Tänään on jännittävä päivä sadoille Loihteen pohjalaisille osakkeenomistajille eli entisille puhelinosakkeiden omistajille. Digiyhtiö Loihteen osakkeiden kaupankäynti alkoi Helsingin pörssissä tänään.
Loihteen osakkeesta on maksettu torstain aamupäivän aikana 25-26 euron keskihintaa. Korkeimmillaan kauppa kävi 35 eurossa.
Loihteella on ennen pörssilistautumista noin 26 000 osakkeenomistajaa, joista iso osa on edelleen yksityisiä entisiä puhelinosakkeen omistajia.
Vaasan yliopiston liiketalouden professori ja Suomen Osakesäästäjät ry:n puheenjohtaja Timo Rothovius pitää pörssilistautumista hyvänä.
– Yritykselle, jolla on paljon osakkeenomistajia, listautuminen on hyvä asia. Ne jotka haluavat osakkeista luopua, pääsevät eroon reiluun hintaan ja ne jotka haluavat ostaa, voivat ostaa reiluun hintaan. Aina kun on pörssin ulkopuolella, niin se hinnanmuodostus on pimennossa. Listautumisesta tulee reiluutta kaupankäyntiin, selittää Rothovius.
Rothovius arvelee, että Loihde on kiinnostava yritys pörssissä ja kauppa käy, mutta eivät nykyiset omistajat silti sankoin joukoin ole osakkeistaan luopumassa.
– Varmasti jatkossakin säilyy tämmösenä kansanosakkeena aika pitkälle eli ne, jotka ovat osakkeenomistajia nyt, eivät kovin helpolla lähde myymään, vaan pysyvät mukana.
Ennustettavuutta ja tunnettuutta
Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen perusteli syitä yhtiön listautumiseselle Ylelle keväällä.
– Ollaan pohdittu listautumista pitkään ja pääsyy on siinä, että yhtiöllä on iso määrä pienomistajia ja yritetään saada osakkeet sellaiselle markkinapaikalle, mikä olisi mahdollisimman likvidi ja sitä kautta hinnanmuodostus tehokasta eli osakkeenomistajien etua ajetaan. Toinen syy on se, että (listattuna) yhtiön osakkeiden käyttäminen esimerkiksi yrityskaupassa maksuvälineenä on yleensä todennäköisempää kuin jos yhtiö on yksityisomisteinen.
– Kolmas syy on se, että pörssilistatut yhtiöt saavat yleensä enemmän julkisuutta ja mekin haluamme tulla tunnetummaksi yhtiöksi, listasi toimitusjohtaja Samu Konttinen.
Loihde on digipalveluiden ja turvaratkaisujen palveluyhtiö, jonka moni muistaa Viriana, Anviana tai Vaasan läänin puhelimena. Yhtiön kotipaikka on Seinäjoki.
Yhtiö jätti listalleottohakemuksen syyskuun 27. päivä. Pörssiin listautuminen on tekninen, eikä sen yhteydessä toteuteta osakeantia.
Päivitetty 7.10.2021 klo 10:38