Helmareiden torstainen MM-karsintaottelu Georgian Tbilisissä ei jättänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa. Suomen selvään 3–0-voittoon päättynyt ottelu oli kuitenkin historiallinen, sillä Tinja-Riikka Korpela vartioi maajoukkuemaalia jo sadannen kerran urallaan. Samalla hän nousi ensimmäiseksi sata ottelua pelanneeksi maajoukkuemaalivahdiksi.
Jos ihmeitä ei tapahdu, Korpela ohittaa tänä iltana eniten A-maaotteluita pelanneiden Helmareiden listalla Palloliiton nykyisen varapuheenjohtaja Katri Mattssonin ja nousee listan sijalle 10.
Sellaisesta oululaislähtöinen maalivahti ei uskaltanut haaveillakaan, kun hän astui ensimmäistä kertaa maajoukkueessa tolppien väliin vuonna 2007.
– Olin vasta murtautumassa maajoukkueeseen ja maajoukkue oli pitkään ollut unelmani. En edes ajatellut pidemmälle silloin, muistelee tuolloin vielä kotimaan pääsarjassa Hongan riveissä torjunut Korpela.
Ensimmäisessä maaottelussa Ruotsia vastaan maaliskuussa 2007 lukemat olivat niin ikään 3–0, mutta voiton vei Ruotsi.
– Aika kylmää kyytiä tuli. Ruotsi oli silloinkin huippujoukkueita, se ei ollut mikään helpoin aloitus, Korpela myöntää.
Avausmaalin 22. minuutilla iski muuan Therese Sjögran, joka nousi sittemmin Ruotsin kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelanneeksi pelaajaksi. Nykyisin hänet tunnetaan ennen kaikkea FC Rosengårdin urheilujohtajana.
Ruotsi-ottelu pelattiin Algarvessa Portugalissa. Algarve Cup -nimellä tunnetussa kutsuturnauksessa Helmarit vieraili säännöllisesti 1990-luvulta aina vuoteen 2012, minkä jälkeen joukkue on matkannut keväisin Kyprokselle.
Stadion oli uusi ja hieno, olihan se rakennettu miesten 2004 pelattuja EM-kisoja varten. Katsojiakin se veti 30 000.
Oman jännityksensä otteluun toi vielä aikataulu.
– Oli vähän ongelmia bussin kanssa, tulimme vähän myöhässä ja juuri ja juuri ehdimme. Vähän säätöä normaalin jännityksen lisäksi, Korpela naurahtaa.
Korpela ei ollut ainoa ottelussa debytoinut pelaaja. Myös Maija Saari, seurakaveri FC Hongasta, pelasi Portugalissa uransa ensimmäisen A-maaottelun. Helmareiden luottopuolustajasta muotoutui myös joukkueen pitkäaikainen kapteeni. Maajoukkueuransa Saari päätti 2016 – ja sen jälkeen kapteenin vastuu onkin kuulunut Korpelalle aina hänen pelatessaan.
Koripallo ykköslajina vielä lukiossa
Korpelan debyytin jälkeen A-maaotteluita on kertynyt tasaiseen tahtiin. Hän jakoi lähes 11 vuoden ajan torjuntavastuun vuonna 2018 pelaajauransa lopettaneen Minna Meriluodon kanssa. Tämän jälkeen Korpelan asema ykkösvahtina on ollut vankkumaton.
Tarina voisi kuitenkin voinut edetä toisinkin, mikäli Oulusta olisi löytynyt koripallossa pääsarjatason naisten edustusjoukkue.
Sellaista sieltä ei kuitenkaan vuosituhannen vaihteessa löytynyt, kun taas jalkapallossa OLS:n naisten joukkue nousi vuonna 2000 ykkösdivisioonaan.
– Koripallo oli ykköslajini urheilulukioon mennessä. Vaihdoin kesken lukion, kun pääsin nuorten maajoukkuetoimintaan mukaan ensimmäistä kertaa, Korpela kertaa.
Hän oli kuulunut nuorten maajoukkuerinkiin myös koripallossa.
– Vaikka koripallo on minulle rakas laji, olen jotenkin aina tykännyt vähän enemmän jalkapallosta.
