Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jokerit laittoi rahoiksi puolustaja Mikko Lehtosen pelaajaoikeuksilla – maailmanmestari siirtyy Pietarin SKA:n miehistöön neljän vuoden sopimuksella

Jääkiekon KHL:ssä pelaava Helsingin Jokerit luopui suomalaispuolustaja Mikko Lehtosen pelaajaoikeuksista ja sai vaihtokaupassa Pietarin SKA:lta "merkittävän taloudellisen korvauksen".

Mikko Lehtonen Jokerit KHL LK kuvassa
Mikko Lehtonen kuvassa Kuva: Esa Fills / YLE
STT–Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikko Lehtonen pelasi Jokereissa ennen kuin siirtyi Toronton NHL-organisaatioon kesken viime kauden. Torontosta matka jatkui Columbukseen, mutta tällä kaudella peliaikaa ei ollut herumassa.

– Aloitimme keskustelut Lehtosen leirin kanssa heti, kun kävi selväksi, että hän haluaa palata Eurooppaan. Emme kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen taloudellisista ehdoista, jolloin halusimme seurana maksimoida hänestä saatavan korvauksen, puheenjohtaja ja GM Jari Kurri kertoi Jokerien verkkosivuilla.

Lisäksi Jokerit sai yhdysvaltalaispuolustaja Brennan Menellin KHL-oikeudet.

Lehtonen kuului Suomen MM-kultajoukkueen avainpelaajiin keväällä 2019. Kurrin mukaan kysyntää riitti KHL:ssä.

– SKA:n tarjous oli saamistamme tarjouksista ylivoimaisesti paras ja siihen myös tartuimme, Kurri sanoi.

Venäläislähteen mukaan Lehtonen allekirjoitti SKA:n kanssa nelivuotisen ja vuoteen 2025 saakka ulottuvan sopimuksen.

Suosittelemme