Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Melkoinen jalkapallosunnuntai – suurseurat Bayern, Real Madrid ja PSG kompuroivat

Euroopan jalkapallosarjoissa koettiin yllättävä sunnuntai ennen maajoukkuetaukoa, kun omissa sarjoissa huippujoukkueet Bayern München, Real Madrid ja PSG kokivat jonkinmoiset shokkitappiot.

 Bayernin maalihirmu Robert Lewandowski jäi toisen kerran maalitta tällä kaudella.
Kuva: 2021 Getty Images
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Julian Nagelsmann koki sunnuntaina ensimmäisen tappionsa jalkapallon Saksan mahtiseuran Bayern Münchenin päävalmentajana, kun Eintracht Frankfurt haki Baijerista 2–1-voiton. Voittomaalin teki 83. minuutilla Filip Kostic.

Voitto oli Eintrachtille ensimmäinen tällä kaudella ja ensimmäinen Bayernin vieraana yli kahteen vuosikymmeneen. Bayernille kotitappio oli liigassa ensimmäinen sitten vuoden 2019.

– En ole koskaan voittanut Münchenissä valmentajana. Ensimmäistähän et unohda ikinä, Eintracht-valmentaja Oliver Glasner myhäili.

Espanjan liigassakin nähtiin yllätystä, kun Real Madrid taipui 1–2-vierastappioon Espanyolille. Tiistaina Mestarien liigassa moldovalaiselle Sheriff Tiraspolille shokkitappion kokenut Real on kahdeksan kierroksen jälkeen sarjakärjessä tasoissa Atletico Madridin ja Real Sociedadin kanssa.

– Pelasimme kauden huonoimman pelimme. Mietitään nyt maajoukkuetauolla, miksi tämän joukkueen asenne on muuttunut yhden viikon aikana, Realin valmentaja Carlo Ancelotti tylytti ryhmäänsä.

Aiemmin päivällä Ranskan jalkapallon mahtiseura Paris Saint-Germain kärsi avaustappionsa maan pääsarjassa kuluvalla kaudella, kun Rennes oli sunnuntaina kotonaan parempi luvuin 2–0. PSG oli avannut liigakauden kahdeksalla voitolla.

PSG:n superhankinta Lionel Messi odottaa yhä avausmaaliaan Ligue 1:ssä. Messi täräytti vapaapotkun avauspuoliajalla Rennesin maalin ylärimaan, mutta Gaetan Laborde iski Rennesin 1–0-taukojohtoon juuri ennen taukoa. Maali oli Labordelle liigakauden kuudes ja hän johtaa sarjan maalipörssiä.

Aivan toisen puoliajan alkusekunneilla Flavien Tait iski Rennesille 2-0. PSG:n tähdistä Kylian Mbappen osuma hylättiin paitsiona, eikä Neymarkaan saanut maalia aikaan Rennesin stadionilla sunnuntaina.

Suosittelemme