Hyppää sisältöön

Kuoleman monopoli

Vapaa-ajattelijain liitto haluaa murtaa kirkon ylivallan kuoleman edessä.

Suomessa kuolee vuosittain noin 55 000 ihmistä.

Kuolema koskettaa vuosittain satojatuhansia ihmisiä, kun mukaan lasketaan läheiset ja omaiset.

Hautaaminen on lain mukaan kirkon tehtävä. Kuitenkin vain alle 70 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Hautausmaat ja kappelit ovat yleensä kirkon omistamia. Kirkon pitää haudata myös uskonnottomat.

Espoossa ja monissa muissa kunnissa vain kristityt vainajat voidaan hyvästellä kappelissa.

Kappeli on siunattu, pyhä paikka, kuten kirkko. Pappi ja kappeli kuuluvat yhteen niin kuin takki ja nappi.

kirkkoherra Jouni Turtiainen, Espoonlahden seurakunta

Helsingin ja Vantaan kappeleissa kirkkoon kuulumattomat, uskonnottomat tai muihin uskontokuntiin kuuluvat voivat järjestää vainajalle jäähyväistilaisuuden ilman pappia – maksua vastaan.

Vapaa-ajattelijoiden mielestä uskonnottomia kohdellaan epätasa-arvoisesti, koska toisiin kappeleihin uskonnottomat ovat tervetulleita, toisiin eivät.

Uskonnottomia on haudattu seurakuntien hautausmaalle, sinne pohjoissyrjälle, vuosikymmeniä. Siihen ei tarvitsisi enää yhtään syrjintäkokemusta.

Esa Ylikoski, Vapaa-ajattelijain liitto

Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Hautaustoimilaki

Kirkon tulee osoittaa vainajalle tunnukseton, siunaamaton alue kohtuullisen matkan päästä hautausmaalta, jos tämä on sitä eläessään toivonut.

Tunnuksettomalla alueella ei saa olla ristejä tai muita uskonnollisia symboleja esimerkiksi sisäänkäynnin yhteydessä portinpielessä.

Helsingin Honkanummen hautausmaan siunaamattomalle alueelle on haudattu parisataa vainajaa.

Vapaa-ajattelijain liitto haluaisi aidosti tasa-arvoisia, kirkosta erillisiä hautausmaita ja kaikille avoimia rakennuksia jäähyväisten jättäjille.

Liiton mielestä uudet hyvinvointikeskukset voisivat ottaa hautaamisesta järjestämisvastuun.

Hautausasiat pitäisi siirtää sosiaali- ja terveysministeriöön kirkollisia asioita hoitavalta opetusministeriöltä.

Vapaa-ajattelijain liiton aktiivi Esa Ylikoski muistuttaa, ettei kuolema ole kaikille ihmisille kirkollinen asia.

Kuolema on normaali asia yhteiskunnassa, ja se pitäisi pystyä hoitamaan siten, että ihmisten vakaumusta kunnioitetaan ja henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan.

Esa Ylikoski, Vapaa-ajattelijain liitto

Kauniaisissa on poikkeuksellinen hautausmaa: se ei ole kirkon omistama, vaan Kauniaisten kunta omistaa sen.

Kauniaisten hautausmaa on aikoinaan siunattu ja portinpielissä on ristit, eli hautausmaa ei ole lain mukaan tunnukseton.

Kauniaisissakin ylivoimaisesti suurin osa vainajista tuhkataan.

Tuhkauurnat haudataan tai tuhkat ripotellaan uurnalehtoon.

Myös Vapaa-ajattelijain liitolla on Suomessa omia hautausmaita. Niistä suurin on Kotkassa.

Yksityisen hautapaikan saa perustaa aluehallintoviraston luvalla. Alue pitää merkitä hautapaikaksi, ja sen saa ottaa muuhun käyttöön aikaisintaan 25 vuoden päästä.

Ihmisten kannattaisi jo eläessään miettiä, miten ja minne haluaa tulla haudatuksi.

ylipuutarhuri Marko Laakso, Honkanummen hautausmaa

Tekijät

TekstiElina Jämsén
KuvausMatti Myller, Pyry Sarkiola

Julkaistu 24.10.2021 9:40Juttua korjattu 24.10. klo 12.08: Esa Ylilehdon nimi korjattu Esa Ylikoskeksi.