Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Facebook Papers -asiakirjat: Toimitusjohtaja Zuckerberg puhuu eri totuutta julkisuuteen – yhtiö teki miljardien osavuosituloksen

Facebook Papers -nimellä kulkeva uutistoimitusten yhteistyöprojekti käy nyt läpi tuhansia sivuja Facebookin sisäisiä asiakirjoja, jotka vuodettiin jo aiemmin Wall Street Journalille.

Facebookin logo.
Facebook pyrkii ampumaan alas vuodetuista dokumenteista paljastuneita epäkohtia. Kuva: Josh Edelson / AFP
Markus Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Teknologiayhtiö Facebook kertoo tehneensä juuri päättyneellä kolmannella vuosineljänneksellä voittoa yli yhdeksän miljardia Yhdysvaltain dollaria. Yhtiö sanoo, että se on 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Lisäksi yhtiö kertoo, että sen käyttäjämäärät ovat jatkaneet kasvuaan. Facebookin mukaan sen käyttäjämäärät ovat kasvaneet kuusi prosenttia ollen lähes kolme miljardia käyttäjää.

Yhtiö on kuitenkin laittanut kasvutavoitteet ongelmien korjaamisen edelle. Facebook on ollut viime viikkoina otsikoissa varsin huonossa valossa sen jälkeen, kun sen entinen työntekijä Frances Haugen toimitti talouslehti Wall Street Journalille asiakirjoja, jotka paljastivat Facebookin olleen tietoinen useista alustalla rehottavista ongelmista.

Toimitusjohtaja Mark Zuckerberg mainitsi vain lyhyesti tulosjulkistuksessa "viime aikojen kiistelyn yhtiön ympärillä", ja toisteli aiempia lausuntojaan. Hän toivotti tervetulleeksi "asiallisen kritiikin", mutta sanoi nykyisen kohun johtuvan uutisorganisaatioiden "koordinoidusta yrityksestä" kritisoida yhtiötä vuodettujen dokumenttien perusteella.

Facebook Papers -projekti käy läpi asiakirjoja

Facebookin kolmannen vuosineljänneksen tulos julkistettiin vain joitakin tunteja sen jälkeen, kun useat uutistoimitukset Yhdysvalloissa alkoivat julkaista uutisia Haugenin vuotamien papereiden perusteella.

Yhteensä 17 eri uutistoimitusta – mukaan lukien muun muassa The New York Times, CNN ja uutistoimisto AP – ovat työskennelleet yhdessä vuodettujen asiakirjojen parissa. Facebook Papers -nimellä kulkevassa projektissa on käyty läpi Haugenin vuotamia tuhansia sivuja Facebookin sisäisiä tutkimuksia ja asiakirjoja, jotka aiemmin olivat vain Wall Street Journalin ja Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission käytössä.

Kyseiset asiakirjat ovat niin sanotussa muokatussa muodossa. Samat paperit ovat nyt myös Yhdysvaltain kongressin hallussa. Papereista on muun muassa selvinnyt, että Facebook taipui valtion sensuurille Vietnamissa Zuckerbergin päätöksellä, ja että yhtiö antaa vihapuheen jatkua kielellisten puutteiden takia.

Papereiden mukaan toimitusjohtaja Zuckerbergin lausunnot ovat usein olleet ristiriidassa talon sisäisten dokumenttien kanssa. Zuckerberg esimerkiksi kertoi viime vuonna kongressille, että Facebook poistaa 94 prosenttia vihapuheista, joita se löytää ennen kuin ihminen raportoi niistä. Vuodettujen dokumenttien mukaan tutkijoiden arvio on, että oikea luku on alle viisi prosenttia.

Facebookin edustaja Dani Lever kieltää, että Zuckerberg tekisi päätöksiä, jotka aiheuttavat harmia ihmiskunnalle. Lever sanoo Washington Postille, että tiedot perustuvat "valikoituihin asiakirjoihin, joita on tulkittu väärin ja vailla kontekstia".

Frances Haugenin mukaan Facebook lietsoo vihaa

Haugen on sittemmin ollut myös yhdysvaltalaisen 60 Minutes -ohjelman haastateltavana ja Yhdysvaltain senaatin kuultavana.

– Siellä oli paljon eturistiriitoja sen välillä, mikä on hyväksi yleisölle ja mikä on hyväksi Facebookille. Ja yhä uudestaan ja uudestaan Facebook päätti tehdä kaikkensa edistääkseen omia hyötyjään, kuten rahantekemistä, Haugen totesi 60 Minutes -ohjelman haastattelussa.

Maanantaina Haugen kertoi Britannian parlamentin valiokunnalle, että Facebook lietsoo vihaa ja ääriliikkeitä verkossa, ei pysty suojelemaan lapsia haitalliselta sisällöltä eikä sillä ole mielenkiintoa korjata näitä ongelmia. Hän kertoi järkyttyneensä kuultuaan Facebookin suunnitelmista palkata 10 000 uutta työntekijää Euroopassa uuden metaversumin rakentamiseen.

– Ajattelin, että wow, tiedätkö, mitä kaikkea olisi voitu tehdä turvallisuuden eteen 10 000 uudella insinöörillä, Haugen sanoi.

Zuckerberg kertoi maanantaina toivovansa sääntelyä teknologiayhtiöille.

– Vaikka meillä on säännöt haitallisen sisällön julkaisua vastaan ja julkaisemme säännöllisesti läpinäkyvyysraportteja, olemme samaa mieltä siitä, että tarvitsemme säännöstelyä koko alalle, jotta kaltaisemme yhtiöt eivät tee päätöksiä itsekseen.

Zuckerbergin mukaan Facebookin panostus turvallisuusasioihin tulee olemaan viisi miljardia dollaria tänä vuonna. Viime viikolla yhtiö kertoi lähes puolittaneensa vihapuheen määrän alustallaan kuluvan vuoden aikana.

Lue lisää:

Analyysi: Internetin rosvovaltio Facebook pakenee mainettaan metaversumiin uuden identiteetin turvin(23.10.)

Facebook lupaa 10 000 työpaikkaa Eurooppaan – kilpajuoksu "metaversumin" johtopaikasta on jo käynnissä(18.10.)

Suosittelemme