Mielenosoittajat ehtivät pitää leiriään keskellä suurkaupunkia kaksi kuukautta. Lopulta viranomaisten mitta täyttyi. Pippurisumute pöllysi, kun poliisi hajotti protestin ja kantoi mielenosoittajia poliisiautoihin.
Oli syksy 2011 maailman talouskeskuksessa New York Cityssä. Tuhannet mielenosoittajat olivat pystyttäneet telttaleirin Zuccotti Park -aukiolle. Finanssikriisin jälkimainingeissa he vastustivat suuria tulo- ja varallisuuseroja, pankkien ja suuryhtiöiden valtaa sekä kapitalistista maailmanjärjestystä ylipäänsä.
Liikkeen nimessä oli sen tavoite: Occupy Wall Street – vallataan Wall Street. Telttaleiri sinnitteli parin korttelin päässä New Yorkin pörssistä syyskuusta marraskuuhun, jolloin poliisi purki leirin.
Tarina ei kuitenkaan loppunut siihen. Kansainvälisestä Occupy-liikkeestä tuli näkyvin osa kymmenissä maissa tapahtunutta protestiliikehdintää, jonka kirvoitti finanssikriisi ja sitä seurannut näköalattomuus ja talouskuripolitiikka.
Myös Helsingissä eduskuntataloa vastapäätä pystytettiin lokakuussa 2011 Occupy-telttaleiri, jossa pieni joukko sitkeimpiä mielenosoittajia yöpyi kuukausikaupalla. Yksi liikkeen aktiiveista oli tuolloin 26-vuotias Antti Jauhiainen, jonka saattoi nähdä vierailemassa leirillä yksivuotias lapsensa sylipussissa.
– Kuten moni muukin, olin silloin huolissani vuoden 2008 talouskriisin seurauksista ja siitä, miten vastuu ja taakanjako tapahtuisi, nykyään luokanopettajana työskentelevä Jauhiainen muistelee.
Jauhiaisella oli jo siinä vaiheessa takanaan pitkä aktivistitausta. Hän oli vuotta aiemmin ollut perustamassa markkinatalouskriittistä osallisuustalouden asiantuntijajärjestöä Parecon Finlandia, jota johtaa edelleen.
Jauhiaisen mukaan finanssikriisin jälkeen aika oli otollinen Occupyn sanomalle.
– Occupy vaikutti suuresti talouskeskustelun muuttumiseen ja tuotti painetta muutokselle ja ratkaisuille. Nämä ovat kuitenkin valtavia projekteja, joiden tavoitteiden toteutuminen voi olla kymmenien tai satojen vuosien päässä, hän sanoo.
Occupy toi eriarvoisuuden agendalle
Occupy-liike nosti puheenaiheeksi ennen kaikkea taloudellisen eriarvoisuuden kasvun. Vaikka Occupy-mielenosoituksia ei ole juuri järjestetty vuosiin, elämään on jäänyt etenkin liikkeen popularisoima iskulause "We are the 99%".
Iskulause viittaa varallisuuden keskittymiseen maailman rikkaimman prosentin käsiin.
– Kaikkihan sen nykyään tietävät, että etupäässä rikkaimmasta megaeliitistä koostuva prosentti rikastuu, varsinkin Yhdysvalloissa mutta myös globaalisti, sanoo apulaisprofessori Tuomas Ylä-Anttila.
Hän tutkii Helsingin yliopistossa yhteiskunnallisia liikkeitä ja kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.
Globaalin talouden eriarvoisuus ei ole kymmenessä vuodessa kadonnut mihinkään, mutta finanssikriisin ja sitä seuranneiden protestien jäljiltä se on entistä enemmän agendalla.
Occupyn jälkijäristykset näkyvät voimakkaasti Yhdysvaltain demokraattipuolueessa, jonka vasemmistosiipi on kääntänyt kurssia reilusti vasemmalle erityisesti nuorten äänestäjien tuella. Esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa uusia vasemmistopuolueita syntyi ja nousi valtakunnanpolitiikan huipulle osittain Occupyhin linkittyneiden protestiliikkeiden myötävaikutuksella.
Suurempi saavutus on kuitenkin Ylä-Anttilan mukaan se, että Occupyn jälkeen markkinatalouskritiikistä on tullut jopa valtavirtaa.
Perinteisetkin talousinstituutiot, kuten talouslehti Financial Times (siirryt toiseen palveluun), kansainvälinen valuuttarahasto IMF (siirryt toiseen palveluun) ja johtavien talousmaiden järjestö OECD (siirryt toiseen palveluun) ovat nostaneet esille, että kasvava taloudellinen eriarvoisuus on huono asia koko yhteiskunnalle.
– Nykyään nekään tahot, jotka puolustavat vahvasti kapitalismia, eivät enää sano, että kaikki siinä on oikein, auvoista ja täydellistä. Ne voivat liputtaa kapitalismia, mutta samalla tuoda esille, että nykyisen kaltaisessa globaalissa markkinataloudessa on piirteitä, jotka ovat jopa sille itselleen tuhoisia, Ylä-Anttila sanoo.
Viime vuosikymmenen puhutuin talouskirja olikin ranskalaisen Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla, joka argumentoi, että varallisuuden keskittyminen harvojen käsiin on vapaan markkinatalouden keskeinen ominaisuus.
Myös konkreettiset toimet taloudellisen eriarvoisuuden suitsimiseksi ovat saaneet tuulta alleen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa minimipalkkojen korottaminen ja korkeakoulujen lukuvuosimaksujen hillitseminen on noussut asialistalle.
Kansainvälisesti muun muassa suuryritysten veronkiertoon ollaan parhaillaan puuttumassa globaalilla yritysverominimillä. Työnsarkaa riittää: lokakuun alussa Pandoran paperit -tietovuoto paljasti ennennäkemättömän määrän suuryhtiöiden ja rikkaiden veroparatiisiomistuksia, ja myös laittomuuksia.
Finanssikriisistä ilmastokriisiin
Kymmenen vuotta sitten Occupy-liikkeen aatteet ja tavoitteet (siirryt toiseen palveluun) levisivät paikallisosastojen aktivismin kautta ympäri maailman toreja.
Vertailukohdan voi hakea tästä päivästä, jolloin kunnianhimoisia ilmastotoimia vaativa Extinction Rebellion, suomalaisittain Elokapina, on näkyvillä mielenosoituksillaan ollut muuttamassa ilmastokeskustelun kurssia.
Laajat protestiliikkeet ja niiden taustalla olevat kriisit ovat muodostuneet monelle nuorelle sukupolvikokemuksiksi.
– Jos on nuori ja yhteiskunnallisesti aktiivinen ihminen tällä hetkellä, on varmasti jokin suhde Elokapinaan ja ilmastokriisiin. Samaan tapaan aktiivisella nuorella oli kymmenen vuotta sitten jokin suhde Occupyhin ja finanssikriisiin, Ylä-Anttila summaa.
Hän näkee yhteyden siinä, että kummallakin liikkeellä on laaja visio ja konkreettiset tavoitteet – tosin Elokapinan kohdalla ne ovat Occupyta täsmällisempiä.
Molempien toimintatavoissa näkyy myös itsensä likoon laittamista tärkeäksi koetun asian vuoksi. Occupyssa se oli kuukausitolkuilla telttailua keskellä kaupunkia, Elokapinassa se on kansalaistottelemattomuutta, jolla joutuu usein putkaan.
Vaikka Elokapinassa esiintyy myös markkinatalouskritiikkiä, kapitalismin korvaaminen ei kuulu liikkeen vaatimuksiin. Entinen Occupy-aktiivi Antti Jauhiainen pitää Elokapinan tavoitteita näiltä osin konservatiivisempina kuin Occupyn.
– Elokapina haluaa päästöjen vähentämistä, mutta onko sellainen nykykapitalismissa mahdollista? Toivottavasti ankarat ilmastotoimet kuitenkin antavat lisäaikaa keskustella demokraattisemmasta yhteiskunnasta ja talousmallista tulevaisuudessa, Jauhiainen sanoo.
Hän uskoo, että ilman Occupyta Elokapinaa ei olisi olemassa, ainakaan nykymuodossaan. Occupy innosti ihmisiä aktivismiin, mutta myös monista sen virheistä on otettu opiksi.
– Nyt on olemassa historiallisen isoja kansanliikkeitä, mutta myös historiallisen isoja ongelmia. On lupaavaa, että ihmisyhteisöt ovat reagoineet tällä tavalla valtaviin ongelmiin, Jauhiainen sanoo.
Nuoret ovat ottaneet Elokapinan korostuneemmin omakseen kuin Occupyn. Molemmissa liikkeissä kuitenkin tartutaan syvään näköalattomuuteen, jota etenkin moni nuori tuntee tulevaisuudestaan.
Tuomas Ylä-Anttilan mukaan panokset vain ovat kasvaneet.
– Finanssikriisin jälkimaininkeja ajateltiin mahdollisesti väliaikaisena kuoppana. Sen jälkeinen tulevaisuus oli epävarma, mutta ei ollenkaan samaa mittaluokkaa kuin kysymys siitä, onko meillä enää planeetta jossa voi elää muutaman vuosikymmenen päästä.
Lue lisää: