Dota 2:n MM-kisoissa finaaliviikon pudotuspelit jatkuvat keskiviikkona suomalaisittain kutkuttavissa merkeissä.
Tiistaina Lasse "MATUMBAMAN" Urpalaisen Team Secret -joukkueelle hävinnyt Topias "Topson" Taavitsaisen OG pelaa keskiviikkoillan viimeisessä ottelussa paikastaan miljoonaturnauksessa. Alemman pudotuspelikaavion toisen kierroksen ottelussa vastaan asettuu pohjoisamerikkalainen Quincy Crew.
Taavitsaisen joukkuekaveri Syed Sumail "SumaiL" Hassan kohtaa ottelussa veljensä Yawar "YawaR" Hassanin. Alkulohkossaan kuudenneksi sijoittunut Quincy Crew selvitti eilen tiensä jatkoon alemman kaavion ensimmäiseltä kierrokselta voittamalla Team Asterin. Ottelun häviäjä putoaa turnauksesta sijoilla 9-12 ja saa palkintorahoja hieman yli 800 000 dollaria, voittaja etenee kahdeksan parhaan joukkoon. Ottelu pelataan paras kolmesta -formaatissa.
Turnauksen joukkueet kilpailevat kaikkien aikojen suurimmasta e-urheiluturnauksessa jaetusta palkintopotista. Yli 40 miljoonan dollarin suuruiseen palkintopottiin on kerätty aiempien The International -turnausten tapaan rahaa Dota 2 -pelin pelaajille suunnatulla joukkorahoituskampanjalla.
Yle näyttää The International 10 -turnauksen jokaisen ottelupäivän suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle E-urheilun Twitch-kanavalla. OG:n ottelun selostavat Rikumikko "T-Panda" Kangasmäkija Samu "MTD" Hautala.
Lue myös: