he eivät pysty rauhoittumaan kuuntelemiseen, niin se menee kuin vesi hanhen selässä.
Mälkösen mukaan kouluihin pitäisi palauttaa rauha: turvallinen arki.
– Koulun pitäisi olla turvasatama muuttuvassa maailmassa lapselle. Jotain pysyvää ja jotain turvallista ja vankkaa pohjaa lapsen ja nuoren kasvulle.
Pitäisi keskittyä perusasioihin.
– Pitäisi uskaltaa pysähtyä oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin äärelle. Pitäisi oikeasti miettiä vieläkin syvempään niitä syitä, miksi oppilaat ovat niin rauhattomia ja miten opettajaa voisi tukea niin, ettei tarvitsisi kokea sitä riittämättömyyden tunnetta yksin siellä luokassa, Mälkönen päättää.