Kenttäpelaajana aina 15-vuotiaaksi
Jalkapallon pariin Korpela päätyi perinteistä reittiä. Isä valmensi poikajoukkuetta, ja sinne päätyi myös 6-vuotias Korpela.
– Tytöille ei ollut ikäluokassani joukkuetta. En muista, houkutteliko isä sinne vai pyysinkö päästä mukaan. Poikajoukkueeseen alkoi sitten tulla mukaan tyttöjä ja isä päätti perustaa tyttöjoukkueen, jota lähti valmentamaan.
Maalivahdiksi hän ei poikajoukkueessa uskaltanut, mutta tyttöjen joukkueessa oli toisin.
– Oli siinä varmaan vähän sitäkin, että isä oli valmentaja, ja jonkun piti maaliin mennä, niin valmentajan tytön sitten. Tykkäsin kyllä siitä hommasta.
Korpela pelasi kenttäpelaajana ja maalivahtina aina 15-vuotiaaksi asti. Sitten paikaksi vakiintui maalivahti – ja loppu onkin historiaa.
Kaksi vuotta maajoukkuedebyytin jälkeen Korpela torjui vuoden 2009 EM-kotikisoissa kolmessa ottelussa Suomen maalilla. Suomalaisvahdin otteet oli huomattu ulkomaillakin, ja ensimmäisenä kiinnostuksensa ilmaisi Ruotsin Damallsvenskanin suurseuroihin lukeutunut Umeå. Siirto kuitenkin kariutui, ja hetken aikaa näytti siltä, että Korpela viettäisi vielä vuoden Espoossa.
– Joululomalla Kolbottenin valmentaja sitten soitti minulle suoraan. Hän oli saanut numeron muistaakseni Satu Kunnakselta (entinen maajoukkuevahti, joka oli myös pelannut Norjassa), vaikkemme Satun kanssa silloin vielä tunteneetkaan.
Niinpä Korpela suuntasi Oslon lieppeille, eikä katunut ratkaisuaan.
– Se oli hyvää aikaa, mutta myös aika iso steppi minulle. Onneksi en ollut enää ihan nuori, olin jo 23 ja hyvällä tasolla. Hongassa olin kehittynyt kovasti ja pystyin ottamaan heti ison roolin ja ykkösvahdin paikan.
Joukkuetta oltiin povattu alemmille sijoille, mutta se ylsi kuitenkin kahdesti peräkkäin pronssille. Kahden vuoden jälkeen Korpela kaipasi kuitenkin uusia haasteita, ja sellaisia löytyi Lilleströmistä. Vaikka seura oli sijoittunut sarjassa viidenneksi, olivat tavoitteet korkealla.
– Se oli siirto eteenpäin, heillä oli selkeästi mestaruus tavoitteena, Korpela muistelee.
Mestaruus tulikin heti ensimmäisenä vuonna. Joukkueen päävalmentaja Monica Knudsen ja maalivahtivalmentaja Bente Nordby olivat molemmat olleet mukana Norjan olympiakultaa Sydneyssa 2000 voittaneessa joukkueessa. Maalivahtivalmentaja Nordby oli pelannut urallaan USA:ssa, Ruotsissa ja Ranskassa ja voittanut olympiakullan lisäksi maailman ja Euroopan mestaruuden.
Hän osasi näyttää, mitä maailman huipulle nouseminen vaatii. Sinne Korpela päätti tosissaan pyrkiä.
Tyresö vilisi maailmantähtiä
Jälleen oli aika ottaa askel eteenpäin. Ruotsin pääsarja oli Norjaakin kovatasoisempi ja Korpela siirtyi Tyresö FF:ään. Tyresön joukkue vilisi maailmantähtiä Marta de Silvasta lähtien.
– Marta oli mukava joukkuetoveri. Hän oli todella pidetty, ikuinen lapsi. Hänellä oli aina joku jekku mielessä. Totta kai hän on yksi parhaista, ellei paras, kenen kanssa olen saanut pelata samassa joukkueessa. Aika monta kertaa sai kaivaa treeneissä pallon maalista, mutta toisaalta se oli myös siistiä, kun onnistui torjumaan hänen vetojaan. Silloin tiesi, että nyt menee hyvin.
