Triaskaudella 200–215 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Etelä-Walesin paikalla oli saaristo, jossa eläneellä dinosauruksella oli mittaa kuononpäästä hännänhuippuun alle metrin verran. Luiden perusteella on selvää, että otus oli lihansyöjä ja erittäin varhainen sellainen.
T. Rex ja muut suuret ja kuuluisat lihansyöjäsaurukset kehittyivät paljon myöhemmin, mutta aiemmin tuntematon sukulainen oli jo niin tehokas peto aikansa ravintoketjun huipulla, että Lontoon luonnonhistoriallisen museon tutkijat ovat nimenneet sen "päällikkölohikäärmeeksi".
Pendraig milnerae -nimen alku on muunnos keskiajan walesin sanasta, joka tarkoittaa sotapäällikköä. Nimen loppu on kunnianosoitus vastikään kuolleelle paleontologi Angela Milnerille, luonnonhistoriallisen museon dinosaurusgallerian kantavalle voimalle.
Museon kokoelmiin oli päätynyt yhden yksilön osittainen fossiili ja kaksi muuta palasta. Ne löytyivät 1950-luvulla kaivoksesta Pant-y-ffynnon kylästä Walesista mutta joutuivat museossa harhateille. Milner jäljitti ne krokotiilieläinten joukosta.
Pant-y-ffynnon kaivoksen halkeamat, jollaisessa P. milnerae kauan sitten kivettyi, ovat olleet aarreaitta paleontologeille. Niistä on löytynyt dinosaurusten ja krokotiilien lisäksi muistoja myös nisäkkäiden varhaisvaiheista.
P. milnerae -yksilön pienelle koolle on kaksi mahdollista selitystä. Ehkä otus oli niin nuori, ettei ollut vielä kasvanut täyteen mittaansa. Fossiilista on mahdotonta osoittaa, että se oli täysikasvuinen, myöntää Royal Society Open Science -lehdessä julkaistu tutkimus.
Jos eläin kuitenkin oli aikuinen, se saattoi olla saarille tyypillinen kääpiölaji. Nykyäänkään ei ole epätavallista, että saarten lajit kutistuvat – yhtäältä siksi, että pienet resurssit rajoittavat kasvua, toisaalta se takia, ettei saarilla ole vihollisia, joille tarvitsisi uhitella suurella koolla.
Selvittääkseen, oliko laji kääpiöitynyt selvitäkseen niukoissa oloissa, tutkijat aikovat nyt perehtyä P. milneraen elinympäristöön. Oivallista olisi myös, jos triaskauden Walesista löytyisi lisää sekä P. milneraen että mahdollisten muiden kääpiölajien fossiileja.
– Jos pystyisimme todistamaan kääpiöitymisen, se olisi varhaisin kerta, kun tämän evoluution ilmiön tiedetään tapahtuneen dinosauruksille, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, tutkijatohtori Stephan Spiekman.
Jokirannan metsästäjä ja helvetinhaikara
Dinosaurustutkimus on viime vuosina loikkinut eteenpäin milteinpä yhdellä uudella lajilöydöllä joka viikko. P. milneraea oli kolmas tulokas eteläisen Britannian lajikirjoon tänä syksynä. Kaksi muuta lajia esitellyt tutkimus julkaistiin viime kuussa Scientific Reports -lehdessä.
Wightinsaarelta löytyneet fossiilit kuuluivat 129 miljoonaa vuotta sitten eläneille spinosauruksille, "jokirannan metsästäjälle" ja "helvetinhaikaralle" tai tieteellisemmin Ceratosuchops inferodiosille ja Riparovenator milneraelle. Senkin nimen loppuosa kunnioittaa Angela Milneria
Vaikka lajeja kertyy vauhdikkaasti, jokainen on tärkeä lisä siihen, mitä dinosauruksista tiedetään. Kahden uuden spinosauruslajin kallofossiilien kappaleet ovat erittäin arvokkaat, koska spinosauruksista on löytynyt maailmalta vain sirpaleita. Suvusta tiedetään siksi varsin vähän.
Yksi mielenkiintoinen dinosaurustutkimus julkaistiin viime kuun lopussa Communications Biology -lehdessä. Tutkimuksen mukaan 125 miljoonan vuoden takaisissa jäänteissä voi piillä himppu dinosauruksen DNA:ta.
Kiinan tiedeakatemian tutkimuksessa värjättiin oviraptroihin kuuluneen Caudipteryxin fossiilin rustokudosta menetelmällä, jolla jäljitetään DNA:ta myös tämän päivän solujen tumasta. Vertailun vuoksi kokeita tehtiin myös nykykanojen soluilla.
Caudipteryxin rustosta paljastuneet rakenteet näyttivät hyvin paljon kromatiinilta, DNA:n ja proteiinin muodostamalta kokonaisuudelta, tutkimuksessa kerrotaan.
Se ei vielä todista, että sisällä todella on DNA:ta, mutta joitakin alkuperäisiä orgaanisten molekyylien osia siellä ehdottomasti on, ja asiaa pitää selvittää lisää, sanoo tutkimusta johtanut paleobiologi Alida Bailleu Live Science -sivustolla.
Bailleu oli mukana myös Kiinan tiedeakatemian ja yhdysvaltalaisen Pohjois-Carolinen yliopiston tutkimuksessa, josta Yle uutisoi toissa keväänä.
Hypacrosaurus stebingeri -ankannokkasaurusten 75 miljoonaa vuotta vanhoissa rustosoluissa oli tutkimuksen mukaan jotakin, joka käyttäytyi analyyseissä kemiallisesti DNA:n tavoin.
Ei ole kauankaan siitä, kun paleontologien vakiintunut käsitys oli, että maatuminen tuhoaa tuman sisällön ennen kuin fossiloituminen ehtii estää sen. Jos soluissa näkyi rakenteita, niitä pidettiin soluliman tai solukalvon mädäntyneinä jäänteinä.
Viime vuosina on kuitenkin saatu todisteita siitä, että myös solurakenne voi kivettyä. Näyttöä ovat löytäneet muun muassa ruotsalaistutkijat todetessaan, että tulivuoren tuhkassa 190 miljoonan vuotta sitten nopeasti fossiloituneissa saniaisen soluissa näkyi kiistatta kromosomeja.
Olisiko vastaava havainto mahdollinen myös dinosaurustutkimuksissa? Toistaiseksi tulokset jakavat tiedeyhteisöä.