Hyppää sisältöön

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajaa uhkaa jo potkut – taustalla syytökset Kiinan suosimisesta

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n nykyinen pääjohtaja Kristalina Georgieva voi joutua jättämään tehtävänsä. Georgieva työskenteli aiemmin Maailmanpankissa ja hänen epäillään suosineen Kiinaa pankin julkaiseman raportin tuloksissa.

Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Kristalina Georgieva tapasi liittokanslseri Angela Merkelin ja talousjärjestöjen edustajia Berliinissä 26. elokuuta
Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja Kristalina Georgieva kiistää Maailmanpankin teettämän ulkopuolisen selvityksen tulokset. Kuva: Clemens Bilan / EPA
Elli-Alina Hiilamo
Avaa Yle-sovelluksessa

Voiko Kristalina Georgieva enää jatkaa Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtajana?

Tätä kysymystä valuuttarahaston 24-henkinen johtokunta on käsittelemässä perjantaisessa kokouksessaan. Bulgarialainen Georgieva on keskellä kohua, joka liittyy hänen entiseen rooliinsa Maailmanpankissa. Tilannetta on kuvailtu skandaaliksi.

Kohu sai alkunsa syyskuussa julkaistusta selvityksestä, joka on horjuttanut luottamusta sekä Maailmanpankkiin että Kansainväliseen valuuttarahastoon.

Selvityksen mukaan Maailmanpankin vuoden 2018 Doing Business -raportin laatimisessa on ollut mittavia epäselvyyksiä. Georgieva toimi raportin kokoamisen ja julkaisun aikaan Maailmanpankin kakkosjohtajana. Hänen epäillään taipuneen Kiinan painostukseen ja parantaneen maan sijoitusta raportin luokittelussa.

Viime viikolla yli 300 Maailmanpankin entistä työntekijää kirjoitti talouslehti Financial Timesin mukaan pankin johdolle kirjeen, jossa he kuvailivat selvityksen tuloksia "institutionaaliseksi korruptioksi".

Georgieva on kiistänyt syytökset useaan otteeseen. Maailmanpankki on myös ilmoittanut, ettei kyseistä raporttia tulla enää julkaisemaan. Kohu ei silti ole laantunut.

Jos Georgieva joutuu väistymään, katseet kääntyvät Eurooppaan

Useat tunnetut taloustieteilijät ovat ottaneet tapaukseen kantaa. Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston taloustieteen professori Jeffrey Sachs on puolustanut Georgievaa, samoin talousnobelisti Joseph Stiglitz. Sachsin mukaan tapauksesta huokuu Kiina-vastainen asenne. Stiglitz taas nimittää tapahtumaketjua "vallankaappausyritykseksi".

Georgievan kohtaloa on jo aiemmin ratkottu IMF:n johtokunnan kokouksissa, joissa on myös kuultu raportin tehnyttä lakitoimistoa. Viimeksi asia oli esillä keskiviikkona. IMF:n johtokunta on sitoutunut asian perinpohjaiseen ja objektiiviseen läpikäyntiin, valuuttarahasto on viestittänyt.

Oletuksena on, että johtokunta saattaa päästä asiassa ratkaisuun perjantaisessa kokouksessaan. IMF:llä sekä Maailmanpankilla on ensi viikolla vuosikokouksena ja joidenkin arvioiden mukaan kokouksia on hankala aloittaa, mikäli pääjohtaja Kristalina Georgievan tilannetta ei ole ratkaistu.

IMF:n johtokunnassa on suomalainen Mika Pösö. Hän edustaa johtokunnassa Pohjoismaita ja Baltiaa.

Mikäli Georgieva joutuisi väistymään, katseet kääntyisivät uuden johtajavalinnan suhteen Eurooppaan.

Maailmanpankin pääjohtajaksi on perinteisesti valittu Yhdysvaltojen ehdokas, kun taas IMF:n pääjohtajat ovat olleet eurooppalaisia. Ennen Georgievaa tehtävää hoiti Euroopan keskuspankin nykyinen pääjohtajana Christine Lagarde.

Lue lisää:

Maailmanpankin ja valuuttarahaston johdon epäillään suosineen Kiinaa bisnesraportissaan – IMF:n pääjohtajan uskottavuus vaakalaudalla

Suosittelemme