Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Uittojätkä. Sellaiseksi mesenaatti, kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen, 79, toivoo itseään tituleerattavan.
Hän leikkelee ripein ottein pihallaan kukoistavia daalioita. Koko kesän kukkivat verenpunaiset daaliat ovat Sorjosen silmäteriä.
Kullankeltaisena syysauringossa kylpevä yli satavuotias kotitalo kutsuu astumaan sisään. Sorjonen osti Jyväskylän Seminaarinmäellä sijaitsevan Wivi Lönnin suunnitteleman huvilan 1988. Mesenaatti entisöi huonokuntoisen talon alkuperäiseen asuunsa.
Sorjonen ottaa eteisessä päällystakit vastaan ja asettaa ne henkareihin.
Ensimmäiseksi hän johdattaa katsomaan talvipuutarhaansa ylpeyttä, peikonlehteä, joka on tehnyt hedelmiä. Valtavassa huonekasvissa roikkuu ison kävyn näköisiä möhkäleitä. Ne tuoksuvat mangolle ja banaanille.
– On todella harvinaista, että Suomessa peikonlehti tekee hedelmän. Kestää vuoden ennen kuin se kypsyy. Sen pitäisi maistua makealle, Sorjonen kertoo.
Vaaleanpunainen ihmeköynnös rönsyää ympäri talvipuutarhan lasikattoa. Viherpeukalo osoittaa valkoista puutarhatuolia suihkulähteen vieressä. Siinä puolalainen viulisti Wojciech Toklowicz sävelsi Toivo, pyyntö ja rakkaus -teoksen taannoisella vierailullaan.
Mesenaatti Sorjonen on suuri taiteen ja kulttuurin ystävä. Talo on täynnä maalauksia ja patsaita. Uusin taidehankinta on tilaustyönä teetetty Eino Leinon näköispatsas.
– Leinosta ei ole olemassa monia muotokuvia, eikä patsaita nuoruusajoilta. Kuvanveistäjän piti koota patsaan malli vanhoista valokuvista ja käyttää loppuun omaa näkemystään.
Kauko Sorjonen saa päässään alati pulppuavat ideat taidehankintoihin, näyttelyihin, konsertteihin ja vanhojen rakennuksien käyttötarkoituksiin pitämällä korvansa auki.
– Olen hyvä kuuntelemaan. Sillä tavalla saa paljon uusia ajatuksia ja tietoa. Myös tämä talo inspiroi minua niin kuin se varmasti inspiroi aikoinaan Lönniä.
Mies ja kissa
– Pahoittelen, että kotiapulaisella on tänään vapaapäivä, Sorjonen sanoo.
Hän pyytää istumaan salin puolelle ja kipaisee villasukissaan keittämään kahvia. Aivan varma ei voi olla, oliko heitto kotiapulaisesta tarkan euron mieheltä pelkkä huuli.
Sorjonen asuu 380 neliön talossaan yksin kissansa kanssa. Hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa menehtyi kolmisen vuotta sitten.
Jyväskylän yliopiston amanuenssin Pirkko Saarijärven kanssa tiet kohtasivat Lapin hiihtoladuilla 1970-luvulla. He ehtivät hiihdellä yhteisiä latuja liki 50 vuotta.
18-vuotias kiiltävä ja mustavalkoinen kissa Juuli on pidättyväinen. Se luikkii portaiden alle piiloon. Sorjonen alkoi huolehtia löytökissasta yhden kartanonsa tallissa kymmenisen vuotta sitten. Eräänä jouluna kissa oli tuotava tallista sisätiloihin, ettei sen sterilisaatioleikkaushaava tulehtuisi.
– Juuli sanoi sen joulun jälkeen, että minä jään tänne taloon asumaan. En lähde täältä enää minnekään, Sorjonen kertoo ja virnistää.
Toisen kerroksen olohuoneen pyörökaari-ikkunoista avautuu näkymä suureen omenapuiden koristamaan puutarhaan. Näkymän Jyväsjärvelle peittävät uudet, korkeat kerrostalot.
Rikkaudet kaikkien käyttöön
Uittojätkä on vaatimaton mutta varakas mies.
Hän hankki huomattavan omaisuuden 2008 myytyään 1970-luvun lopulla perustamansa kopiointipalveluja tarjoavan Kopijyvä Oy:n. Yritys oli suurmenestys. Bisnesidea syntyi oikeaan aikaan, 1980- ja 1990-luvuilla kopiointipalveluille oli kysyntää.
Omaisuutensa Sorjonen on halunnut jakaa yhteisen hyvään eli tuoda taiteen ja talot kaikkien saataville.
1980-luvun lopulla perustamansa säätiön kautta hän edistää monella tapaa kulttuurityötä, tutkimusta ja koulutusta. Säätiö jakaa muun muassa apurahoja taiteen ja tieteen harjoittajille sekä nuorille muusikoille.
