Hyppää sisältöön

VaLePan taival Mestarien liigassa päättyi – kotijoukkue vei avauserän, mutta Benfica porhalsi voittoon

Portugalin Benfica nappasi kaksi erää VaLePalta lentopallon Mestarien liigan toisen kierroksen toisessa osaottelussa ja varmisti jatkopaikkansa kolmannelle kierrokselle.

Mikko Esko lyö pallon ohi Benfican torjunnan.
Mikko Esko pystyi ohittamaan Benfican torjunnan VaLePan kotikentällä Sastamalassa. Kuva: Lehtikuva
Sammy Väisänen,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

SL Benfica voitti VaLePan Sastamalassa lentopallon Mestarien liigan toisen kierroksen toisessa osaottelussa 3–1 (25–27, 25–20, 25–21, 25–14) ja eteni kolmannelle kierrokselle.

VaLePa oli kotikentällään vaikean tehtävän edessä, sillä se oli hävinnyt ensimmäisen osaottelun 0–3. Kotijoukkueen piti voittaa Benfica 3–0 tai 3–1 viedäkseen ratkaisun niin sanottuun kultaiseen erään.

Benfica oli tällä kertaa liian kova pala purtavaksi, sillä portugalilaiset veivät VaLePalta kaksi erää ja varmistivat jatkopaikan kolmannelle kierrokselle.

Kotijoukkueen paras pistemies oli 13 pistettä (+6) viimeistellyt Alberto Cavasin, Jiri Hännisen tehot olivat tällä kertaa 9/-1 ja Sakari Mäkisen 9/+3. Benfican Flavio Soares oli illan tehokkain 12/+9-tehoillaan, myös Hugo Gaspar viimeisteli 12 pistettä (+7).

– Huonot fiilikset jäi. Olisi ollut nättiä mennä jatkoon, ja se oli tavoite. Nyt oli eritasoinen joukkue vastassa kuin (ensimmäisellä kierroksella vastassa ollut) hollantilainen jengi, mutta silti tämä oli voitettavissa. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle, he olivat parempia, VaLePan keskitorjuja Severi Savonsalmi totesi Yle Urheilulle.

VaLePan valmentaja Janne Kangaskokon mukaan joukkue ei saanut pidettyä tarvittavaa korkeaa tasoa yllä läpi ottelun. Ensimmäisessä erässä syöttötyöskentely oli vielä hyvää, mutta samanlaista painetta ei löytynyt seuraaviin eriin.

– He ovat hyökkäävämpi joukkue, joten heidän pelinsä olisi pitänyt saada rikottua syötöllä. Ensimmäisessä erässä pidettiin se hyvin, mutta sitten rupesi takkuamaan. Kun pitää pelata äärirajoilla, niin pitkään pelaaminen on hirvittävän vaikeaa, Kangaskokko myönsi.

Benfica kohtaa seuraavaksi voittajan parista CEZ Karlovarsko–Mladost Zagreb. VaLePa jatkaa pelejään marraskuussa CEV-cupissa. VaLePan vastus ei kuitenkaan helpotu, sillä vastaan asettuu käytännössä maailman tämän hetken nimekkäin seurajoukkue, italialainen Modena.

Sekä Savonsalmen että Kangaskokon mielestä europelit tuovat hyvää oppia nuorelle joukkueelle.

– Kotimaassa ei näin isoja poikia ja matseja vastaan saa ihan joka kierroksella, Savonsalmi sanoi.

– Meidän alkukautemme on pyhitetty näille europeleille. Nyt uusi lataus päälle, ja sitten ruvetaan tekemään tulosta Mestaruusliigassa, Kangaskokko totesi.

Päivitys kello 20.27: Täydennetty lopputuloksella ja pisteillä.

Päivitys kello 21.10: Lisätty Savonsalmen ja Kangaskokon kommentit.

Lue myös:

Aaro Nikula palaa Mestarien liigassa vanhalle kotikentälleen – "Ensin sitä meinaa kannustaa VaLePaa, sitten huomaakin pelaavansa toisella puolella"

Benfica ei antanut VaLePalle armoa Mestarien liigan karsinnassa – toinen osaottelu ensi keskiviikkona Sastamalassa

Suosittelemme sinulle