Hyppää sisältöön

Satasairaalassa jo 11 koronapotilasta – Satakunnan etätyösuositus jatkuu, Rauman telakkaepidemia edelleen vakava

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä on huolissaan koronatilanteesta maakunnassa. Satakuntalaisia kehotetaan hakemaan rokote ja käyttämään maskeja.

Koronarokotus -kyltti Ratinan rokotuspisteen lähellä
Satasairaala kehottaa satakuntalaisia hakemaan koronarokotteen. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Satakunnassa koronaviruksen aiheuttama sairaanhoidon tarve kasvaa.

Satasairaalassa on perjantaina 11 koronapotilasta osastohoidossa, ja näistä kolme tarvitsee tehohoitoa. Lisäksi yksi koronapotilas on perusterveydenhuollon vuodeosastolla.

Koronatilanne on Satakunnassa tällä hetkellä toiseksi huonoin koko Suomessa.

Telakkaepidemia jatkuu

Erityisen vakava tilanne on Rauman telakalla, josta on tullut 40 prosenttia kahden viime viikon uusista koronatartunnoista Satakunnassa. Tartuntoja on tänä aikana todettu maakunnassa yhteensä 458.

Ilmaantuvuus on korkea myös Porissa, Ulvilassa, Harjavallassa, Kokemäellä ja Säkylässä.

Kaikkiaan tartunnan lähde selvisi 86 prosentissa tautitapauksista. Tartunnat leviävät nyt pääosin maakunnan sisällä. Vain neljä prosenttia selville saaduista tartunnoista oli maakunnan ulkopuolelta. Toisaalta on oletettavaa, että isoin osa telakkatartunnoista on seurausta ulkomailta saadusta tartunnasta.

Satakunnassa otettiin viime viikolla yhteensä 3 861 koronanäytettä. Näistä positiivisia oli 6,9 prosenttia. Raumalla positiivisten osuus oli 9,5 prosenttia eli huomattavan suuri. Telakkaepidemian odotetaan jatkuvan vielä 2–3 viikkoa.

Suositukset muuta maata tiukempia

Satasairaalan ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä ja johtajaylilääkäri Petteri Lankinen kertovat työryhmän suosituksen olevan, että satakuntalaiset käyttävät yhä kasvomaskeja ja noudattavat muita varotoimia. Satakunnassa jatketaan edelleen myös etätyösuositusta kuun loppuun asti, ja koronarokotteen merkitystä korostetaan.

Satakunnassa ensimmäisen rokotteen on saanut 82 prosenttia yli 12-vuotiaista, toisen rokotteen 70 prosenttia. Kattavuus on hieman Suomen keskiarvoa matalampi.

– Valtaosa sairaalaan joutuvista on rokottamattomia, mutta mukana on nyt myös iäkkäitä, keskimäärin 80-vuotiaita henkilöitä, jotka ovat saaneet kaksi rokotusta, tartuntatautien torjuntaryhmän tiedotteessa todetaan.

Ikäihmisillä, monisairailla henkilöillä rokotusvaste on saattanut olla alun perin muita huonompi, ja lisäksi rokotteen teho hiipuu ajan myötä. Lääkärit muistuttavat, että iäkkäiden henkilöiden lähipiirin sekä vanhustenhoidon työntekijöiden pitäisi ehdottomasti hankkia rokotukset.

Satasairaalassa on ollut koronan aikana hoidossa yhteensä 113 koronapotilasta. Heistä lapsia on ollut neljä, eikä kukaan lapsista ole ollut vakavasti sairas. Alle 60-vuotiaita on ollut lähes puolet hoidetuista.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Suosittelemme sinulle