Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Maatalous on pahassa kriisissä, sanoo MTK ja vaatii kriisitukia – Erityisenä huolena ovat investointeja tehneet tilat

Maataloustuotteiden tuottajahinnat eivät nouse, koska sopimukset kauppojen kanssa eivät jousta. Tilojen kustannukset nousevat silti.

Ohran puintia.
Ohraa puitiin elokuun lopussa Lapinlahdella. Kuva: Antti Karhunen / Yle
Teija Santaharju
Avaa Yle-sovelluksessa

Maatalous on ajautunut vaaralliseen talouskriisiin, sanoo Maataloustuottajien keskusjärjestö MTK.

Lannoitteiden, rehujen ja energian hinnat ovat tänä vuonna nousseet nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti ja kesän kuivuus on pienentänyt satoa paikoin jopa katastrofaalisesti.

MTK vaatiikin, että kriisin helpottamiseksi tilojen maksuvalmius varmistetaan ja ruokamarkkinoiden sopimuksia muutetaan elintarvikemarkkinalain muutoksella.

Monilla tiloilla on vaikea selvitä velkojen maksusta, tulevaisuuden näkymät ovat synkenneet ja tilanpito uhkaa loppua.

Erityisenä huolena on, miten toimintaansa kehittäneet ja investoineet tilat selviävät tilanteen yli.

Akuutin rahoituskriisin helpottaminen edellyttää myös nopeita toimia niin rahoitussektorilta kuin valtiolta, katsoo MTK.

– Akuuttiin kriisiin tarvitaan lyhennysvapaita, lainojen uudelleenjärjestelyjä ja muita toimia pankkien kanssa. Valtion tulee myös taata maksuvalmiuslainat Maatilatalouden kehittämisrahaston kautta. Vaadimme myös tukien maksatuksen nopeutusta ja suoria kriisitukia maatiloille, sanoo puheenjohtaja Juha Marttila.

Suurin ongelma on, että maataloustuotteiden tuottajahinnat eivät nouse päivittäistavarakaupan jäykkien ja joustamattomien sopimuskäytäntöjen vuoksi, vaikka tilojen kustannusten nousu niin edellyttäisi.

Suosittelemme