Oulun edustan merialueella sijaitsevan Hailuodon silta- ja tiehanke etenee. Kiinteän yhteyden hankintavaihe on käynnistynyt.
Pengertie-siltayhteys on tarkoitus toteuttaa allianssimallilla, jossa hankkeen eri osapuolet eli tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsija ratkaisevat rakentamisen kysymykset yksimielisellä päätöksellä ja riskit ja hyödyt jaetaan kaikkien osapuolten kesken ennalta sovitussa suhteessa.
– Käytännössä allianssi kilpailutetaan. Hankintamenettely etenee tammi-helmikuussa pidettävien neuvottelukierrosten ja hintatarjousten myötä kohti urakoitsijan valintaa. Tavoiteaikataulun mukaisesti urakoitsijan valinnasta päätetään ensi maalis-huhtikuun aikana, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Terhi Honkarinta.
Hankkeen vesiluvasta valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen keväällä 2020. Se on edelleen hallinto-oikeuden käsittelyssä. Honkarinnan mukaan Väylävirasto odottaa vesilupapäätöstä alkuvuodesta.
– Siinä vaiheessa kun vesilupapäätös on lainvoimainen pääsemme rakentamaan. Jos kaikki etenee suunnitellusti ja vesilupapäätös tulee lainvoimaiseksi, voidaan valmistelevia töitä aloittaa loppuvuodesta 2022. Varsinaiset kiinteän yhteyden rakentamistyöt voidaan käynnistää aikaisintaan keväällä 2023. Tieyhteys voisi valmistua aikaisimmillaan loppuvuodesta 2025, Honkarinta sanoo.
Kiinteän yhteyden pituus on noin 8,4 kilometriä, joka sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun noin 750 metriä pitkät sillat.
Hankkeen kustannusarvio on 96 miljoonaa euroa.
Lue lisää: