Hyppää sisältöön

Maskisuositukset lievenivät, mutta kouluille viranomaiset vielä viilaavat uutta linjaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusi suositus korostaa maskin käytössä omaa harkintaa, etenkin jos koronarokotusta ei ole otettu tai ei ole täyttä rokotussuojaa. Suosituksen uusimisen myötä poistuu myös kouluja koskenut aiempi yleisohje.

Oppilaita tunnilla
Etelä-Pohjanmaalla oli maskit käytössä elokuussa 2021. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Markku Sandell,
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

THL:n uuden suosituksen ydinviesti on, että maskia suositellaan käytettäväksi julkisissa sisätiloissa, missä on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Jokainen kuitenkin harkitsee itse, milloin maskia käyttää.

Oman harkinnan tukena voi käyttää THL:n riskitaulukkoa. Suositus on se, että maskia käytettäisiin aina merkittävän riskin tilaisuuksissa. Näitä ovat muun muassa sisätiloissa tapahtuvat tilaisuudet kuten massakonsertit, urheilukatsomot, yökerhot, karaokebaarit ja yhteislaulutilaisuudet.

THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoi torstain aamupäivän koronainfossa, että ruuhkautuvat joukkoliikennevälineet voivat olla paikkoja, missä tartuntariski kasvaa. Työpaikkaliikenteen on ennakoitu lisääntyvän lokakuun puolivälin jälkeen, kun kansallinen etätyösuositus päättyy ja nykyistä enemmän työntekijöitä kulkee kodin ja työpaikan väliä.

Kasvomaskin käyttämistä suositellaankin julkisessa liikenteessä koko maassa etenkin ruuhka-aikoina ja kun liikennevälineen matkustamossa on paljon ihmisiä.

Työpaikkojen omista maskisuosituksista vastaavat työnantajat, ja maskisuosituksista vastaa Työterveyslaitos.

Tilaisuuksien järjestäjät ja muut toimijat voivat itse antaa omia tilojaan koskevia maskisuosituksia. Maskin käyttöä ei suositella ulkotiloissa, ellei tiloissa synny pitkäkestoisia ruuhkia, joissa liikkuminen vaikeutuu.

Koulut tiedottavat mahdollisista muutoksista

Koulujen osalta tartuntariskit ovat ylilääkäri Otto Helven mukaan hyvin pieniä. Opetushallituksen juristin, luokanopettaja Laura Francken mukaan THL, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus täsmentävät vielä maskisuositusta koululaisten osalta.

Hänen mukaansa vanhempien ja lasten kannattaa vielä siis odottaa, että oppilaitokset ja koulut tiedottavat mahdollisista muutoksista maskikäytännöissä.

– THL:n yleisestä maskisuosituksesta poistuivat viittaukset kouluihin ja oppilaitoksiin ja poistuivat toimenpidetasot leviämis- ja kiihtymisvaiheeseen. Se tarkoittaa, että maskien käytöstä päätettäisiin tarvittaessa paikallisesti ja alueellisesti sen mukaan, minkälainen epidemiatilanne on, Francke sanoo.

Alueellisia rajoituksia epidemiatilanteen mukaan

Jos alueen epidemiatilanne vaatii, viranomaiset voivat antaa kyseistä aluetta koskevia maskisuosituksia. Tarkemmat suositukset maskin käytöstä eri tilanteissa voivat siksi vaihdella alueittain. Suomessa koronatilanne vaihtelee huomattavasti eri alueiden välillä.

Suositus ei perustu enää koronaepidemian eri vaiheisiin, vaan pääosin omaan tilannekohtaiseen harkintaan. Maskisuositus koskee yli 12-vuotiaita ja on voimassa, kunnes yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on 80 prosenttia.

Suomessa rokotusten kohdeväestöstä, eli 12 vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista, 83,8 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen. Kaksi rokoteannosta on saanut 69,7 prosenttia.

Koko suositus on luettavissa täältä:

THL:n maskisuositus

Suosittelemme sinulle