Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keskimaa avaa Jyväskylän yökerhonsa puolentoista vuoden sulun jälkeen – henkilökunta palaa työpaikoilleen

Ravintolarajoitusten poistuttua syyskuussa osa Jyväskylän yökerhoista palasi jo normaaleihin aukioloaikoihin. Keskimaa piti vielä ovensa suljettuina.

Viinilaseja ravintolassa.
Sulkujen aikana moni työntekijä on ollut töissä osuuskaupan muissa palveluissa. Kuvituskuva. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Atte Pöytäkangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Osuuskauppa Keskimaa avaa Jyväskylän keskustassa sijaitsevat yökerhot Bran ja Freetimen marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Keskimaa sulki yökerhot koronapandemian alussa maaliskuussa 2020. Koronarajoitusten poistuttua syyskuussa osa Jyväskylän yökerhoista palasi jo normaaleihin aukioloaikoihin. Keskimaa piti kuitenkin vielä ovensa suljettuna.

Osuuskauppa Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Pasi Kunelius sanoo tiedotteessa, että avaamisen osalta oltiin tietoisesti ylivarovaisia.

– Monet kilpailijamme ovat avanneet jo hieman aiemmin, mutta me halusimme odottaa, että tilanne selkeytyy ravintolarajoitusten osalta. Sulku on ollut todella pitkä ajanjakso, joten luonnollisesti meidän henkilökunta on innoissaan palaamassa omaan kotityöpaikkaan.

Sulkujen aikana moni työntekijä on ollut töissä Keskimaan ruokakaupoissa, ABC-asemilla ja muissa ravintoloissa. Osa päätyi opiskelemaan tai töihin muualle.

Bran toiminnasta vastaa 10 vakituista henkilöä. Myös Freetime työllistää 10 henkilöä.

Lue myös:

Yöelämä palaa vähitellen normaaliin Jyväskylässä – Keskimaa pitää yökerhojensa ovet toistaiseksi suljettuna

Ravintoloissa saa taas tanssia ja laulaa yömyöhään – ravintolarajoitukset poistuvat Keski-Suomessa

Suosittelemme