Hyppää sisältöön

Pudasjärven hirsiset kerrostalot valmistuivat – nelikerroksiset talot toteutettiin aivan uudenlaisella tekniikalla

Suomen ensimmäiset hirsikerrostalot on otettu käyttöön Pudasjärvellä. Kerrostaloissa ei aiemmin ole käytetty pääraaka-aineena hirttä.

Pudasjärven nelikerroksiset talot ovat Suomessa ensimmäiset nykyaikaiset hirsikerrostalot. Aiemmin hirsirakennetta on silti käytetty esimerkiksi rakenettaessa parikerroksisia tehtaiden asuntoloita ja isoja maataloja. Video. Timo Nykyri / Yle
Risto Degerman
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaikka viime vuosina puukerrostaloja on Suomessakin rakennettu eri puolille Suomea, varsinaisia asuinkerrostaloja hirrestä ei ole aiemmin rakennettu. Pudasjärvelläkin hirsikerrostaloissa käytetään yhdistelmärakennetta, jossa hirsisen vaipan alla on betonielementeistä rakennettu runko. Hirsirakenteita on myös väliseinissä.

Hirsivaipan painumattomuus on varmistettu hirren erikoisrakenteella, jossa on mukana myös ristikkäisiä puukerroksia.

Pudasjärven Hirsihovin kerrostalojen julkisivuihin on käytetty noin 700 kuutiota mäntyhirttä. Ulkoseinien hirret ovat 27,5 senttiä paksuja.

Pudasjärven keskustaan valmistuneet vuokratalot ovat nelikerroksisia ja niissä on yhteensä 53 asuntoa sekä viisi liikehuoneistoa.

Talot on rakennuttanut Pudasjärven Vuokratalot Oy ja sen on rakentanut rakennusliike Lapti Oy. Talojen kokonaishinta on noin 9,5 miljoonaa euroa.

Lähivuosina hirrestä rakennettavia asuinkerrostaloja on tulossa myös esimerkiksi Tuusulaan ja Kangasalle.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme