Pohjanmaan poliisi on palkannut lisätyövoimaa purkamaan lupapalveluiden ruuhkia.
Lupapalveluyksikön johtaja Hans Snellman Pohjanmaan poliisista kertoo, että kaksi uutta henkilöä on nimetty pestiin neljäksi kuukaudeksi.
– Uskon, että nämä lisätoimet tuovat ison helpotuksen seuraavien kuukausien aikana jonotusaikoihin.
Lisätyövoiman avulla pystytään avaamaan kaksi uutta ajanvarauslinjaa, yksi Kokkolaan ja toinen Seinäjoelle. Sen lisäksi esimerkiksi Lapualle avataan muutama arkipäivä lisää lupapalveluihin.
– Tällä hetkellä tilanne on hieman helpottunut jo Seinäjoella ja Vaasassa, joissa seuraava aika menee kolmen viikon päähän, Snellman kertoo.
Kaustisella, Lapualla ja Kauhajoella vapaat ajat menevät jo marraskuun loppuun. Kokkolassa tilanne on maakuntien osalta selvästi huonoin.
– Kokkolasta seuraava vapaa aika löytyy joulukuun vasta toiselta viikolta, Snellman tuumaa.
Myös Pietarsaaressa seuraavat vapaat ajat menevät joulukuun alkuun.
Asiat hoituvat myös ilman ajanvarausta
Ruuhkat johtuvat muutoksista, jotka liittyvät passin voimassaoloaikoihin sekä pandemian rajoitusten vähenemiseen.
Poliisin lupapalveluista haetaan enimmäkseen passeja, henkilökortteja ja aselupia.
Snellman muistuttaa, että oman passin tai henkilökortin voimassaoloajat kannattaa tarkistaa ja varata aika ajoissa, joka voi ennaltaehkäistä ruuhkien syntymistä.
– Pitää myös muistaa, että vuoronumeroilla on mahdollista aina asioida palveluaikojen sisällä, Snellman muistuttaa.
Esimerkiksi Karen Hagqvist Kokkolasta oli lähtenyt paikan päälle Kokkolan poliisiasemalle.
– Kai se jonotus joskus ennenkin on onnistunut, niin päätin tulla katsomaan, jos pääsisi nopiammin tätä kautta.