Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koskelan murhan tuomiot pysyvät voimassa, tuomitut eivät valittaneet määräaikaan mennessä – asianajaja: "Katsottiin, että tämä on paras vaihtoehto"

Valitusaika Helsingin hovioikeuteen päättyi eilen, maanantaina.

Koskelan surmapaikka syyskuussa 2021
Yle kuvasi Koskelan surmapaikan syyskuussa 2021. Kuva: Pekka Tynell / Yle
Saara Hirvonen,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Kolmen nuoren saamat tuomiot murhasta Helsingin Koskelassa jäävät lainvoimaisiksi. Nuoret eivät valittaneet tuomioistaan määräaikaan mennessä, vaikka ilmoittivat tuoreeltaan tyytymättömyytensä oikeuden ratkaisuun.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi nuoret syyskuussa kymmenen vuoden ja yhden kuukauden, yhdeksän vuoden ja kahden kuukauden sekä kahdeksan vuoden ja kahden kuukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin.

– Kun tilannetta punnittiin joka suunnalta, niin katsottiin, että tämä on paras vaihtoehto. Tyydymme tuomioon, ankarimman tuomion saaneen pojan asianajaja Seppo Heikkilä kertoo.

Syyttäjä oli vaatinut nuorille murhasta nuorina henkilöinä 12 vuoden, 11 vuoden sekä yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksia. Heikkilän mukaan kaikki asiat on pureskeltu, mietitty ja tuomion perustelut katsottu.

– Kaiken jälkeen päädyimme siihen, ettemme valita. Lisäksi syyttäjä ei ilmoittanut tyytymättömyyttä, niin totta kai sekin vaikutti asiassa, Heikkilä toteaa.

Tuomittujen asianajajat eivät ole tehneet kollegiaalista yhteistyötä, vaan Heikkilän mukaan jokainen asianajaja on päättänyt asiasta oman harkinnan ja päämiehensä kanssa. Myös tuomitun huoltajat ovat jollain tasolla olleet mukana.

Raaka ja julma teko

16-vuotias poika kuoli joulukuussa 2020 pitkään jatkuneen väkivallan jälkeen. Pahoinpitelijät jättivät hänet makaamaan tajuttomana.

Käräjäoikeus katsoi, ettei tuomituilla ollut tarkoitusta tappaa uhria, mutta heidän täytyi pitää varsin todennäköisenä, että uhri kuolee heidän menettelynsä seurauksena.

– Vastaajilla on ollut yhteisymmärrys tekoon, ja he ovat osallistuneet siihen tavalla, jota käräjäoikeus on pitänyt yhdessä tehtynä. Tekotapaa on pidetty erityisen raakana ja julmana. Tekijöitä on ollut kolme, väkivaltaa on kohdistettu (uhriin) yli kolme tuntia ja teossa on käytetty tekovälineitä, käräjäoikeus totesi.

Käräjäoikeuden mukaan teon vaikuttimet jäivät tarkemmin selvittämättä.

Oikeusoppinut yllättyi, ettei kukaan valittanut

Helsingin yliopiston professori Jukka Kekkonen pitää aiemmin annettujen tuomioiden rangaistustasoa odotetun mukaisena ja tuomiolauselmia kokonaisuutena hyvin perusteltuina.

– Ehkä yllättävää on se, ettei tässä ollut haluja millään osapuolella hakea muutosta. Tavallista kuitenkin on, että ilmoitetaan aluksi tyytymättömyyttä. Näin saadaaan harkinta-aikaa sille, mitä tehdään valitusaikana.

Kekkosen mukaan Koskelan tapaus on niin ainutkertainen, että siihen on vaikea löytää mitään vertailukohtaa. Hänen mielestä tässä tapauksessa alioikeus teki huolellisen ja varsin hyvin perustellun päätöksen, jota rikosoikeuden asiantuntijat ovat pitäneet erinomaisena tuomiona.

– Ottaen huomioon tekijöiden iän ja muut seikat, niin varmaan siinä harkinnassa kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka pitkä tosiasiallinen tuomion kärsimisaika vankilassa tulee olemaan ja ei otettu mitään riskejä.

Suomessa on normaalit lakisääteiset raamit sille, kuinka paljon vankeusrangaistuksesta eri ikäiset kärsivät. Käytännössä tuomio on nuorilla noin kolmannes tuomiosta ja siitä vähennetään tutkintavankeusaika.

Kekkonen toivoo edelleen laaja-alaista, monitieteellistä ja kansainvälistä tutkimusta aihepiiristä.

– Tällaiset törkeät, äärimmäisen raa’at tapaukset ovat niin pöyristyttäviä, että niiden pitäisi herättää laajemmin suomalaista yhteiskuntaa. Nuorten tekemät poikkeuksellisen törkeät väkivallanteot pitäisi ottaa monitieteisen tutkimuksen kohteeksi.

Tuomitut ovat edelleen alaikäisiä

Ankarimman tuomion saanut poika on sittemmin täyttänyt 17 vuotta. Käräjäoikeuden mukaan hän teki veriteon uhrille eniten väkivaltaa.

Hieman yli yhdeksän vuoden tuomion saanut, käräjäoikeuden mukaan vähemmän väkivaltaan osallistunut poika on edelleen 16-vuotias.

Lievimmän rangaistuksen käräjäoikeus langetti toiselle, sittemmin 17 vuotta täyttäneelle pojalle, joka oikeuden mukaan kohdisti uhriin merkittävästi vähemmän väkivaltaa kuin kaksi muuta tuomittua ja joka ei ollut tapahtumapaikalla koko aikaa.

Käräjäoikeus määräsi lisäksi tuomitut maksamaan yhteisvastuullisesti kummallekin uhrin vanhemmalle kärsimyskorvausta 12 000 euroa. Murhan lisäksi heidät tuomittiin erinäisistä muista, viime syksyn ja alkutalven aikana samaan uhriin kohdistuneista rikoksista, muun muassa pahoinpitelyistä.

Yle ei julkaise tuomittujen nimiä heidän alaikäisyytensä takia. Journalistin ohjeet, joihin Yle on sitoutunut, edellyttävät erityistä pidättyväisyyttä alaikäisen tuomitun henkilöllisyyden paljastamisessa.

Kello 13.54 Juttu täydennetty professori Jukka Kekkosen kommenteilla.

Lue myös:

Koskelan murhasta tuomitut päätyivät Vantaan vankilaan, mutta asiantuntijan mukaan aikuisten vankien seura on haitaksi tuomituille teineille

Koskelan tapauksen kaltaiset raa'at väkivallan teot harvinaisia, mutta kiusaaminen yleistä – MLL: "Kannattaa olla herkkänä oman lapsen voinnista"

Vaikuttiko mediahuomio Koskelan surman tuomioon, miksi julmista yksityiskohdista kerrottiin ja opimmeko tragediasta mitään? Asiantuntijat vastaavat

Suosittelemme