Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Anna Signeul on pikkutarkka huolehtija, joka huijattiin valmentajauralle – Helmarien päävalmentaja ei jätä mitään sattuman varaan

Futistähdet miesten puolella matkustavat charter-lennoilla ja bisnes-luokassa – nyt vaatimukset nousevat naisten puolella. Helmarien päävalmentaja Anna Signeul painottaa, että pelaajille on taattava parhaat olosuhteet menestymiseen.

Fotbollstränaren Anna Signeul i närbild.
Anna Signeul henkireiässään, Falunin kunnassa sijaitsevan Röbergetin huipulla. Kuva: Yle / Marianne Nyman
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi kohtaa tänään Georgian jalkapallon naisten MM-karsintaottelussa. Suora lähetys TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 17.55 alkaen.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue pelaa tänä vuonna yhdeksän ottelua. Ennen jokaista ottelua joukkue kokoontuu yhteisiin harjoituksiin, palavereihin ja hengennostatukseen. Päävalmentaja Anna Signeul kuluttaa paljon aikaa maajoukkuetapahtumien yksityiskohtia suunnitellen yhdessä maajoukkuemanageri Outi Saarisen kanssa.

Joku voisi kutsua Signeulia kontrollifriikiksi, mutta hänelle pelaajien viihtyvyys on kunnia-asia.

Kaksikko käy läpi hotellit, huoneet, vuoteet, kokoushuoneet ja hissit. Asutaanko korkealla vai matalalla? Matka harjoituskentälle ja otteluareenalle. Kuinka kauan joukkue tarvitsee pukuhuonetta, ettei aika ole liian pitkä eikä liian lyhyt? Kuinka monta minuuttia kestää siirtyä kentältä pukuhuoneeseen, kuinka monta wc:tä joukkueella on käytettävissä..?

Signeul myöntää, että huolellinen suunnittelu vie paljon aikaa ja että joku saattaa ihmetellä, miksi päävalmentaja ei jätä tehtävää kokonaisuudessaan joukkueenjohtajalle. Kaikki tehdään pelaajien vuoksi, hän vastaa.

– Meidän tulee huolehtia heistä. Heidän pitäisi tuntea olevansa hyviä, ja että he ovat tämän arvoisia. Meidän tulee hemmotella heitä. Kyse on välittämisestä.

Finland firar EM-plats.
Helmarit juhlii pääsyä vuoden 2022 EM-kisoihin. Kuva: Yle/Tomi Hänninen

Signeul ei halua pelaajien tuhlaavan energiaa ajatuksiin siitä, että ruoka on inhottavaa tai linja-auton istuimet likaiset. Päävalmentaja haluaa, että he päinvastoin innostuvat siitä, että ravintola on viihtyisä ja ruoka on energiapitoista ja herkullista.

– Pidän sitä erittäin tärkeänä.

Samaan aikaan kyse on rahasta.

– 25 pelaajan ja 13–14 hengen valmennus- ja huoltojoukon kokoontuminen viikoksi maksaa paljon. Meillä ei ole varaa siihen, että kaikki ei ole täydellistä, ja silloin myös pienistä asioista tulee tärkeitä.

Kun jalkapallon EM-kisat pelataan ensi kesänä Englannissa, Suomi palaa takaisin EM-näyttämölle jäätyään edellisellä kerralla rannalle. Signeulin Helmarit marssi karsinnat läpi tappioitta ja on selvää, että ruotsalaisluotsi on onnistunut nostamaan joukkueen uudelle tasolle.

Mutta kuka on Anna Signeul? Muuta kuin menestyvä valmentaja, joka nosti Skotlannin naisten jalkapallon EM-tasolle kahdessatoista vuodessa ja on sen jälkeen menestyksekkäästi johtanut Suomen naisia neljä vuotta.

Sportliv vieraili Signeulin kotiseudulla Sundbornissa Falunin ulkopuolella, missä hän paistaa hiilipullia veljensä kanssa, kertoo kuinka hänet huijattiin valmentajan uralle – ja valottaa jalkapallofilosofiaansa.

Katso Sportlivin minidokkari:

Jalkapallosta ja tenniksestä jääkiekkoon ja mäkihyppyyn

Anna Signeul kasvoi urheilullisessa perheessä ja kokeili kaikkia mahdollisia lajeja. Koska perhe asui Falunin hiihtostadionilta Hälsingbergiin kulkevan hiihtoladun vieressä, hänellä oli harvinainen tilaisuus verrata omaa vauhtiaan esikuvaansa.

– Joka vuosi Falunin hiihtokisoissa venäläiset asuivat lähellä sijaitsevassa kartanossa ja harjoittelivat läheisessä metsässä. Roikuin siellä usein odottamassa maailman parasta hiihtäjää Galina Kulakovaa ja yritin sitten hiihtää yhtä nopeasti kuin hän, Signeul muistelee.

Galina Kulakova skidar i OS 1972.
Galina Kulakova voitti Neuvostoliitolle vuosina 1968–1982 yhteensä kahdeksan olympia- ja kymmenen MM-mitalia. Kuva: All Over Press

Tennis oli kuitenkin Annan päälaji, kunnes hän 19-vuotiaana koki saavansa paljon enemmän energiaa tekemällä asioita yhdessä muiden kanssa kuin yksin urheillen.

Ensimmäiset naisten jalkapallo-ottelunsa hän oli pelannut jo 11-vuotiaana 1970-luvun alussa. Silloin ei ollut tyttöjoukkueita, ei Ruotsissa eikä Suomessa.

– Se oli fantastinen kokemus, Anna innostuu lähes viisi vuosikymmentä myöhemmin.

– Siihen aikaan joukkueet olivat hyvin monimuotoisia. Yksi joukkuekavereistani työskenteli huoltoasemalla, oli hieman miehekäs ja käytti nuuskaa. Toinen oli maailman naisellisin primadonna korkokengissä. Minusta se oli erittäin hauskaa.

Vaikka hän keskittyi teini-iässä tennikseen, hän jatkoi koko ajan myös jalkapallon parissa. Tennisuran jälkeen seurasi pitkä ura Damallsvenskanissa. Hän ehti pelata 240 ottelua, joista suurin osa Strömsbro IF:ssä Gävlessä.

Huijattiin valmentajan uralle

Kun Signeul oli 14-vuotias, hän ryhtyi tennisohjaajaksi ansaitakseen taskurahaa. Kun laji vaihtui jalkapalloon, hänet houkuteltiin nopeasti valmentajan rooliin myös IK Bragessa, jossa hän silloin pelasi.

– Voisi sanoa, että eräs joukkuekaveri huijasi minut. Hän oli yksin vastuussa eräästä tyttöjoukkueesta ja pyysi minua apuun. Minä, joka aina autan kaikkia kaikessa, ajattelin, että kai minä voin tulla.

Signeul lähti mukaan harjoituksiin, mutta kun hän saapui paikalle seuraavalla kerralla, joukkuekaveria ei näkynyt.

– En nähnyt häntä enää koskaan. Joten siellä sitten seisoin, vastuullani 16-vuotiaiden tyttöjen joukkue – ja se oli fantastisen hauskaa!

15 seuravalmentajavuoden jälkeen Signeul aloitti työskentelyn Ruotsin jalkapalloliitossa, missä hän vastasi pelaajakehityksestä sekä U16- ja U18-maajoukkueiden valmennuksesta. Yhdessä valmentajakollegojensa Pia Sundhagen ja Marika Domanski Lyforsin kanssa hän kävi monta keskustelua muun muassa siitä, miksi naisten jalkapallourat jäivät niin lyhyiksi.

Fotbollstränaren Anna Signeul blickar ut över hemstaden Falun.
Anna Signeul tähyää kohti Lugnetin liikuntakeskusta, missä hän harrasti monia lajeja lapsuudessaan. Kuva: Yle / Marianne Nyman

Sinä aikana Signeul oppi paljon sellaista, mitä hän on pystynyt hyödyntämään valmentajana Ruotsissa, Skotlannissa ja Suomessa. Hän käyttää sanaa sustainability – asioiden on kestettävä myös tulevaisuudessa, ei vain hetkessä.