Säätiö omisti parhaimmillaan Jyväskylän Seminaarinmäellä viisi arvokiinteistöä ja koko Jyvässeudulla seitsemän. Entisöinnin jälkeen rakennusten ovet avattiin julkiseen käyttöön esimerkiksi taidenäyttelytiloiksi tai museoiksi.
Korjaukset ja rakennusten ylläpito ovat nielleet vuosien mittaan huomattavia summia.
– Sellaisia rakennuksia ei enää tehdä kuin aikoinaan rakennettiin. En ymmärrä, mikä on se into aina purkaa ja tehdä uutta, kun voisi korjata ja parantaa vanhaa.
Nykyisin säätiö omistaa yhdeksän arvorakennusta ympäri Suomea.
Mesenaatti on pelastanut monia jo purkutuomion saaneita taloja. Joka kerta häneen on ensin otettu yhteyttä ja pyydetty apuun. Hän miettii aina tarkasti, minkä rakennuksen haluaa säästää jälkipolville ja mihin käyttötarkoitukseen talo parhaiten sopii.
Häntä surettaa piittaamattomuus.
– Mennään aina vain raha edellä, eikä pidetä arvorakennuksista huolta.
Sydämistynyt herra
Seminaarinmäen kotitalossa liikenteen jylinä ei kanna sisälle moninkertaisten, satavuotiaiden ikkunalasien läpi. Näky koppimaisista kerrostaloista pistelee talon isännän silmiä.
Kauko Sorjonen vastusti kotikaupunginosansa asemakaavamuutosta viimeiseen asti. Hänen mielestään uusista kerrostaloista olisi pitänyt tehdä matalampia, jotta ne olisivat paremmin istuneet Seminaarinmäen vanhaan, idylliseen huvilamiljööseen.
Ripustipa suivaantunut mies kaavapäätöksen jälkeen aitaansa suuren plakaatin, jossa julkisti kaavamuutosta puoltaneiden kaupunginvaltuutettujen nimet. Hän myös palautti kulttuurityöstä saamansa Jyväskylä-mitalin kaupunginjohtajalle.
Mesenaatin katkeruus kaupunkia kohtaan on koko ajan kasvanut. Viime vuosina hän on yksitellen luopunut Jyväskylässä sijaitsevista rakennuksistaan. Viimeksi Sorjosen säätiö myi pois Kuokkalan kartanon.
– Jyväskylässä jäljellä on enää tämä kotitaloni. Aion myydä tämänkin ja muuttaa pois. En tiedä vielä minne, mutta olen niin lopen kyllästynyt kaupungin toimintaan.
Mesenaatti on käärmeissään kaupungin rakennuspolitiikan lisäksi muun muassa siitä, ettei katujen kunnostuksesta tai muista vanhojen talojen alueelle tehtyjen muutosten aiheuttamista ongelmista piitata.
Jyväskylä ei ole ainoa kunta, jossa mesenaatilla on mennyt virkamiesten kanssa sukset ristiin. Näin kävi myös Kittilässä. Reidar Särestöniemen museon johtaja soitti Sorjoselle ja pyysi pelastamaan museon.
– Siellä oli laskuja maksamatta. Säätiö pelasti museon, mutta sain siitä kunnan virkamiesten vihat niskoilleni. He olisivat halunneet rakentaa museon paikalle joulupukin maan ja kaljakuppilan. Se olisi ollut tuottoisampi.
Myllärin pojasta hyväntekijäksi
Sorjonen kaataa laseihin itse puristamaansa omenamehua. Kahvit juodaan kauniisti asetelluista kahvikupeista. Sorjonen elää yksinkertaisesti: ei ole hienoja rannekelloja, hän ei käy ulkona syömässä, eikä kiertele maailmalla tai pelaa golfia.
Pula-aikana Punkaharjulla myllärin pojaksi syntynyt Sorjonen on tottunut nuukuuteen, vaikkei heidän perheessään ruokapöydässä koskaan kitsasteltu. Myllärin vaimolla oli aina kädet taikinassa.
Kuusilapsisen perheen neljänneksi vanhimmalle lapselle on myös tuttua kova ruumiillinen työ. Ensimmäinen työpaikka löytyi metsurina. Armeijan jälkeen tukkukaupan kautta hän siirtyi työskentelemään isoveljensä tilitoimistoon. Kansakoulupohjalta miljonääriksi kivunnut Sorjonen on tiennyt aina pystyvänsä enempään.
Hän lukee ahkerasti. Vuosien ajan hän on myös kerännyt muistiin tunnettujen kirjailijoiden ja filosofien mietelmiä sekä aforismeja.
Nuorena miehenä hän kehitti myös metodin, jolla hän valmensi itseään henkisesti urallaan eteenpäin. Hän kirjoitti kartonkikorteille 1700-luvulla Yhdysvalloissa vaikuttaneen Benjamin Franklinin 13 yrittäjän hyvettä, kuten ahkeruus, rohkeus, päättäväisyys ja nöyryys. Aina viikon kerrallaan hän kantoi yhtä korttia paitansa rintataskussa.
Liiketoimien alettua luistaa hän on laittanut liikenevän rahan säätiönsä kautta vanhoihin taloihin ja kulttuuriin. Hänellä on aina ollut silmää kauneudelle, vaikkei työläiskodissa taidetta ollutkaan.
Kopijyvä-firman juhlissakaan ei läträtty viinalla, vaan kuunneltiin klassisen musiikin konsertteja. Rahapiireissä on herättänyt ihmetystä kummajainen, joka ei rellestä, eikä laita rahaa poikimaan.
– Mitä iloa on sijoittaa rahaa aina tuottamaan lisää? Ei niitä rahoja saa kuitenkaan hautaansa mukaan. Haluan jakaa ne mieluummin muiden kanssa.
Sorjonen on tuttu näky haravan tai lumilapion varressa arvorakennustensa edustalla. Hän hoitaa mielellään itse lumi- ja muita pihatöitä.
Yhtenä talvena hän urakoi 60 mottia metrisiä halkoja kunnostuttamansa höyrylaivan polttopuiksi. Pokasaha tottelee vanhaa metsuria.
Sorjonen on ehtivä mies. Hän ei ole eläissään pitänyt muutamaa päivää pidempää lomaa. Hän haluaa pitää langat käsissään. Hänellä on tarkka mielipide esimerkiksi jonkin yksittäisen taideteoksen paikasta taidenäyttelyssä.
Monen mielestä hän on myös kärsimätön ja uppiniskainen. Mesenaatti kun ei pidä odottelusta. Puhumista ja parrasvaloissa paistattelua vieroksuvaa miestä pidetään jossain piireissä hankalana.
– Olen äkkipikainen mutta pitkävihainen mies, Sorjonen sanoo hymyillen.
Haikeaa lähdön tunnelmaa
Juuli maukuu häntä pystyssä äänekkäästi: se haluaa ulos. Sillä on tarve näyttää isännälleen, etteivät vuodet vielä paina tassua. Kissa pystyy yhä loikkaamaan korkealle omenapuuhun.
Sadepisarat kimmeltävät hyvin hoidetulla nurmella. Sorjonen noukkii puusta muutaman luumun ja tarjoaa niitä maistettavaksi.
Syyskuinen tapaamisemme on harvinainen.
Uittojätkä karttaa julkisuutta. Aikoinaan hän kävi pitkän oikeustaistelun. Hän sai syytteen törkeästä lahjuksen antamisesta Kuopion yliopistolle, mutta oikeus totesi hänet syyttömäksi. Paikallinen sanomalehti Savon Sanomat seurasi oikeusprosessia tarkasti ja Sorjosen mukaan sävytti juttunsa niin kuin hän olisi ollut syyllinen.
– Ymmärsin sen jälkeen, että hyväntekeväisyyttä ja bisnestä ei voi harjoittaa samassa kaupungissa.
Mesenaatilla jäi oikeustaistelun jälkeen pitkäksi aikaa paljon hampaankoloon mediaa vastaan.
Eräs toivekin hänellä on. Kunpa joskus saisi vietettyä viikon loman Lapissa niin, ettei tarvitsisi kantaa huolta rakennuksista tai niiden pihoista. Puhelin soi jatkuvasti.
Sopivaa talonmiestä ei ole kuitenkaan vielä löytynyt.
– En oikein tunne muita kuin oman ikäisiäni ihmisiä. Talonmiehen pitäisi olla ahkera, luotettava ja nuori, että jaksaisi tehdä kaikki raskaat työt.
Piharakennuksessa on kuvanveistäjä Sonja Vectomovin ateljee. Sorjonen poikkeaa ateljeehen toisinaan iltateelle. Kuvataidekoulun opettajana toiminut Vectomov kertoo teellä päivistään oppilaidensa kanssa.
– Välillä oppilailla on ollut huono päivä, eikä heillä ole löytynyt motia tekemiseen. Myös minulla on moti lopussa Jyväskylässä, Sorjonen sanoo.
Mutta muualla mesenaatilla löytyy yhä ruutia. Hänellä on myös yksi haave ylitse muiden: saada Eino Leinon patsas pystytettyä Roomaan muiden suurmiesten ja -naisten rinnalle. Hankejuna on jo liikkeellä.
Kirjoitus perustuu Kauko Sorjosen haastattelujen lisäksi Risto Lindstedtin kirjoittamaan teokseen Mesenaatti Kauko Sorjonen (Kirjapaja 2013).