Hyppää sisältöön

Päästöjen puhdistusjärjestelmistään tunnettu Proventia laajentaa Tsekin tuotantoaan – voi tuoda uusia sopimuksia ja lisää työtä myös Ouluun

Päästöjen hallintajärjestelmien aiempaa laajempi sarjatuotanto alkaa uusissa tuotantotiloissa loppuvuodesta. Yhtiö on saanut merkittäviä suunnittelu- ja valmistussopimuksia, ja laadukas sarjatuotanto voi tuoda niitä lisää.

Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen
Proventia Groupin toimitusjohtaja Jari Lotvonen kuvattuna vuonna 2017. Kuva: Marko Siekkinen / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulussa pääkonttoriaan pitävä Proventia Group laajentaa päästöjen hallintajärjestelmien tuotantoaan Tsekissä. Yhtiö siirtää toimintaansa entistä suurempiin tiloihin, ja samalla tuotantomahdollisuudet moninkertaistuvat nykyisestä. Myös Proventian Tsekin tehtaan henkilöstömäärä kasvaa.

Suurempia tiloja tarvitaan, koska Proventia on saanut merkittäviä suunnittelu- ja valmistussopimuksia kansainvälisten moottori- ja työkonevalmistajien kanssa.

Sarjatuotanto yli 5 000 neliön suuruisissa tiloissa aloitetaan loppuvuoden aikana. Tuotantotiloissa on laajennusvaraa noin 2 000 neliömetriä.

Investointi laadukkaaseen sarjatuotantoon voi tuoda työtä myös Suomen henkilöstölle suunnitteluun, testaukseen ja protovalmistukseen liittyen, kertoo Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen tiedotteessa.

Oulussa pääkonttoriaan pitävällä Proventialla on Tsekin lisäksi tytäryhtiö Englannissa, ja se työllistää tällä hetkellä noin 170 henkilöä. Viime vuosien aikana yhtiö on kasvanut keskimäärin 40 prosenttia vuosittain.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme