Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

9-vuotias lapsi ajoi sähkömopolla ojaan ja menehtyi Etelä-Karjalassa Lemillä

Poliisi selvittää pojan kuolemansyytä, mutta ei epäile asiassa rikosta.

112 numero paloauton kyljessä
Onnettomuus sattui puolen päivän aikaan sunnuntaina. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapsi menehtyi maastoliikenneonnettomuudessa Etelä-Karjalassa Lemillä, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi. Onnettomuus sattui puolen päivän aikaan sunnuntaina.

Rikoskomisario Marko Heinonen kertoo, että onnettomuudessa kuollut lapsi oli 9-vuotias poika. Tämä oli ajanut sähkökäyttöisellä mopolla ojaan oman pihan läheisyydessä olevalla pellolla. Poika löydettiin pellolta tuupertuneena ja häntä yritettiin elvyttää.

Poliisi ei epäile tapauksessa rikosta. Asiaa tutkitaan tapaturmana.

Suosittelemme