Hyppää sisältöön

Ouluun kaavaillut miljoonasäästöt kohdistuvat suurelta osin sote-menoihin – samaan aikaan hoitajista on pulaa

Sosiaali- ja terveyshuollon menoja esitetään karsittavaksi ensi vuonna noin 16 miljoonan euron edestä. Lisäksi jatketaan muutama vuosi sitten päätettyä talouden tasapainottamisohjelmaa.

hoitaja työssään
Oulussa hoitohenkilöstöstä on ollut viime aikoina pulaa. Tämän vuoksi esimerkiksi Oulun kaupunginsairaalassa oli vielä syyskuussa noin 80 vuodepaikan vajaus. Kuva: Laura Hyyti / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupunki haluaa säästää sosiaali- ja terveyshuollon menoja noin 16 miljoonaa euroa ensi vuonna talouden tasapainottamisohjelman toteuttamisen lisäksi.

Näin on siitäkin huolimatta, että viime aikoina sote-henkilöstöstä on ollut Oulussa pulaa.

Säästöistä kerrottiin vuoden 2022 talousarvioesityksen esittelyn yhteydessä tiistaina.

Kaupunginjohtaja Päivi Laajalan mukaan kaupunki on antanut jo talousraamin eri hallinnonaloille, myös sote-palveluille. Nyt joudutaan tarkkaan pohtimaan, mistä sote-säästöjä voidaan saada, jottei Oulun kaupunki menettäisi mainettaan työnantajana.

– Täytyy hyvin perusteellisesti ja harkiten miettiä, mitä toimenpiteet ovat, koska kilpailu osaavasta henkilökunnasta tulee lisääntymään kuntien kesken, Laajala sanoo.

Oulu on pitänyt tähän asti menoja henkilöstökulujen osalta kurissa muun muassa virkojen täyttölupamenettelyllä sekä henkilöstöpoistumilla eläköitymisen kautta.

Kaikkiaan Oulun kaupunki aikoo säästää toiminnoistaan yli 20 miljoonaa euroa. Vajaa kolmannes siitä on Perlaconin aiemmin laatiman sopeuttamisohjelman mukaisia leikkauksia.

Päätöksen vuoden 2022 budjetista tekee kaupunginvaltuusto.

Aiemmin aiheesta:

Oulun tuloveroprosenttia ei haluta korottaa, vaan se olisi ensi vuonnakin 20,5 – taloutta aiotaan sopeuttaa kymmenien miljoonien eurojen verran

Oulun kaupunginsairaalassa potilaspaikkojen vajausta henkilöstöpulan vuoksi

Suosittelemme sinulle