Koronapassi on tarkoitus ottaa Suomessa käyttöön lauantaina.
Perustarkoitus on se, että esimerkiksi ravintolat ja sisäliikuntapaikat voivat välttää rajoitukset, jos ne edellyttävät passia asiakkailtaan.
Yritykset voivat itse valita, haluavatko ne vaatia passeja asiakkailta. Jos esimerkiksi ravintola ei vaadi passeja asiakkailta, voimassa olevat rajoitukset säilyvät voimassa.
Yle kokosi tärkeimmät tiedot siitä, minkälainen koronapassi Suomessa otetaan käyttöön.
Mitä palveluita passi koskee?
Koronapassia voidaan vaatia ensinnäkin baareissa, yökerhoissa ja ruokaravintoloissa.
Yleisötilaisuuksissa passia voidaan edellyttää esimerkiksi teattereissa, messuilla ja konserteissa. Sama koskee museoita, taidenäyttelyitä ja vastaavia kulttuuritiloja.
Liikuntapaikoista passia voivat vaatia esimerkiksi kuntosalit, ryhmäliikuntatilat ja muut sisäliikuntapaikat sekä lasten sisäleikkipuistot. Listaan lukeutuvat myös uimahallit ja kylpylät.
Passia voivat lisäksi vaatia asiakkailtaan esimerkiksi sisätiloissa olevat eläintarhat tai huvipuistot.
Missä päin Suomea koronapassin tarvitsee?
Koronapassi vaaditaan vain alueilla, joilla on voimassa koronarajoituksia.
Tällä hetkellä rajoituksia on viidellä alueella: Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä ja pääkaupunkiseudulla.
Näillä alueilla anniskelua saa nykyisellään jatkaa enintään puoleen yöhön, ja ravitsemusliikkeiden on suljettava ovensa aamuyhdeltä. Anniskeluravintoloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista.
Lauantaista eteenpäin koronapassia vaativat ravintolat siis välttyvät kaikilta näiltä rajoituksilta.
Pian koronapassi voi olla tarpeen myös muilla alueilla, koska edessä saattaa olla uusia rajoituksia. Uudet rajoitukset voivat tulla tarpeeseen, koska koronan takia sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut nopeasti.
Rajoituksia voi tulla kokonaisiin maakuntiin, kuntakohtaisesti tai jopa yksittäiselle yritykselle, kuten kylpylälle, jossa leviää paljon koronatartuntoja. Paikallisista rajoituksista päättävät kuntien tartuntatautiviranomaiset ja aluehallintovirastot.
Vaikka uusia rajoituksia tulisi, pääsääntö on, että koronapassia vaatimalla yritykset voivat välttää rajoitukset. Poikkeuksellisen vakavassa koronatilanteessa viranomaiset voisivat kuitenkin antaa rajoituksia, joita ei voisi välttää, vaikka edellyttäisi asiakkailta koronapassia.
Keneltä passia voidaan vaatia?
Passin ikärajasta käytiin neuvotteluja vielä valmistelun viime metreillä.
Lopputulos on, että passia voidaan vaatia 16-vuotiailta ja sitä vanhemmilta.
Mikäli koronapassia olisi vaadittu tätä nuoremmilta, se vaikeuttaisi sote-valiokunnan mukaan esimerkiksi nuorten osallistumista harrastuksiin. 12–15-vuotiaille passin omatoiminen lataaminen on hankalaa, koska monilla heistä ei ole verkkopankkitunnuksia.
16–17-vuotiaat saavat koronatestit maksuttomasti julkisesta terveydenhuollosta. Maksutta testin saavat myös muun ikäiset, jotka eivät voi ottaa rokotusta terveydellisistä syistä.
Mistä passin saa, miten se tarkastetaan?
Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.
Käyttäjä hakee passin Omakanta-palvelusta.
Käytännössä kyse on puhelimen ruudulta näytettävästä todistuksesta. Todistuksen negatiivisesta koronatestistä saa myös paperisena asiakirjana terveydenhuollosta.
Ravintoloiden, museoiden ja tapahtumajärjestäjien käyttöön taas on tulossa maksuton sovellus, jolla ne voivat lukea asiakkaiden koronapassit niin sanotun qr-koodin avulla.
Lukijasovellus ei näytä tapahtumanjärjestäjille muita terveystietoja kuin todistuksen koronasuojasta.
Voit keskustella aiheesta 13.10. klo 23:een saakka.
Lue lisää: