Hyppää sisältöön

FC Lahden fanin väkivaltaisen riehunnan esitutkinta saatu päätökseen – juttu siirtyy nyt syyttäjän harkittavaksi

Syyskuisesta tapauksesta on tehty rikosilmoitus yhdestä henkilöstä. Myös FC Lahti reagoi voimakkaasti tapahtumiin jo muutaman päivän kuluttua epäillystä pahoinpitelystä.

Pallo maalin katolla.
Tampereella syyskuussa sattunut epäilty pahoinpitelytapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Kuva: Tomi Hänninen
Riitta Tapiomäki
Avaa Yle-sovelluksessa

FC Lahti ja Ilves kohtasivat toisensa jalkapallon Veikkausliigassa lauantaina 11. syyskuuta. Itse peli sujui rauhallisesti, mutta sen jälkeen kannattajien välillä oli kärhämää.

Nyt Sisä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan ja juttu siirtyy keskiviikkona 27. lokakuuta syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Rikoskomisario Ona Auteren mukaan syyskuisista tapahtumista on epäiltynä yksi lahtelaiskannattaja. Epäilty pahoinpitely tapahtui Ratinan stadionin ulkopuolella itse ottelutapahtuman jälkeen.

FC Lahti pyrki auttamaan poliisia tekijöiden kiinni saamiseksi, mutta laihoin tuloksin. Kannanottona fanien häiriökäyttäytymiseen ja pahoinpitelyepäilyyn joukkue sulki syyskuun puolessavälissä kannattajakatsomonsa.

Suosittelemme