Hyppää sisältöön

Opiskelijat haluavat Tampereen kampukset auki, mutta kulkurajoitukset pysyvät – "Baarissa saa olla neljään asti, mutta yliopistolla ei"

Korkeakouluyhteisön pandemiaryhmä perustelee kulkurajoituksia vallitsevalla koronatilanteella ja riskien minimoimisella. Muita rajoituksia kuitenkin purettiin.

Kohtuullisten rajoitusten ymmärrys alkaa olla opiskelijoilla koetuksella. Yöllä opiskelu voi myös sopia eri elämäntilanteisiin paremmin kuin päivät. Video: toimittaja Mari Vesanummi, kuvaaja Antti Eintola.
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen korkeakouluyhteisön eli yliopiston ja ammattikorkeakoulun pandemiaryhmä päätti viime viikolla koronalinjauksista loppuvuodelle. Ihmisten määrää ei enää rajoiteta eri tiloissa. Myös kaikki normaalioloissa käytössä olevat ulko-ovet otettiin taas käyttöön, kun aiemmin kulku ohjattiin vain muutamille oville.

Opiskelijoiden kulkua rajoitetaan sen sijaan edelleen. Tavallisessa tilanteessa korkeakoulujen tiloissa Tampereen keskustassa ja Hervannassa voi olla ympäri vuorokauden. Korona-aikaan kulkua rajoitettiin, eikä rajoitusta vielä purettu.

– Yliopistolla on iso huoli siitä, mikä on koronatilanne Pirkanmaalla. Olemme kiihtymisvaiheessa edelleen ja tartuntamäärät ovat nousussa, sanoo Tampereen yliopiston valmiusjohtaja Risto Honkonen.

Valmiusjohtaja Risto Honkonen, Tampereen yliopisto.
Valmiusjohtaja Risto Honkosen mukaan opiskelijoiden turvallisuus on tärkeintä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Opiskelijat voivat olla yliopiston tiloissa kello 7.30–22.00. Pandemiatyöryhmäänkin kuuluvan Honkosen mukaan myös yöllä voi syntyä kontakteja ja kontaktit ovat aina riski. Siksi yölle ei avattu kulkuoikeuksia.

– Ajattelimme, että myöhäisessä illassa ja yössä haitta hyvinvoinnille ja opintojen etenemiselle on mahdollisimman vähäinen.

Opiskelijat ihmettelevät, miksi baarissa voi olla, muttei yliopistolla

Opiskelijajärjestöjen mielestä (siirryt toiseen palveluun) rajoitusten jatkaminen kertoo siitä, ettei opiskelijoihin luoteta. Järjestöjen mielestä ympärivuorokautinen kulku lisäisi joustoa ja toisi väljyyttä myös riskiryhmäläisille.

– Kyllähähän se todella oudolta tuntuu, että yhteiskunta meidän ympärillämme aukeaa, mutta yliopisto ei silti avaa oviaan. Tällä hetkellä baarissa saa olla neljään asti aamulla, mutta yliopistolla ei saa opiskella kello 22.30, sanoo Tampereen ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Iiris Taubert.

Yliopiston opiskelijayhdistysten kattojärjestön TREYn kevään 2021 koronakyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan yliopiston rajoitukset vaikuttivat opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskeluun. Vastaajista 68 prosenttia kertoi tilojen käytön rajoitusten vaikuttaneen opintoihin negatiivisesti. 76 prosenttia vastaajista kertoi rajoitusten negatiivisista vaikutuksista hyvinvointiinsa.

Opiskelu hidastunut aiemmin ympäri vuorokauden työskennelleellä

Biotekniikan opiskelija Julius Haapakoski teki ennen koronaa opiskeluun liittyviä töitä vuorokauden jokaisena tuntina. Hän on ihminen, joka tekee päivisin palkkatöitä ja haluaa harrastaa illalla. Haapakosken kandidaatintyön tekeminen on rajoitusten takia hidastunut.

Opiskelija Julius Haapakoski Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen kirjastossa.
Biotekniikan opiskelija Julius Haapakoski on viettänyt ennen koronaa kirjastossa aikaa myöhäiseen yöhön ja aikaiseen aamuun asti. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kotona ei pysty keskittymään opiskeluun.

– Koti on paikka, jossa rentoudun ja teen kaikkea muuta. Kampuksella pystyn orientoitumaan opiskeluun. Kampuksella on usein sosiaalisuutta ja näkee kavereita.

Rajoitukset puretaan vuodenvaihteessa, jos koronatilanne sen sallii. Miltei kaksi vuotta rajoitusten kanssa eläneille opiskelijoille kaksikin kuukautta on Iiris Taubertin mukaan pitkä aika, kun opinnot kestävät vain muutaman vuoden.

Pitäisikö opiskelijoiden päästä kampukselle ympäri vuorokauden? Keskustelu on auki 12. lokakuuta kello 23.00 asti.

Suosittelemme sinulle