Hyppää sisältöön

Pihanurmen alta löytyi pronssikautinen miekka Euran Paneliassa

Pronssikautiset esinelöydöt ovat harvinaisia. Kaikkiaan Suomesta tunnetaan vain vajaa 200 pronssikautista pronssiesinettä.

Miekka on todennäköisesti kulkeutunut löytöpaikalle rakennustöiden yhteydessä siirretyn peltomaan mukana. Kuva: Museovirasto

Euran Paneliasta on löytynyt pronssikautinen miekka. Löydön teki vanhempiensa pihamaalta metallinetsimellä Matti Rintamaa. Miekka löytyi palasina. Ne olivat pihanurmen alla hajallaan.

Miekka löytyi jo heinäkuun lopulla, mutta Satakunnan Museo ja Museovirasto kertoivat siitä vasta nyt.

– Esine on todennäköisesti rikkoutunut ja kulkeutunut löytöpaikalle rakennustöiden yhteydessä siirretyn peltomaan mukana jo vuosia sitten. Miekan alkuperäistä kontekstia voidaan vain arvailla, mutta mahdollisesti se on aikoinaan uhrattu Panelian muinaislahden rantaveteen, siis nykyisen viljelysaukean laidalle, ne kertovat tiedotteessaan.

Miekka löytyi erillisinä palasina. Kuva: Museovirasto

Harvinainen löytö

Pronssikautiset esinelöydöt ovat harvinaisia. Suomesta tunnetaan vain vajaa 200 pronssikautista, eli vuosilta 1700-500 eaa olevaa pronssiesinettä. Ajanjaksolle kuuluvia miekkoja ja tikareita on löydetty noin 25 kappaletta. Näistä kaksi on jo aiemmin löydetty Paneliasta.

– Pronssikaudella muinaisen Panelianlahden ympäristö oli tiheästi asuttu, tästä kertovat alueen lukuisat hautaröykkiöt eli hiidenkiukaat. Paneliassa sijaitsee myös Suomen suurin tunnettu pronssikautinen hautaröykkiö, Kuninkaanhauta, tiedotteessa todetaan.

Suosittelemme sinulle