Hyppää sisältöön

Lahti Basketball purki Brandon Peelin pelaajasopimuksen – seurajohto ei kerro, oliko pelaaja mukana auto-onnettomuudessa

Lahti Basketball kertoo purkaneensa Brandon Peelin sopimuksen pelaajan toiveesta. Neljä Lahti Basketballin pelaajaa oli viikonloppuna auto-onnettomuudessa.

Brandon Peel joukkueen harjoituksissa
Brandon Peel (kesk.) pelasi Lahdessa toista kauttaan. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle
Mika Halonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten Korisliigassa pelaava Lahti Basketball tiedotti, että seura on purkanut Brandon Peelin sopimuksen pelaajan aloitteesta.

Neljä Lahti Basketballin pelaajaa joutui viime viikonloppuna voitokkaan Bisons-kotiottelun jälkeen auto-onnettomuuteen. Onnettomuus tapahtui puolenyön aikoihin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Mäntsälässä, liukkaissa olosuhteissa. Pelaajat joutuivat sairaalahoitoon, ja heistä kaksi on edelleen sairaalassa.

Samassa Lahden tiedotteessa, jossa kerrotaan Peelin sopimuksen purkamisesta, kerrotaan myös, että "lauantain tapahtumia ja onnettomuuteen johtaneita syitä tutkitaan poliisin toimesta. Emme voi kommentoida tapausta, koska tutkinta on kesken."

Lahti Basketballin toiminnanjohtaja Roope Suonio, oliko Brandon Peel yksi onnettomuudessa olleista pelaajistanne?

– Sitä ei siinä (tiedotteessa) suoraan sanota, ja jokainen voi vetää johtopäätökset, Suonio vastaa.

Miksi sopimuksen purkamiseen päädyttiin?

– Hän on itse pyytänyt, että hänen sopimus puretaan, ja tässä vaiheessa se on ainoa asia, mitä pystyn sanomaan.

Suonio sanoo, että poliisi tutkii onnettomuutta, koska kolari on ollut paha, joten syyt on tutkittava. Poliisi ei tiistaina kommentoinut Ylelle Lahti Basketballin pelaajien osuutta auto-onnettomuuteen.

– Olemme itse siinä samassa tilanteessa, että itsekin janoan tietoa tapahtuneesta. Heti, kun minulla on faktoja pöydällä, niin ihan varmasti niistä kerromme, Suonio toteaa.

Kaikki pelaajat päässeet Lahteen

Maanantaina Lahti Basketball kertoi tilannepäivityksen, että onnettomuudessa olleista pelaajista kaksi oli edelleen sairaalassa tehotarkkailussa, ja kaksi pelaajaa oli päässyt toipumaan kotiin.

Sairaalahoidossa yhä olevat pelaajat olivat kuitenkin maanantai-iltana päässeet Hyvinkään sairaalasta Lahteen.

– Se helpottaa tietysti, että joukkue ja seurajohto pääsevät vierailemaan ja piristämään heitä. Olen itsekin menossa sinne iltapäivällä. En ole vielä tapahtuneen jälkeen heitä tavannut, Suonio kertoo.

Sairaalasta päässeet pelaajat olivat jo käyneet joukkuetta tapaamassa.

– Sanotaanko näin, että kyllä huomaa, että ovat olleet melko vakavassa kolarissa.

Onnettomuuden seurauksena BC Nokian ja Lahden välinen ottelu siirrettiin tämän viikon keskiviikolta viikolla eteenpäin, ja seuraavaksi Lahti pelaa lauantaina kotiparketillaan KTP:tä vastaan.

– Puhutaan terveydestä, ja koris tulee, kun sen aika on. Tapauksesta huolimatta meillä on iskukykyinen joukkue, eikä keneltäkään tule puuttumaan sydäntä lauantaina tai loppukaudella ylipäätään, Suonio sanoi maanantaina.

Lue lisää:

Auto-onnettomuudessa loukkaantuneista Lahti Basketballin pelaajista kaksi yhä tehotarkkailussa sairaalassa: "Kaikki ovat toipumassa omaa vauhtiaan"

Neljä Lahti Basketballin pelaajaa on joutunut auto-onnettomuuteen – "He ovat loukkaantuneet, mutta hengenvaaraa ei ole"

Kauhajoki miesten Korisliigan ainoa tappioton joukkue – Kouvot taipui kärkiottelussa

Susijengin vakiokasvo Topias Palmi palaa Korisliigaan ja Pyrintöön – "Todellinen win-win tilanne"

Lahti Basketball haluaa pelata intensiivistä ja nopeaa koripalloa

Euroopan huipulla pelannut Petteri Koponen yllättyi Korisliigan puutteellisista resursseista – Seagullsin tähtihankinnan kroppaa kolottaa

Suosittelemme