Joukkueen tavoitteena oli pelata Mestarien liigan finaalissa. Sitä varten Tukholman kupeessa sijaitsevaan Tyresöön hankittiin brasilialaistaiturin lisäksi Christen Pressin, Caroline Segerin, Linda Sembrantin ja Lisa Dahlkvistin kaltaisia maailmanluokan pelaajia – joille myös maksettiin suuria summia.
– Se oli todella erikoista aikaa. Talousongelmat tulivat nopeasti ilmi. Siinä oli huoli, miten arjessa pärjää, kun vuokra pitäisi maksaa ja palkkoja ei kuulu.
Kentällä peli kulki. Tyresö saavutti tavoitteensa ja eteni aina Mestarien liigan finaaliin asti. Ratkaisevassa toisessa välieräottelussa Korpela piti maalinsa puhtaana ja torjui joukkueensa loppuotteluun Wolfsburgia vastaan.
Mediatietojen mukaan Korpelan oli määrä aloittaa maalilla, mutta toisin kävi. Melko tasavertaisiksi kuvatusta kaksikosta Carola Söberg sai aloittaa.
– Se on jäänyt kaivelemaan. Se on yksi isoimmista pettymyksistäni urallani, Korpela myöntää.
Tyresö johti ottelua 2–0, mutta toisella jaksolla Wolfburg iski neljästi. Marta onnistui maalinteossa vielä toistamiseen samana iltana ja loppulukemiksi jäivät lopulta 3–4.
Tulos oli pettymys.
– Uskon, että ottelu olisi päättynyt toisin, jos olisin pelannut. Olin urani henkisesti ja fyysisesti parhaimmassa kunnossa ja tiesin, että olisin voinut voiton ottaa. Muistan, kun kävelimme hopeamitaleja kohden pokaalin ohi ja ajattelin, että pääsen sitä vielä nostelemaan. Ei ole tullut saumaa sen jälkeen.
Tyresön tarinalla oli ruma loppu. Seura luopui pääsarjapaikastaan ja lisenssistään. Juhannuksena, kuukausi Mestarien liigan finaalin jälkeen, se oli jo konkurssissa. Pelaajat saivat lopulta palkkionsa palkkaturvan kautta. Korpelan oli etsittävä uusi osoite – ja ottaa jälleen askel eteenpäin.
Manuel Neuerin kanssa juhlimassa
Saksa oli hallinnut eurooppalaista naisten jalkapalloa vuosikymmenten ajan. Maa juhli EM-kultaa kuudesti peräkkäin vuosina 1995–2013 ja kaikkiaan se oli juhlinut Euroopan mestaruutta kahdeksan kertaa siitä lähtien, kun naisten ensimmäiset EM-kisat pelattiin vuonna 1984. MM-kultaa se oli vienyt kahdesti peräkkäin vuosina 2003 ja 2007.
Myös Saksan naisten pääsarja oli tasoltaan Euroopan kovin. Bayern München oli puolestaan viimeisen päälle suurseura, vaikka naisten joukkueen edellisestä mestaruudesta oli kulunut lähes 40 vuotta.
Naisten edustusjoukkue ei nauttinut samanlaisesta jättimäisestä mediahuomiosta kuin miesten ja harjoitteli pääasiassa 17 kilometrin päässä miesten maailmankuulusta jättimäisestä treenikeskuksesta.
Arki oli kuitenkin ammattimaista. Münchenissä Korpela sai asunnon, viikottaisen siivoojan, lounaan ja saksalaisen laatu-auton. Osa joukkueen pelaajista opiskeli tai kävi töissä, mutta Korpela kuului heihin, jotka saivat keskittyä täysillä jalkapalloon – ja työstä harjoittelu ja pelaaminen kävikin. Otteluiden lisäksi harjoituksia oli seitsemät viikossa, ja maalivahdit aloittivat lajiharjoittelun vielä puolisen tuntia muita pelaajia aiemmin.
Panostus kannatti. Suomalaisvahti torjui Bayernille ensimmäisen mestaruuden sitten vuoden 1976. Mestaruus ratkesi dramaattisesti viimeisellä kierroksella.
