Vihdoin se löytyi. Lounais-Hämeessä pienessä Tammelan kunnassa etsittiin kuukauden ajan putkirikon aiheuttamaa vesijohtovuotoa. Putkirikko korjattiin perjantaiaamuna.
Vettä valui hukkaan 300 kuutiometriä vuorokaudessa. Se on puolet Tammelan keskusta-alueen päivittäisestä kulutuksesta.
Putkirikot näyttävät yleistyneen viime vuosina, selviää vesihuollon Veeti-tietojärjestelmästä. Tilastojen mukaan Suomen vesijohtoverkostossa todettiin 0,33 putkirikkoa sataa vesijohtokilometriä kohden vuonna 2016. 2019 luku oli peräti 1,39 mutta laski viime vuonna 0,78:aan.
Vesijohtoja on Suomessa yhteensä 107 000 kilometriä.
Yle uutisoi keskiviikkona, että vesihuollon vuosittaiset investoinnit pitäisi tuplata, jotta korjausvelkaa saadaan kurottua kiinni. Muutoin suomalaisen juomaveden laatu kärsii. Eniten rahaa tarvitaan vesijohto- ja viemäriverkostojen saneeraukseen.
Vaarana vesiepidemioiden lisääntyminen
Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ryhmäpäällikön Jyrki Laitisen mukaan on selvää, että lisääntyvien putkirikkojen taustalla on kasvava saneerausvelka.
– Jos putkirikkoa ei huomata nopeasti, voi juomaveteen päätyä haitta-aineita ja syntyy vesiepidemioita, Laitinen varoittaa.
Vanhat vesijohtoverkostot tai putkirikkokorjaukset aiheuttavat pienen osan vesiepidemioista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tällaisia tapauksia on ollut kahdeksan viime vuoden aikana kolme. Esimerkiksi Nousiaissa putkirikon saastuttama juomavesi aiheutti vatsatautiepidemian 2018.
Tammelassa epidemialta vältyttiin, mutta kunta joutui turvautumaan naapurikaupunki Forssan apuun, että vettä saatiin riittävästi.
Vuotopaikan selvittämiseksi kunnan vesilaitos katkaisi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä keskustan vedenjakelun. Venttiilejä sulkemalla vuotokohta paikannettiin vähän ennen aamuneljää kahden venttiilin väliselle osuudelle.
Tien rakenteita piti purkaa ja maata kaivaa parin metrin syvyyteen ennen kuin kunta pääsi korjaamaan vuotokohdan.
– Vuodon etsiminen oli työlästä, Tammelan maanrakennusmestari Heimo Tuomola huokaa.
Tammelan kunnalla on runsaat 50 kilometriä vesijohtoverkostoa. Osa verkostosta on 1980-luvulta. Tuomolan mukaan verkosto on kohtalaisessa kunnossa. Huonokuntoisemmat linjat on saatu korjattua, mutta venttiiliryhmiä joudutaan uusimaan.