Hyppää sisältöön

Hamiltonin harjoitusvauhti oli Turkin gp:ssä kovinta – MM-sarjan johtajaa odottaa kilpailussa lähtöruudukkorangaistus

Lewis Hamilton oli ykkönen Turkin F1-viikonlopun ensimmäisissä harjoituksissa. Mercedes on päättänyt vaihtaa uusia osia Hamiltonin ajokin moottoriin, joten se vaikuttaa MM-sarjan johtajan lähtöruutuun.

Lewis Hamilton Turkin F1-radalla.
Lewis Hamilton oli Turkin F1-viikonlopun ensimmäisenä harjoituspäivänä mainiossa vauhdissa. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Mercedeksen Lewis Hamilton on ajanut formula ykkösten Turkin gp:n toisten vapaiden harjoitusten nopeimman ratakierroksen. Hän kukisti Istanbulissa toiseksi kaasutelleen Ferrarin Charles Leclercin vajaalla 0,2 sekunnilla.

Toisissa harjoituksissa kolmanneksi sijoittui Mercedeksen Valtteri Bottas runsaat 0,4 sekuntia kärjestä. Alfa Romeon Kimi Räikkönen oli toisen harjoitusjakson 15:s ja reilut 1,3 sekuntia Hamiltonista.

Hamiltonin kanssa MM-tittelistä kamppaileva Red Bullin Max Verstappen oli viides. Verstappenia MM-sarjassa kahdella pisteellä johtava Lewis Hamilton oli myös ensimmäisten harjoitusten nopein. Brittikuljettaja kiersi Istanbulin radan ensimmäisten harjoitusten parhaalla kierroksellaan ajassa 1.24,178 ja toisissa harjoituksissa 1.23,804.

Verstappen oli ensimmäisten harjoitusten toiseksi nopein. Red Bullin aliohjautumista valitellut hollantilaiskuljettaja jäi 0,425 sekuntia kärkiajasta. Ferrarin Charles Leclerc oli kolmanneksi nopein ennen Mercedeksen Valtteri Bottasta.

Bottas jäi toisissa harjoituksissa 0,664 sekuntia tallitoverinsa pohja-ajasta. Kimi Räikkönen oli Alfa Romeolla 1,755 sekuntia kärkeä hitaampana 16:s.

Hamilton on ottanut kauden aikana viisi osakilpailuvoittoa ja Verstappen seitsemän. McLarenin Daniel Ricciardo ja Alpinen Esteban Ocon ovat voittaneet yhden kilpailun.

Räikkönen on MM-pisteissä 17:ntenä.

Hamiltonille lähtöruudukkorangaistus

Hamiltonia odottaa sunnuntain kilpailussa kymmenen lähtöruudun rangaistus, sillä Mercedes on päättänyt vaihtaa uusia osia hänen ajokkinsa moottoriin.

Vaihto täysin uuteen moottoriin olisi pudottanut hallitsevan maailmanmestarin lähtöruudukon hännille, mutta vain osittain toteutetusta muutoksesta seuraa pienempi rangaistus.

Osia vaihdetaan varotoimena, ettei moottori rikkoutuisi kilpailussa.

– Olemme laskeneet, että sarjan kärkikamppailussa yhdestä keskeytyksestä seuraavan pistemenetyksen kiinnikuromiseen menisi neljä kilpailua, mikä on aika julmaa, saksalaistallin johtaja Toto Wolff perusteli päätöstä englantilaiselle Autosport-lehdelle.

– Tämän takia meidän täytyy lähestyä tilannetta varmistellen.

Lue myös:

Suomalaisten rakastama F1-talli ajautui vuosien syöksykierteeseen – johtoportaassa tapahtunut vallankumous aloitti McLarenin uuden nousun huipulle

Qatar täydentää F1-kalenterin – Losailin moottoriradalla ajetaan marraskuussa

Suosittelemme