– Juhlistimme ensin kakkossijaa, joka olisi taannut paikan Mestarien liigassa. Sitten vähän ajan päästä kuulimme, että Frankfurt ja Wolfsburg ovat pelanneet tasapelin, olette muuten mestareita. Se oli aivan käsittämätöntä, niin siistiä.
Myös miesten joukkue oli voittanut mestaruuden, ja joukkueet saivat juhlia mestaruutta yhdessä Münchenin raatihuoneen parvekkeella.
– Manuel Neuerin kanssa nostimme mestaruuslautaset ilmaan käsikynkkää. Ulkona oli yli 10 000 fania huutamassa ja seuraamassa. Se oli ikimuistoista.
Takaisin Norjaan
Korpela torjui Bayernin kahteen peräkkäiseen mestaruuteen, ja oli joukkueensa ykkösvahti kolmen vuoden ajan. Neljännellä kaudella peliaika väheni, ja hän pelasi vain kahdessa ottelussa Saksan liigassa. Sopimus purettiin suomalaisvahdin toiveesta joulukuussa 2017.
– Otin riskin, että lähdin kesken kauden, Korpela myöntää.
Saksa oli Euroopassa kovatasoisin, mutta Yhdysvaltain pääsarjan kärkijoukkueissa pelasi vieläkin kovempia pelaajia. Korpela oli jatkuvasti urallaan etsinyt uusia, kovatasoisempia haasteita. Saksassa pelatessa Yhdysvalloista oli tullut realistinen tavoite.
– Jenkkeihin oli ollut jonkin verran yhteyksiä jo aiemmin. Sain sieltä tarjouksen, mutta päätin silloin jäädä ja ajattelin, että tulee toinen mahdollisuus. Ei tullutkaan, sinne on niin tiukat ulkomaalaiskiintiöt. Sitten piti alkaa katsella vaihtoehtoja Euroopasta, Korpela muistelee.
Lilleströmin aikainen päävalmentaja Knudsen oli siirtynyt Vålerangan päävalmentajaksi ja houkutteli Korpelan Norjaan.
– Oli helppo palata Osloon, tuttuun kaupunkiin, tuttu kieli ja kulttuuri. Heillä oli uusi projekti käynnissä.
Jos ensimmäinen Norjan reissu oli ollut nousujohteinen, oli toinen hieman toisenlainen.
Pelit lähtivät käyntiin heikohkosti, eikä Korpela ollut tyytyväinen omiin otteisiinsa. Elokuussa joukkueen kapteeni mursi harjoituksissa suomalaisvahdin käden, ja lopulta Korpela ehti pelata vain kymmenessä liigaottelussa.
– Ei mennyt niin hyvin kuin ajattelin. Se oli sellaista aikaa.
Hän solmi kuitenkin jatkosopimuksen norjalaisseuran kanssa marraskuussa 2018.
Jalkapallon kotiin
Englannin Superliiga alkoi panostaa naisten pääsarjaan toden teolla 2010-luvun lopulla. Viimeisimpänä naisten edustusjoukkueen perusti 2018 Manchester United, joka oli miesten pääsarjajoukkueista viimeinen, jolta naisjoukkue puuttui.
Sarjaan siirtyi yhä enemmän ulkomaalaisia huippupelaajia, ja kesällä 2019 myös Tinja-Riikka Korpela.
Suomalaisvahti oli tottunut menestymään ja voittamaan, mutta Evertonissa tilanne oli toinen. Joukkueen edelliskausi oli päättynyt viimeistä edelliseen sijaan ja suomalaisvahdin toivottiin kääntävän kurssi.
Korpelan otteet keräsivätkin ensimmäisellä kaudella (siirryt toiseen palveluun) suitsutusta. Hän pelasi 11 sarjaottelussa koronan keskeyttämällä kaudella ja oli auttamassa Evertonia kohti parempia sijoja. Lopulta joukkue sijoittuikin kuudenneksi.
Korpela viihtyi Liverpoolissa ja solmi Evertonin kanssa jatkosopimuksen.
– Olen tykännyt Englannista todella paljon, kuinka täällä eletään ja hengitetään futista. Olosuhteet ovat samanlaisia kuin miesten kanssa, paitsi pelistadionit.
Korpela tunsi Evertonissa olevansa henkisesti ja fyysisesti paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Saksassa harjoiteltiin kovaa, mikä näkyi myös fyysisesti ja henkisesti. Aiemmin isoilta loukkaantumisilta välttynyt Korpela kärsi paljon pienistä vammoista.
Myös korona-aika osoittautui lopulta siunaukseksi. Joogasta löytyi apu ja mainio vastapaino koville harjoituksille. Korpela kertoi lukeneensa Ryan Giggsin haastattelun, jossa peliuransa vasta 40-vuotiaana päättänyt keskikenttäpelaaja kertoi pitkän uransa salaisuudeksi joogan.
Korpelan peliaika Evertonissa kuitenkin tipahti dramaattisesti toisella kaudella. Englannin juniorimaajoukkueet kolunnut Sandy McIver palasi Yhdysvaltain yliopistoreissultaan Englantiin tammikuussa 2020. McIverista leivottiin maalivahtia Englannin naisten A-maajoukkueeseen, ja asetelma oli selvä.
– McIveria peluutettiin, kävi miten kävi.
Korpela pelasi liigacupin otteluissa ja satunnaisissa sarjapeleissä.
35-vuotias suomalaisvahti ei halunnut jäädä penkille, joten siirtyi kesällä 2021 Tottenhamiin. Myös Tottenhamissa peliaika on kuitenkin tällä kaudella ollut kortilla.
Se oli Korpelan mukaan tiedossa.
– Tiesin, että siellä kamppaillaan peliajasta. Kommunikaatio valmentajan kanssa on toiminut hyvin: jatka vain samaan malliin, niin tulet varmasti saamaan pelejä. Tilanne on nyt reilumpi: tiedän, että kun pysyn kunnossa ja jatkan samaan malliin, tulen saamaan peliaikaa.
Maajoukkueessa asema ei ole horjunut. Päävalmentaja Anna Signeul on luottanut kokemukseen.
Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle siirtynyt Paula Myllyoja, 37, sai vastuuta kesän kahdessa harjoitusottelussa, mutta muuten torjuntavastuu on kuulunut Korpelalle.
Myös Signeul on korostanut, ettei vähäisessä peliajassa seurajoukkueessa ole kyse Korpelan heikentyneistä otteista. Jamaican maajoukkuevahti Rebecca Spencer on ollut Korpelan epäonneksi hurjassa vireessä.
– Ei ole kyse Korpelan huonoudesta vaan pikemminkin Rebecca Spencerin hyvyydestä. Hän on pelannut ehkä parhaiten Superliigan maalivahdeista. En ole huolissani Korpelan tilanteesta, hän on ollut tässä tilanteessa aiemminkin. Hänellä on valtavasti kokemusta, Signeul sanoi joukkueenjulkaisutilaisuudessa.
Maajoukkue on Korpelalle tärkeä. Vaikka hän on seurajoukkueurallaan päässyt juhlimaan mestaruuksia niin Suomessa, Norjassa kuin Saksassakin ja päässyt osaksi eurooppalaisia huippuorganisaatioita, liittyvät uran tähänastiset parhaat muistot Helmareihin.
– Sanoisin, että paras muisto on viimeisin EM-kisoihin pääsy. Linda Sällströmin maali Portugalia vastaan oli ihan älyttömän iso juttu. Jossain vaiheessa olin ajatellut, että arvokisat on osaltani pelattu.
Ensi kesänä Helmarit palaa EM-viheriölle Englannissa, mutta sitä ennen joukkue taistelee vielä historiansa ensimmäisestä MM-kisapaikasta. Karsinnat jatkuvat vielä EM-kisojen jälkeen syyskuussa. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pelaa kesällä 2023 ensimmäistä kertaa historialliset 32 maata, ja Euroopastakin maita pääsee ainakin kaksi aiempaa enemmän.
Mikäli Suomi selviäisi MM-kisoihin, olisi Korpela 37-vuotias. Ehkä uran paras muisto on vielä kokematta.
Siihen vaaditaan nappisuoritusta paitsi Korpelalta myös koko joukkueelta.
Ja tietysti joogaa.
Lue myös:
Tinja-Riikka Korpela jatkaa Englannin Superliigassa – siirtyy Tottenhamin riveihin