Tunnettu helsinkiläinen antikvariaatti- ja elokuvapersoona Aapo Pekari on kuollut.
Pekari piti liki 30 vuoden ajan yhdessä veljensä Mikko Pekarin kanssa Laterna Magica -antikvariaattia ja -galleriaa Helsingin Kruununhaassa.
Kesäisin hänellä oli antikvariaatti Taikalyhty synnyinkunnassaan Lemillä.
Pekarin kuoleman vahvistaa Ylelle Laterna Magican nykyinen yrittäjä Eira Sillanpää. Pekari menehtyi Lemillä viime viikonloppuna.
Elokuva ja kirjallisuus
Aapo Pekari oli syntynyt Lemillä vuonna 1943. Oppikoulunsa hän kävi Helsingissä ja aloitti työskentelyn kuvaajana Yleisradiossa 1960-luvulla.
Pekari muutti 1970-luvun alkupuolella Ruotsiin, jossa hän opiskeli elokuva-alaa Tukholman yliopistossa. Tämän jälkeen hän työskenteli muun muassa Ruotsin televisiolle.
Vuonna 1989 Aapo Pekari perusti veljensä Mikko Pekarin kanssa Helsingin Kruununhakaan Laterna Magica -antikvariaatin ja gallerian.
Antikvariaatti oli tunnettu erityisesti elokuva- ja valokuva-alan kirjallisuudestaan, niihin liittyvistä näyttelyistä sekä erikoisesta miljööstään.
Pekarit möivät Laterna Magican vuonna 2018 sen nykyiselle omistajalle Eira Sillanpäälle.
– Antikvariaatin piti Pekarin mielestä olla tekijänsä ja omistajansa näköinen, kertoo Sillanpää.
Vaikka Pekarit luopuivat Laterna Magicasta kolmisen vuota sitten, olivat he liikkeessä edelleen tuttu näky.
– Aapo Pekari oli aina mukana, kun uusi näyttely avattiin, kertoo Sillanpää.
Taikalyhty Lemille
Aapo Pekarilla oli aina lämmin suhde kotiseudulleen Etelä-Karjalaan. Hänen sukunsa oli vuonna 1904 ostanut Lemiltä vanhan kaupparakennuksen.
Jo vuosikymmeniä sitten Pekari perusti tuohon kaupparakennukseen Taikalyhty-nimisen antikvariaatin. Kesäantikvariaattina tunnettuun Taikalyhtyyn Pekari valmisteli joka kesäksi erikoisnäyttelyn ja elokuvanäytöksiä.
Viime kesänä esillä oli Rauni Mollbergin elokuva Aika hyvä ihmiseksi sekä siitä pois leikattuja otoksia. Pekari itse oli vielä viime kesänäkin töissä antikvariaatissaan Lemillä. Talvet hän asui Helsingissä.
Taikalyhty oli tuhansien kirjojen antikvariaatti. Luonnollisesti esillä oli runsaasti myös muun muassa elokuvajulisteita.
Vuonna 2014 Aapo Pekari sai Lemin kotiseututekopalkinnon.
Tuolloin häntä luonnehdittiin palkintoperusteissa näin: "Aapo Pekarin ansiosta olemme saaneet nauttia mm. kuva- ja äänitallenteiden historiasta, joissa alueellisuus ja paikallisuus muodostavat yleisölle mielenkiintoisen aika-ikkunan menneisiin tapahtumiin. Aapo Pekari vie ainutlaatuisella, omaleimaisella tavalla Lemiä kohti nykyaikaista, ihmisläheistä hyvinvointikuntaa, jossa lemiläisyys on kunnan ja kuntalaisten arvokasta pääomaa."
Laterna Magican nykyinen omistaja Eira Sillanpää sai tiedon Aapo Pekarin kuolemasta viikonloppuna Pekarin sukulaisilta. Hän kertoo, miten Aapo Pekarin tehtävänä oli Laterna Magicassa vastata kirjallisuudesta ja Mikko Pekarin puolestaan galleriasta.
– Heillä oli jo alusta lähtien valtava kokoelma elokuva- ja valokuva-alan kirjallisuutta. Sitä Aapo Pekari oli käsittääkseni tuonut Tukholmasta, kertoo Sillanpää.
Kruununhaassa on vuosien aikana ollut useitakin kivijalka-antikvariaatteja, mutta Laterna Magica on niistä ainoa, joka enää on jäljellä.
Lue seuraavaksi: Aapo Pekari uskoi painettuun kirjaan Ylen haastattelussa vuonna 2014.
Korjattu 19.10.2021 klo 13.49 kuolinpaikaksi Lemi. Aiemmin luki Helsinki.