Hyppää sisältöön

Suomesta viedyt pääkallot saadaan ehkä sittenkin Ruotsilta takaisin lähes 150 vuoden jälkeen

Vainajien jäänteet kaivettiin haudoista rotututkimuksen nimissä ja vietiin Ruotsiin vuonna 1873. Nyt opetusministeriö valmistelee virallista palautuspyyntöä.

Pälkäneen rauniokirkko
Pälkäneen rauniokirkon hautausmaalta vietiin 1800-luvulla vainajien jäänteitä Ruotsiin. Kuva on otettu vuonna 2012. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi valmistautuu pyytämään virallisesti Suomesta vietyjen niin sanottujen Pälkäneen pääkallojen palautusta. Asiasta kertoo Sveriges Radio.

Kallojen palauttaminen vaatii virallista palautuspyyntöä Suomesta. Tällaista palautuspyyntöä valmistellaan nyt opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Opetusministeriön hallitusneuvos Joni Hiitola sanoo Sveriges Radiolle, että pääkallot on tarkoitus palauttaa samaan paikkaan, mistä ne on kaivettu. Jos hautausmaa ei ole enää käytössä, kallot palautettaisiin seurakunnan nykyiselle hautausmaalle.

Asiasta kertoo kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.), joka on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen. Hänen mukaansa tarkoitus on saada asia tutkittua tämän syksyn aikana.

Karoliinisen instituutin kokoelmissa Tukholmassa on useiden kymmenien suomalaisvainajien jäänteet. Suuri osa niistä on peräisin Pälkäneen rauniokirkon hautausmaalta. Pälkäneen lisäksi ihmisjäänteitä on viety Enon, Pielaveden ja Rautalammin seurakuntien hautausmailta.

Jäänteet kaivettiin haudoista rotututkimuksen nimissä ja vietiin Ruotsiin vuonna 1873.

Vainajien jäänteiden mahdollinen palauttaminen suomalaisille seurakunnille nousi julkisuuteen useita vuosia sitten. Myös esimerkiksi Pälkäneen seurakunta on toivonut jäänteiden palauttamista.

Lue lisää:

Ruotsista anteeksipyyntö Rautalammilta ja Pielavedeltä viedyistä pääkalloista

Pälkäneen pääkallot halutaan takaisin Ruotsista – ratkaisu voi syntyä vielä tänä vuonna

Suosittelemme sinulle