Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat elokuussa peräti 48 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Tammi-elokuussa kasvua kertyi 30 prosenttia. Uudet tilaukset lisääntyivät kaikilla teollisuuden päätoimialoilla.
Myös teollisuustuotanto kohosi selvästi. Elokuussa työpäiväkorjattu teollisuustuotanto nousi 4,4 prosenttia viime vuoden elokuusta. Kausitasoitettu tuotanto lisääntyi 1,4 prosenttia verrattuna heinäkuuhun.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist muistuttaa, että viime vuoden elokuun vertailutaso on vaisu. Teollisuuden tilauskannan elpyminen ei ollut vielä kunnolla alkanut.
– Lukema on silti aidosti vahva, eikä rajua nousua pysty selittämään pelkällä vertailuvuoden vaisuudella. Uusien tilausten arvoon tulee tällä hetkellä vahvaa nostetta sekä hintojen noususta että tilausmäärien kasvusta, Appelqvist kirjoittaa tiedotteessaan.