– Kyse on ennen kaikkea maajoukkueen ikärakenteesta. Siksi haluan huolehtia siitä, että saamme nuoria pelaajia Suomen maajoukkueeseen. Ei voi vain sanoa, että valitsemme parhaat. On myös tunnistettava lahjakkuudet ja annettava heille mahdollisuudet menestyä. Se on minun vastuullani.

"Ole oma valmentajasi"

Vaikka Suomen maajoukkueen pelaajat pelaavat nykyään suurissa seuroissa ympäri Eurooppaa, ei ole mitään takeita siitä, että he saavat sellaista valmennusta, joka tekee heistä mahdollisimman hyviä pelaajia.

Siksi Signeulin viesti on, että jokaisen on otettava vastuu omasta tulevaisuudestaan – ja oltava oma valmentajansa. Jos hän on antanut pelaajalle läksyksi pitkät syötöt, pelaaja ei voi palata ja sanoa, ettei sellaisia ole seurajoukkueen treeneissä harjoiteltu.

– Jos annat oman tulevaisuutesi jonkun toisen käsiin, mistä tiedät, kuinka hyvä hän on huolehtimaan tulevaisuudestasi? Jos sinulla on hyvä valmentaja tai jos sinulla on huono valmentaja – silloin on vain tuurista kiinni tuleeko sinusta hyvä pelaaja vai ei.

Anna Signeul blickar mot sina spelare.
Anna Signeul Helmareiden harjoituksissa. Kuva: Jaakko Stenroos / All Over Press

Siksi pelaajien on varmistettava, että he oppivat paljon, että he tietävät, mitä he haluavat tehdä ja miten he haluavat sen tehdä.

– Heidän täytyy omistaa omat ratkaisunsa, Signeul sanoo painokkaasti. Ja mielestäni se ei koske vain jalkapalloa, vaan koko elämää.

Samaa vastuullisuusfilosofiaa käytetään joukkueen työskentelyssä.

– Kun meillä on yksitoista pelaajaa, jotka menevät kentälle ja ajattelevat, että se on minusta kiinni, voitammeko tämän ottelun vai ei, me voitamme. Jos he ajattelevat, että Linda tai Tinni tai joku muu hoitaa homman, en usko, että ottelu voitetaan.

Hakee pelaajia, jotka suoriutuvat tiukoissa paikoissa

Maajoukkuevalmentajana Signeul seuraa monia pelaajia myös maajoukkueringin ulkopuolella. Hän etsii kunnianhimoisia pelaajia, jotka haluavat kehittyä ja antaa aikaa harjoittelulle – joko yksin tai muiden kanssa.

– Joistakin tulee joukkueurheilijoita, koska heillä ei ole yksilöllistä paloa, mutta se ei tarkoita, että he ovat vähemmän kunnianhimoisia. Täytyy ymmärtää miten ihmiset toimivat, eikä katsoa ketään halveksivasti ja ajatella heidän olevan laiskoja. On tärkeää nähdä ihmisissä lahjakkuus ja auttaa heitä tulemaan niin hyviksi kuin he vain voivat tulla.

Signeul nauttii kehitystyöstä ja keskusteluista pelaajien kanssa, ja hänestä on mielenkiintoista tunnistaa lahjakkuutta. Ei vain fyysistä ja taktista lahjakkuutta, vaan myös henkistä – kuka pystyy suoriutumaan, kun on tosi kyseessä.

– Meillä on pelaajia, joiden on vaikea motivoida itseään, kun katsomo ammottaa tyhjyyttään. Heistä tulee parempia jännityksen, huomion ja tv-kameroiden edessä. Kun valitsee joukkueen, haluaa pelaajia, joilla on tämä ominaisuus.

Seuraa pelaajia etänä

Anna Signeulilla on 20 vuoden ajan ollut kesämökki Ramsnäsissä Sundbornissa Falunin ulkopuolella.

Kun hän muutti takaisin Ruotsiin Skotlannin Edinburghista, kypsyi vähitellen päätös rakentaa talo paikalle, missä kesämökki seisoi. Talo, jonka hän on itse suunnitellut, valmistui heinäkuussa. Siellä hän seuraa etänä Suomen maajoukkueen pelaajien otteita Suomen, Ruotsin, Englannin, Italian, Espanjan ja Yhdysvaltojen liigoissa.

– Ihannetapauksessa seuraisin otteluita paikan päällä ja olisi mahdollisuus tavata pelaajat ja heidän valmentajansa pelin jälkeen ja ehkä mennä syömään yhdessä. On erittäin tärkeää viestittää, että olen läsnä ja uskon heihin. Voin myös soittaa heille, mutta se ei toimi yhtä hyvin.

Tänä vuonna Signeul on pystynyt reissaamaan ympäri Ruotsia seuraamassa otteluita, ja hän sanookin olevansa onnekas, kun niin moni maajoukkuepelaaja pelaa Damallsvenskanissa. Nyt kun on tullut mahdolliseksi matkustaa myös Suomeen, kausi on valitettavasti ohi.

fotbollstränaren Anna Signeul har hittat en kantarell i skogen.
Kun matkustus on jäänyt vähiin, Signeulilla on ollut enemmän aikaa poimia sieniä, joka on yksi hänen lempipuuhistaan. Kuva: Yle / Marianne Nyman

"Ei voi vain sanoa, että nyt osaamme tämän"

On kulunut runsas puoli vuosi siitä, kun Suomi varmisti paikkansa ensi kesän EM-kisoihin. Maajoukkuevalmentaja kutsuu sitä uskomattomaksi saavutukseksi.

Hän näkee, että Helmarit kasvoi valtavasti joukkueena karsinnan aikana sekä pelityylin, ajattelutavan että yksilöllisen kehityksen suhteen. Pelaajat työskentelivät toistensa puolesta kuten tiukasti puolustavan joukkueen täytyy, ja tekivät samalla monta upeaa maalia.

– Olen erittäin vaikuttunut karsintaesityksestä ja toivon, että voimme toistaa saavutuksen MM-karsinnoissa.

Samaan aikaan Signeul muistuttaa, ettei mitään saa ilmaiseksi. Se, että onnistuit jossakin vuosi tai kuusi kuukautta sitten, ei takaa, että onnistut seuraavalla kerralla.

– Se, että joukkuehenki oli hyvä eilen, ei tarkoita, että joukkuehenki on hyvä tänään. Ei voi vain sanoa, että nyt osaamme tämän, nyt voimme mennä eteenpäin. Jalkapallo ei ole ihan niin helppoa.

Anna Signeul och brodern Johan steker kolbullar.
Anna Signeul paistamassa hiilipullia yhdessä veljensä Johanin kanssa. Kuva: Yle / Marianne Nyman

Anna Signeul viettää mielellään aikaa perheensä – äitinsä, veljensä, sisarensa ja heidän lastensa kanssa. Ja viihtyy yleensäkin ihmisten parissa.

Hän yrittää aina olla positiivinen ja toivoo sen tarttuvan muihin. Tämä potee myös Helmareihin.

– Negatiivisuus on ollut joukkueen pieni heikkous. Että etsitään niin paljon virheitä. Mielestäni se vie paljon energiaa sen sijaan, että etsisi hyviä asioita ja olisi tyytyväinen ja ylpeä, Signeul toteaa.

– Yleisurheilija Jesse Owens sanoi aikanaan, että jos luulet, että sinut voi voittaa, sinut voitetaan, mutta jos uskot pystyväsi voittoon, se muuttuu mahdolliseksi. Minä uskon siihen.

Marianne Nyman

Lue myös:

Ria Öling juhli Ruotsin mestaruutta pikaisesti lentokentällä – riensi vahvistamaan Helmareita Georgia-otteluun: "Emme saa aliarvioida heitä"

Hanna Ruohomaa oli edelläkävijä pään suojaamisessa – pitkä ura päättyi lääkärin suosituksesta: "Yksikään peli ei ole niin tärkeä kuin aivojen terveys"

Voisiko uusi teknologia mullistaa jalkapallossa jatkuvasti toistuvan ongelman? Tapoja päävammojen uudenlaiseen seurantaan on jo olemassa

Naisten kotimainen jalkapallokausi huipentui Suomen cupin trilleriin – Åland United uusi mestaruutensa

Suosittelemme