Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että Suomea ei ole vapautettu koronarajoituksista liian aikaisin.
Eilen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila oli toista mieltä ja sanoi, että rajoituksia ei olisi pitänyt nykyisessä mittakaavassa vielä purkaa.
Marin kommentoi asiaa SDP:n aluevaaliohjelmaa esitelleessä tiedotustilaisuudessa.
– Emme ole vapauttaneet liian aikaisin yhteiskuntaa. Meillä on vielä osa rajoituksista voimassa ja kun saamme tässä kuussa toivon mukaan tuon 80 prosentin rokotekattavuuden, niin puramme nämä rajoitukset.
Marin huomautti, että esimerkiksi kaikki ravintoloita koskevat rajoituspäätökset on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä.
Marin vetosi rokotteiden ottamiseksi
Pääministeri vetosi ihmisiin, jotka syystä tai toisesta eivät vielä ole ottaneet kahta koronarokotusta.
– Lähettäisin ihmisille selkeän viestin siitä, että vastuullinen teko on ottaa rokote. Suojatakseen itseään, suojatakseen kanssaihmisiä ja koko yhteiskuntaa.
Marinin mukaan Suomella ei ole varaa siihen, että terveydenhuolto kuormittuu sen vuoksi, että rokotteita ei oteta.
Rokotepakkoa hallitus ei kuitenkaan ole säätämässä.
– Me emme ole valmistelleet rokotepakkoa. Vetoan ihmisiin.
Pääministeri: Rokotekattavuus saavutetaan pian
Pääministeri Marin totesi, että hallitus toteuttaa hybridistrategiaansa ja purkaa rajoituksia sen mukaisesti matkan varrella.
Alueellisesti uusia rajoituksia voidaan kuitenkin joutua ottamaan käyttöön, jos tilanne jossakin sitä vaatii.
– Se on mahdollista ja se on meidän strategiamme mukaista. Mikäli alueilla tulisi sellaisia tautiryppäitä tai alueellisesti terveydenhuolto kuormittuisi vakavasti, niin viranomaisilla on velvollisuuskin käyttää niitä tartuntatautilain mukaisia keinoja, joita siellä on.
Suomen rokotekattavuus on tällä hetkellä EU:n alempaa keskitasoa. Marinin mukaan tähän on vaikuttanut kahden rokoteannoksen pitkä väli.
– Se selittää osaltaan, miksi kahden annoksen osalta emme ole vielä siellä 80 prosentissa. Mutta uskoisin, että muutaman viikon sisään siihen yllämme.
– Toivon mukaan pääsemme kaikista rajoituksista eroon muutaman viikon sisällä, Marin sanoi.
Lue lisäksi:
Lastenpäivystys ruuhkautumassa – taustalla Satakunnan heikentynyt infektiotilanne