Rokottamattomien hoitajien aiheuttamat koronatartunnat herättävät huolta sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Ylen tietojen mukaan Eurajoella kuoli alkuviikosta iäkäs henkilö, joka oli saanut koronatartunnan rokottamattomalta hoitajalta palvelukeskuksessa pari viikkoa sitten. Henkilö oli vielä äskettäin asunut kotonaan.
Keski-Satakunnan soten johtava ylilääkäri Juha Jaatinen sanoo, ettei voi kommentoida yksittäisten potilaiden tilannetta eikä vahvistaa tai kiistää tietoa lainsäädännön takia. Hänen mukaansa rokottamattomat hoitajat ovat yksittäistapauksia, mutta ongelma on merkittävä työ- ja potilasturvallisuuden takia.
– Olen yrittänyt työsuojelun kanssa selvittää, mitä olisi tehtävissä ja miten voisimme positiivisesti saada kaikki ottamaan rokotteet. Työnantajan mahdollisuudet selvittää edes sitä, kenellä kaikilla on rokotesuoja, ovat hyvin ohkaiset, Jaatinen sanoo.
Rokote ei vielä pakollinen
Tällä hetkellä tartuntatautilaki vaatii, että tartunnalle alttiita potilaita hoitavilla on oltava joko rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan. Lisäksi edellytetään rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan ja vauvoja hoitavilla hinkuyskää vastaan. Koronarokote ei kuulu listalle.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on vaatinut hoitajille pakollisia koronarokotteita, mutta hoitajaliitoissa pakkoon suhtaudutaan nihkeästi.
Myös ylilääkäri Juha Jaatinen sanoo, että koronarokote pitäisi ehdottomasti saada esimerkiksi vanhuksia hoitavan henkilökunnan pakollisten rokotteiden joukkoon.
– Meillä on ollut koko maailma polvillaan 1,5 vuotta. Tuntuu todella kummalliselta, että tämä tauti ei kuuluisi siihen piiriin.
Lue myös: