Jalkapalloliigan kotkalaisen nousijajoukkueen KTP:n pelit pääsarjassa päättyvät tällä erää yhteen kesään. IFK Mariehamn varmisti kymenlaaksolaisten suoran putoamisen lauantaisella 5–1-kotivoitollaan.
– Puolustimme loppuun saakka suhteellisen hyvin, vaikka neljän maalin taukojohdossa se on välillä haastavaa, kommentoi pelin voittomaalin kulmapotkun jälkitilanteesta 31. minuutilla laukonut isäntien Niilo Mäenpää.
Kotkalaisittain tylyä oli se, että maarianhaminalaiset olivat laukaustilastossa edellä vain 13–12. Yritykset maalia kohti olivat 5–5, joten kotijoukkueen viimeistelyprosentti oli tasan sata.
– Saimme koko kaudesta juuri sen, minkä ansaitsimme. Jos on neljä maalia tappiolla avausjakson jälkeen, hävettää! Kukaan ei sentään luovuttanut toisella puoliajalla, mietti KTP:n ainoan maalin rangaistuspotkusta tehnyt David Ramadingaye.
Paluu takaisin jo ajatuksissa
KTP nousi liigakartalle pudottamalla syksyn 2020 karsinnoissa Turun Palloseuran. Pääsarjapaikka varmistui vajaa vuosi sitten vasta marraskuussa.
– Marraskuun puolivälissä tuli sarjapaikka, mutta isoin virheemme oli siinä, ettemme tunnistaneet Ykkösen ja liigan tasoeroa, kuvailee KTP:n puheenjohtaja Jukka Mustonen.
– En moiti yhtään nousun takana ollutta valmentaja Argo Arbeiteria. Meillä ei ollut tarjota hänelle tarpeeksi tukea. Tämän takia seuraan on palkattu nyt pelaajakoordinaattori, seurassa juniorivalmentajana toimiva ex-pelaaja Niko Ikävalko, Mustonen toteaa.
Kotkassa yleisöä käy hyvin Ykkösessäkin, joten KTP:n on helppo rakentaa seuraa pääsarjaan paluun ajatuksella.
– Selviämme tästä vuodesta ihan ok taloudellisesti. Ykkönen on talouden mielessä tosi hankala sarja. Meidän kohdalla ero liigan ja Ykkösen välillä on kaikkine sopimuksineen puolisen miljoonaa euroa, Mustonen sanoo.
– Meillä tosin käy yleisöä enemmän Ykkösen kärjessä kuin liigassa hännillä ollessamme. Seuramme strategia on olla vakavasti otettava liigaseura muutaman vuoden päästä, Mustonen painottaa.
Lue myös:
HIFK veti KuPSin mestaruusjunan käsijarrua – kuopiolaiset törmäsivät helsinkiläisten maalivahtiin