EU:n huippukokouksen asialistalla ovat COVID-19 eli koronavirus, digitaalisuuden murros, energianhinta, maahanmuutto, kauppa ja ulkosuhteet.
Asialistan ulkopuolella on myös muita kysymyksiä, jotka noussevat esiin. Yksi suurimmista lienee Puolan ja EU:n välinen tuore kiista.
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki sanoi kokoukseen saapuessaan, että Puola ei taivu keskeisten unionin instituudioiden "kiristysyrityksiin". Puolan pääministeri sanoi kuitenkin olevansa valmis vuoropuheluun Euroopan unionin kanssa.
Morawieckin mukaan toiminnallaan EU polkee jäsenmaiden suvereniteettia, joka Puolan pääministerin mukaan johtaa kaaokseen ja anarkiaan.
– Sen takia me emme suostu toimimaan kiristyksen alaisena, Morawieck sanoi.
Morawieck keskustelee tänään EU:n kanssa Puolan perustuslakituomioistuimen linjauksesta, joka kyseenalaistaa EU-oikeuden aseman Puolassa.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi aiemmin tällä viikolla olevansa erittäin huolissaan linjauksesta.
Von der Leyen sanoi myös, että EU turvautuu taloudellisiin pakotteisiin, mikäli Puola haastaa EU:n arvoja ja yhtenäisyyttä.
Puolan pääministeri närkästyi von der Leyenin kannanotosta ja syytti EU:ta kiristyksestä.
Pääministeri Marin: Puola-kysymykseen ei ratkaisua vielä tänään
Brysseliin EU-huippukokoukseen saapunut pääministeri Sanna Marin (sd.) vaatii tiukkaa suhtautumista Puolan oikeusvaltiotilanteeseen, kertoo STT. Puolan perustuslakituomioistuin linjasi aiemmin, että osa EU:n perussopimusten artikloista on ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Linjaus kyseenalaisti näin EU-oikeuden aseman Puolassa.
Marinin mukaan EU:n yhteisistä pelisäännöistä on pidettävä kiinni, jotta esimerkiksi sisämarkkinoiden toiminta ei häiriinny.
Pääministeri arvioi, että Puola-kysymykseen ei tule ratkaisua vielä tänään EU-maiden johtajien pöydässä.
Myös Irlannin, Espanjan ja alankomaiden johtajat ovat ottaneet kantaa Puola-kysymykseen. Esimerkiksi Hollannin pääministeri Mark Rutte sanoi, että EU:n on otettava kysymyksessä tiukka linja. Irlannin ja Espanjan pääministerit olivat sovittelevampia, mutta Puolan näkemystä hekään eivät hyväksy.
Puolaa tukevan Unkarin pääministeri Viktor Orban puolestaan haukkui unionin ilmastotavoitteita "utopistiseksi fantasiaksi." Hänen mukaansa ilmastotoimet ovat syy nousseeseen energian hintaan.
– Tämä tuhoaa keskiluokan, Orban sanoi.
Euroopan komission analyytikoiden mukaan energian hinnan nousuun on vaikuttanut eniten kaasun hinnan kallistuminen.