Naantalin Merimaskussa asuva de Nierin perhe on odottanut lomamatkan toteutumista pitkään. Reissua Tanskan Legolandiin on jouduttu siirtämään koronatilanteen vuoksi muutaman kerran.
– Lentoliput varattiin jo pari vuotta sitten, kertoo perheen äiti Sari de Nier.
Varsinais-Suomessa alkavat koululaisten syyslomat ensi viikolla, joten nelihenkinen perhe päätti vihdoin toteuttaa unelmansa Tanskan matkasta.
Nyt, kun koronarajoituksia on höllennetty niin Suomessa kuin Tanskassakin, perhe pääsee matkaan vihdoin ensi keskiviikkona.
– Sitä on vaikea uskoa. Ei melkein uskalla edes hypettää tätä lomamatkaa, kun voi tulla viime hetkelläkin jotain, vaikka uusia rajoituksia.
Sari de Nier sanoo, että perheessä mietittiin pitkään, uskaltaako lomamatkalle lähteä.
– Kun molemmat aikuiset ovat saaneet kaksi rokotusta, se on tuonut sellaisen fiiliksen, että elämän on pakko normalisoitua.
Matkalle vai ei?
Turun yliopistollisen keskussairaalan tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala sanoo, että lomamatkalle voi lähteä nyt suhteellisen turvallisin mielin.
– Kyllä minun mielestäni nyt uskaltaa lähteä. Jos huolehtii omasta rokotustilanteestaan, voi siinä mielessä turvallisesti lähteä.
Samaa mieltä on THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.
– Olemme todenneet, että matkustaa voi kohtuullisen turvallisin mielin. Kun rokotuskattavuus on noussut aika hyväksi, riski sairastua on pienempi kuin aiemmin.
Kivirannalla on kuitenkin matkalle lähtijöille yksi ohje ylitse muiden.
– Ensisijainen ohje on, että ne, jotka ovat oikeutettuja rokotuksiin, hankkisivat suojan. Se on ilman muuta paras keino.
Esa Rintala neuvoo matkalle lähtijöitä huolehtimaan siitä, että Omakannasta on otettu EU:n rokotustodistus. Monet maat ja lentoyhtiöt vaativat, että rokotukset ovat kunnossa.
– Suurin tartuntariski on tilaisuuksissa, jossa on paljon väkeä koolla. Maskia kannattaa käyttää, pitää turvavälejä, huolehtia käsihygieniasta ja kuljettaa vaikka pientä käsidesipulloa mukana, Rintala opastaa.
Rintala ja Kiviranta muistuttavat, että kannattaa huolehtia, että matkavakuutus on kunnossa. Jos loma on varattu matkatoimistolta, kannattaa heiltä kysyä, mitä pitää tehdä, jos sairastuu matkalla koronaan.
– Tällaisissa yleisvaarallisissa tarttuvissa taudeissa kuljetusyhtiöt eivät ole velvollisia kuljettamaan sairasta ihmistä. On syytä varautua siihen, että joutuu sairastamaan kohdemaassa, Hannu Kiviranta sanoo.
Jos oireilee matkalla, ei kannata jäädä odottamaan.
– Ensin yhteyttä lomakohteen terveydenhuoltoon ja siellä testeihin. Paikalliset viranomaiset neuvovat toimintatavan. Kussakin maassa on viranomaisilla omat ohjeet ja niitä on noudatettava.
Kotimaassa voi palata kotiin
Esa Rintala sanoo, että jos sairastuu koronaan kotimaanmatkalla, ja on matkalla omalla autolla, voi palata takaisin kotiin, mikäli kunto sallii.
Tilanne on kuitenkin toinen, jos on lähtenyt reissuun yleisillä kulkuneuvoilla.
– Silloin olisi ehkä viisasta, että olisi tartuttavuusajan kohdepaikkakunnalla ennen kuin lähtee kotiin junalla tai bussilla, Rintala sanoo.
Koronatartunnat ovat lisääntyneet viime viikkoina. Asiasta on ollut huolissaan muun muassa sosiaali- ja terveysministeriö. TYKSin Esa Rintala pelkää, että tartunnat saattavat syyslomakauden alettua lisääntyä edelleen.
– Kyllähän tällaiset loma-ajat aina näkyvät tartuntaluvuissa. Ihmiset liikkuvat paljon ja ovat erilaisissa tapahtumissa. On mahdollista, että tulee tartuntapiikki, mutta se jää nähtäväksi.
Matkakuume nousee
Naantalilaisen de Nierin perhe odottaa jo malttamattomana matkaa Tanskaan. 10-vuotias Amy de Nier on innokas legoilla leikkijä, joten Legoland on mieluisa matkakohde.
– Siellä on paljon legoja ja tosi kivan näköistä. Ja paljon laitteita, Amy iloitsee.
Isosisko Lisa sanoo, että korona ei pelota.
– Ei, ei yhtään.
Äiti Sari de Nier sen sijaan on hieman huolissaan koronasta. Toisaalta elämän on pakko jatkua.
– Ihmiset alkavat olla aika väsyneitä. Sitä jaksaa tsempata tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei kyllä toivoisi enempää rajoituksia, että yhteiskunta saisi toimia ihan normaalisti.
Perhe toivoo, että he vihdoin pääsivät Legolandiin, mutta reissuun ei lähdetä väkipakolla.
– Toki seuraamme, jos tulee jotain oireita. Emme me lähde sinne räkä poskella matkustamaan, mutta odotus ja jännitys on kova, että vihdoin pääsisimme kohteeseen.
Matkustaminen kiinnostaa
Soittokierros matkatoimistoihin vahvistaa sen, että de Nierit eivät suinkaan ole ainoita, jotka ovat päättäneet lähteä syyslomalla matkalle.
Lähialuematkailuun erikoistuneen Matkapojat Oy:n toimitusjohtaja Ari Penttilä sanoo, että viimeisen kymmenen päivän aikana lyhytlomien kysyntä on kasvanut selvästi.
Penttilän mukaan matkanvaraajissa erottuu selkeästi kaksi kohderyhmää.
– Liikkeellä ovat nyt erityisesti syyslomamatkailijat ja yritykset, jotka järjestävät pikkujoulumatkoja.
Matkapoikien asiakkaita ovat kiinnostaneet etenkin laivaristeilyt lähialueilla. Turun iltaristeilyt ja Helsingistä järjestettävät Tallinnan risteilyt ovat myyneet hyvin.
– Olemme vielä kuitenkin kaukana siitä, mitä myynti oli vuonna 2019. Myynti on nyt noin 35 prosenttia koronaa edeltävästä ajasta, Penttilä sanoo.
Myös Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva sanoo, että matkat myyvät hyvin. Erityisesti Kreikka ja Kanariansaaret kiinnostavat.
Viime syksynä ei matkoja järjestetty lainkaan, joten lomakuume on saanut ihmiset liikkeelle.
– Syyslomien osalta jos reissuun haluaa, kannattaa pitää kiirettä. On enää yksittäisiä matkoja jäljellä, Kanerva sanoo.
Matkatoimistot jakavat omilla sivuillaan koronaohjeita matkustajille, ja monet toimistot ovat myös suoraan yhteydessä asiakkaisiin.
– Laitamme asiakkaillemme suoraan tietoa hyvissä ajoin ennen matkaa siitä, mitkä ovat lomakohteen sen hetkiset vaatimukset koronan suhteen, kertoo Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva.
Myös kotimaan lomailu kiinnostaa ja vuokramökkejä onkin varattu runsain mitoin. Syysloman viettoon on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 9.10. kello 23.
Lue lisää:
Kauppa muuttaa koronaohjeitaan – maskeista voidaan luopua alueellisten viranomaissuositusten mukaan