Hyppää sisältöön

"Harva Helsingissä tietää, millainen trauma se on" – Jasper Pääkkönen tekee elokuvan pohjoisen lohijokien patoamisesta ja lohen tuhosta

Intohimoisena perhokalastajana ja virtavesien ystävänä tunnettu näyttelijä haluaa elokuvaprojektilla kantaa kortensa kekoon lohen paremman tulevaisuuden puolesta.

Jasper Pääkkönen
Jasper Pääkkönen sanoo, että lohidokumentti on hänen tapansa kantaa kortensa kekoon jokien ja kalakantojen kohentamiseksi. Kuva kesältä 2019. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Pirkko Kukko-Liedes
Avaa Yle-sovelluksessa

Vannoutunut kalan ja luonnon puolestapuhuja, näyttelijä Jasper Pääkkönen on tekemässä kokopitkää dokumenttielokuvaa lohesta. Elokuvaa on kuvattu jo yli kaksi vuotta haastattelemalla esimerkiksi Kemijoen ja Iijoen varrella asuvia ihmisiä, jotka vielä muistavat patoamattoman joen.

Pääkkönen haluaa tuoda suuren yleisön tietoon, miten suuri ja monipuolinen merkitys lohella on ollut pohjoisen elämään ja mitä on merkinnyt jokien patoaminen.

– Pohjoisessakin Suomessa, mutta varsinkin etelässä ja Helsingin suunnalla, äärimmäisen harva ikäisistäni tai nuoremmista ymmärtää lainkaan mistä on kyse, kun puhutaan esimerkiksi Kemijoen patoamisesta ja sen aiheuttamasta traumasta alueen ihmisille.

Lue lisää:

Jasper Pääkkönen Kemijoen kalateistä: "Käsittämätön tilanne, että valtionyhtiö taistelee valtion asettamia tavoitteita vastaan"

Kauna Kemijoen valjastajia kohtaan ei katoa, vaikka toivoa lohen paluusta on vielä – näin 4 miestä puhuu kuningaskalasta ja patoamisen jäljistä

Jokiyhtiö peruutti kuvauksista viime hetkellä

Pääkkönen kertoo, että haastattelujen kuvaukset jatkuvat edelleen. Tavoitteena on haastatella laajasti kaikkia toimijoita ja toiveena on saada myös voimayhtiöt kameran eteen.

– Meillä oli jo lupaus haastattelusta Kemijoki Oy:ltä ja kuvausryhmään kuuluvat amerikkalaiset ehtivät jo tulla Suomeen, kun yhtiö viime tingassa perui haastattelun. Se oli valtava pettymys ja kummastuttaa kovasti.

Pääkkönen toimii dokumentin käsikirjoittajana ja ohjaajana. Käsikirjoittamisessa on mukana myös lappilainen toimittaja Tapani Niemi, joka on aiemmin tehnyt samasta aihepiiristä kuunnelmasarjan.

Voit kuunnella Tapani Niemen sarjan Lohen surma Yle Areenasta:

Kemijoen Isohaaran voimalaitokset ilmakuvassa pohjoista kohti.
Jokisuulle rakennettu Isohaaran voimalaitos sulki lohen nousun Kemijokeen 1945. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Tärkeä osa pohjoisen historiaa

Niemi on niin ikään haastatellut kuunnelmaan jokivartisia, mutta Pääkkönen pitää tärkeänä tallentaa ihmisten muistot ja tunnot myös videoihin ja liikkuvaan kuvaan. Tällaista kuva- ja äänimateriaalia on Pääkkösen mukaan tallennettuna hyvin vähän.

– Tämä on tärkeä osa pohjoisen historiaa.

Pääkkönen kertoo havahtuneensa Suomen virtavesien ja vaelluskalakantojen huonoon tilanteeseen vuosituhannen vaihteessa.

– Olen kasvanut vapa kädessä ja minun intohimoni ovat kala, kalastus, virtaavat vedet. Kyllä tämä dokumentin tekeminen on vilpitön halu kantaa oma korsi kekoon. Toiveena on, että kalakannat, virtavedet, joet ja kosket voisivat paremmin kuin nyt ja jälkipolvillekin jäisi luontoa, josta nauttia.

Teattereihin runsaan vuoden kuluttua?

Lohi-elokuva sai viikko sitten Suomen elokuvasäätiöltä 10 000 euron kehittämistuen, joka turvaa käsikirjoittamisvaihetta.

Dokumentille haetaan Pääkkösen mukaan Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea myöhemmin ja myös lisärahoittajia etsitään. Dokumentin kustannukset nousevat satoihintuhansiin euroihin.

Tähän mennessä rahoitusta on saatu paitsi Pääkkösen omasta lompakosta, myös yhdysvaltalaiselta urheiluvaateyritykseltä Patagonialta, joka tukee monia ympäristöhankkeita.

Jos kuvaukset saadaan purkkiin ensi kesänä, elokuva voisi Pääkkösen mukaan olla valmis teatterilevitykseen talvella talvella 2022–2023.

Lohi-dokumentin tuottavat Aku Louhimies ja Andrei Alén.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua lohikeskusteluun Yle Tunnuksella 22.10. kello 23 saakka.

Lue myös: Jasper Pääkkönen lahjoitti merkittävän summan lohijoelle – nyt hän saapui katsomaan, mitä rahalla saatiin: "On melkein vaikea löytää sanoja"

Suosittelemme sinulle